Tulevaa aikaa etsimässä

On mahdotonta määrittää koska, missä tai kuka lausui #työelämähankkeen alkusanat. Prosessi on ollut käynnissä jo pitkään. Vuosien varrella on tullut entistä ilmeisemmäksi, että lukio-opetusta on uudistettava. Se ei enää palvele aikaansa. Lukiokoulutus, ehkä osittain suomalainen koululaitos ylipäätään, on rakennettu sellaisen ajan tarpeisiin, jolloin nuorten edessä siinsi ura jossain tuotantolaitoksessa, lähinnä tehtaassa. Nyt elämme toista aikaa. Aikaa, jossa voimme olla varmoja vain kiihtyvästä muutoksesta.

Mitä tuo edellä kuvattu tarkoittaa opetuksen kannalta? Ainakin se tarkoittaa sitä, että koska muutos on väistämätöntä, siihen on sopeuduttava. Mieluiten niin, että muutos on otettava avosylin vastaan, koska jos vastustaa liikettä, jää ennen pitkää liikkeen alle.

Lukio on maistunut paperilta. Tekeminen on ollut abstraktia. Se ei ole kiinnittynyt arkitodellisuuteen, arkielämään, eikä varsinkaan arkiseen työelämään. Jos lukiolaitoksemme olemassa olon perusta pitäisi tiivistää yhteen sanaan, se olisi ”yleissivistys”. Mutta onko kyseessä se sama ”yleissivistys”, jonka edessä kumarsimme vielä muutama vuosikymmen sitten? Yleissivistyskin elää hetkessä. Kysymys kuuluu: Mitä sinun on omasta ajastasi tiedettävä, tunnettava ja ymmärrettävä voidaksesi kutsua itseäsi yleisesti ottaen varsin sivistyneeksi? Tsehovin teokset? Suomen joet? Vai Applen syntyhistorian?

Aika muuttuu ja tarpeet muuttuvat. Lukiolaitos on jähmeä muuttumaan, koska sitä ohjataan ylhäältä opetusministeriöstä ja opetushallituksesta. Monelle meistä opettajista muutos tulee eteen vuosikymmenen välein opetussuunnitelmatyön muodossa. Joidenkin kohdalla tosin kaikki jatkuu sen jälkeenkin vanhaan malliin.

Kenen ehdoilla muutos tehdään? Opettajien työpaikkojen säilyttämisen? Valtion ja/tai kuntien taloudellisten voimavarojen? Vai nuorten? Meidän mielestämme oikea vastaus on tuo viimeinen. Muutoin emme ymmärrä, miksi olemme tässä ammatissa ja mitä tekemässä.

Tosiasia on, että opettaja ei pysy muutoksessa mukana. Ei ainakaan allekirjoittanut. Paasikiveä aikaan sovittaen: tosiasioiden tunnustaminen on (tässäkin asiassa) viisauden alku. Opettajan roolin muuttuminen on väistämätöntä. Keskiöön nousee toiminnan koordinointi, oppilaiden osallistaminen ja rohkaiseminen, verkostoituminen, tekemisen arviointi ja prosessin päämäärätietoinen johtaminen. Siinäkin riittää työtä yllin kyllin.

Työelämähanketta kypsyteltiin vuodenvaihteesta 2015 koko kevätlukukauden ajan, mutta käytännön toimet polkaistiin käyntiin syyslukukauden alussa. Projekti on lähtenyt lentoon! Syy on ilmeinen: asia on uponnut viljavaan maaperään. Konkreettinen tekeminen koetaan tarpeelliseksi ”tiskin” molemmilla puolilla.

Johtoajatuksena on ollut tarpeiden ja lahjakkuuden poimiminen. Kun nämä kaksi on konkretisoitu, olemme pyrkineet etsimään sellaista tekemistä, joissa nämä kaksi ovat löytäneet toisensa. Yksi konkreettinen osoitus tästä on tämä alusta, jolla tämäkin teksti on laitettu. Näet edessäsi kokonaisuuden, jonka tavoitteena on yhdistää työelämän keskeiset ilmiöt, asiantuntijoiden (#työelämäkummien) tiedot ja nuorten (muun muassa #MediaTiimin) kyvyn yhdistää ja havainnollistaa tämä.

Uskomme, että olemme oikealla tiellä, mutta samalla tiedostamme, että olemme vasta polun alkupäässä. Minne tie vie eli missä olemme vuonna 2017, kun hanke tulee maaliin? Toivottavasti olemme täällä Lempäälän lukiossa itse hieman toisenlaisia. Elämme hetkessä ja tiedostamme paremmin asemamme ja tavoitteemme, mutta ennen muuta ne mahdollisuudet, joita tämä uusi aika eteemme tuo.

Emme halua pestä pois myöskään yleissivistävää tavoitettamme. Haluamme tuoda siihen uusia elementtejä. Uskomme, että yleissivistykselle on käyttöä tässä pikaruokamaailmassa. Yleissivistys syntyy hitaasti ja kärsivällisesti kypsyttämällä. Ja mitä enemmän pääsee tekemään ja soveltamaan oppimaansa käytännössä, sitä enemmän ihmiselle karttuu kallisarvoista kokemuspääomaa. Samalla vahvistuu ymmärrys omasta itsestä, omasta identiteetistä ja omista vahvuuksista ja toivottavasti myös ajatus siitä, että tässäkin ajassa näillä vahvuuksillani on käyttöä.