Lukion opetussuunnitelmassa (2015) osiossa ”Lukion tehtävä” ensimmäinen kappale kuuluu näin:
Lukiokoulutuksen tehtävänä on laaja-alaisen yleissivistyksen vahvistaminen. Lukiokoulutuk-
sessa yleissivistys koostuu arvoista, tiedoista, taidoista, asenteista ja tahdosta, joiden avulla
kriittiseen ja itsenäiseen ajatteluun pystyvät yksilöt osaavat toimia vastuullisesti, myötätuntoi-
sesti, yhteisöllisesti ja menestyksekkäästi. Lukioaikana opiskelija kartuttaa olennaista ihmistä,
kulttuureja, luontoa ja yhteiskuntaa koskevaa tietoa ja osaamista. Lukio-opetus harjaannuttaa
opiskelijaa ymmärtämään elämässä ja maailmassa vallitsevia monitahoisia keskinäisriippu-
vuuksia sekä jäsentämään laaja-alaisia ilmiöitä.
Lukion roolia pohdittaessa poimimme tuosta kappaleesta ensimmäisen virkkeen. Lukion on yleissivistävä laitos. Tähän liittyen mielessäni nousee useitakin kysymyksiä: mitä on yleissivistys? Onko se se sama yleissivistys, joka minun päähäni iskostettiin 90-luvun taitteessa Tammerkosken lukiossa?
Vahvasti epäilen. Tiedon määrä on moninkertaistunut. Tuntuu siltä, että lähes kaikki on niistä vuosista muuttunut ja elämä ylipäätään monimutkaistunut. Nykyaika asettaa nuorten aivan uudenlaiseen tilanteeseen. Entistä harvempi siirtyy sujuvasti koulun penkiltä pitkälle työuralle tehtaan tai palvelusektorin palvelukseen. Aika pieninä palasina tuntuu olevan varsinkin nuorten leipä maailmalla. Voisiko lukiopolku antaa tehokkaampaa täsmävalmennusta työelämää varten?
Jos luet tuon Ops-pätkän tarkemmin, pistä merkille, että jo pelkästään tuossa lyhyessä johdannossa on paljon verbejä, kuten toimia, kartuttaa ja harjaannuttaa. Tekstissä ilmaistaan myös mielenkiintoisesti, että yleissivistys koostuu tahdosta. Tuntuu suorastaan siltä, että Ops kehoittaa meitä lukioyhteisössä olevia toimintaan. Miksi sitten normikoulupäivä edelleen on varsin passiivista tietomassan vastaanottamista? Olisiko mahdollista luoda lukioon uudenlaista tekemisen kulttuuria? Seuraavan Ops-opinkappaleen viimeinen lause sanoo asian suoraan:
Lukiokoulutus syventää opiskelijan kiinnostusta tieteiden ja taiteiden maailmaan sekä
kehittää valmiuksia työelämään ja työhön.
Tätä me 2,5 vuotta sitten lähdimme yrittämään.
Millaista on nykyaikainen työelämä?
Ryhdyimme aluksi kokoamaan ympärillemme asiantuntijaryhmää modernin työelämän hahmottamiseksi. Saimme #työelämähankkeen ohjausryhmään (#työelämäkummeiksi) loistotyyppejä ja huippuammattilaisia. Suojelijaksi lähti silloinen työministeri Lauri Ihalainen. Ryhmään tulivat myös Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö, Tampereen yliopiston työelämätutkija Anu Järvensivu, sosiaalisen median ammattilainen Pauliina Mäkelä, opinto-ohjauksen kehittäjä Marjaana Herlevi, sekä sarjayrittäjä ja Lempäälän Yrittäjät Ry:n puheenjohtaja Ismo Paananen. Heidän lisäkseen hankkeen arkeen tuli alusta lähtien todella iso joukko muita upeita ammattilaisia meitä ohjaamaan ja auttamaan.
Kukaan useista kymmenistä haastateltavistamme tai keskusteluihin osallistuneista ei nostanut esille rahaa motivoivana tekijänä. Puhuttaessa yleisesti yrittäjyydestä, Ismo Paananen (kuvassa) nosti rikastumisen mahdollisuuden esille motivoivana tekijänä. Yleisesti ottaen olennaista oli, että työntekijä kokee tekemisellään olevan jollekulle muulle hyötyä ja että hän itse kokee työnsä myös hyödyllisyyden kautta merkitykselliseksi.
Työn ja vapaa-ajan rajapinta hämärtyy. Harva työ on enää sidottu arkipäiviin ja loppuu neljältä iltapäivällä. Työtä tehdään iltaisin ja viikonloppuisin, koska monen kohdalla työhön tunnetaan voimakasta intohimoa; työstä on tullut elämäntapa.
Näin sitova työelämä ei houkuttele nuoria. Moni nuorista ”haluaa päästä helpommalla”. Kyselyissä on käynyt myös ilmi, että entistä harvempi lukiolainen osaa nimetä toiveammattiaan. Tähän on luonnollinen selitys: miten nuori osaisi nimetä toiveammatiaan, jos mediassa toitotetaan, että monia tulevista ammateista ei digitalisaation ja tekoälyn kehityksen seurauksena vielä ole olemassakaan? On myös kyseenalaistettu koko puhetta ”ammatista”. Mikä se on?
Miten valmistaa lelulaisia työelämään?
Miten ihmeessä lukiossa voidaan valmistaa nuoria työelämään, jonka luonne ja sisältö ovat jatkuvassa ja kiihtyvässä muutoksessa ja jonka suuntaa eivät parhaat asiantuntijatkaan kykene profetoimaan?
Olennaista työn sisältöjen ja toimenkuvien sijaan on kiinnittää huomiota konkreettisiin ja pragmaattisiin, jopa ulkoisiin työelämätaitoihin. Työntekijältä edellytetään asiallista pukeutumista, kykyä noudattaa sovittuja aikatauluja, argumentoida vaikuttavasti jne, etc ja osw. Toisaalta korostetaan sisäisiä, luonteeseenkin liittyviä ominaisuuksia. Työntekijän pitää olla ahkera ja omistautunut. Hänen täytyy hallita entistä monimutkaisempia asiakokonaisuuksia ja kyetä tekemään asioita, jotka aiemmin oli jyvitetty esim. Myynti- ja markkinointiosastolle. Substanssiosaamista, pitkäjänteisyyttä, joustavaa asennetta ja paljon puhuttua luovaa ongelmanratkaisukykyä arvostetaan korkealle.
Heureka! Lelussa on tarkka poissaolojen seuranta, eikä lippalakkia saa pitää sisätiloissa! Kiroilla ei saa ja muutenkin pitää ottaa muut kaikessa huomioon! Hankkeemme kannalta olennaiseksi kysymykseksi kuitenkin nousi: miten modernin työelämän vaatimukset voisivat tulla voimakkaammin osaksi lukion arkea ja miten työelämää voisi mallintaa tai harjoitella jo lukioaikana?
Päätimme lähteä liikkeelle yhdestä sanasta, johon ainakin oma silmäni tarttuu tuossa ensimmäisessä Opsin pätkässä. Sana on TOIMIA. Päätimme tehdä päinvastoin kuin yleensä tehdään: päätimme toimia ensin ja miettiä vasta myöhemmin, mitä tuli opittua.
Nuoret tarttuvat toimeen
Nostan saman tien käden ylös virheen merkiksi.
MINÄ päätin toimia. Tartuin toimeen reippaalla kädellä heti elokuun 1. päivänä 2015. Tein niinkuin opet yleensä eli kattaa pöydän nuoria varten. Eli ryhdyin ideoimaan, visioimaan, kontaktoitumaan ja käsikirjoittamaan ja kun kaikki oli valmista, yritin kutsua nuoret pöytään. Ketään ei tullut.
Löin päätäni seinään koko alkusyksyn, kunnes viimein helmikuussa 2016 kaikki muuttui. Sain Pirkkahallin rekrymessuilla eteeni toisen vuosikurssin lähetystön. Viesti oli yksinkertainen: ”Jos oikeasti haluat nuoret mukaan, anna projektivastuu opiskelijoille.” Opin saaneena allekirjoittanut astui sivummalle ja ryhmä kokosi silloisesta L2-ikäluokasta noin kymmenen hengen joukkueen, joka sai nimekseen #RyhmänJohtajat.
#RJ-ryhmä ryhtyi puuhaan! Ensimmäinen voimannäyte oli #Lelu114 interaktiivinen työelämätapahtuma, jossa ei pelkästään kuunneltu, vaan myös tehtiin. RJ:t ottivat myös vastuulleen Lelun opiskelijakunnan hallituksen kanssa syksyn 2016 taksvärkin, jossa keskeisenä ideana oli a) hankkia itselleen oikeita töitä ja b) koota varoja tansanialaiselle turvakodille. Tämän lisäksi nuoret kävivät työpaikkakäynneillä tutustumassa itseään kiinnostaviin ammatteihin ja yrityksiin.
Toinen olennainen orkesteri oli lähinnä lukion ykkösistä koottu Mediatiimi, joka otti vastuulleen hankkeen sisäisen ja ulkoisen tiedottamisen. Mediatiimin toiminta oli erityisen ammattitaitoista, koska mukaan tuli paljon media-alasta kiinnostuneita nuoria, joista osalla oli jopa oma Youtube-kanava ja sadoittain seuraajia (terveisiä Lauri Ahoselle ja Viljami Sokuralle!). Mediatiimiläiset olivat Ryhmänjohtajien mukana työelämäkeikoilla tekemässä erilaisia mediasisältöjä. Makupaloja on nähtävillä hankkeen omalla Youtube-kanavalla!
Sikälikin ensimmäinen vuosi saavutti tavoitteensa, että saimme alusta pitäen joukkoon mukaan sellaisia nuoria, jotka aniharvoin saavat kiitosta akateemisista taidoistaan. Hankkeen erilaiset projektit antoivat heille estradin esitellä osaamistaan. Hokemat siitä kuinka ”jokainen on hyvä jossain”, saivat aitoa käytännöllistä kaikupohjaa.
Opettajan osalta ensimmäinen vuosi oli iso oppimiskokemus. Siitä voisi taulun opettajan huoneen seinälle.
OPEN HUONEENTAULU
ÄLÄ KUVITTELE TIETÄVÄSI, MIKÄ NUORIA KIINNOSTAA. KYSY HEILTÄ!
ÄLÄ PURESKELE VALMIIKSI. OTA NUORET MUKAAN TAI PIKEMMINKIN INNOSTU HEIDÄN TEKEMISISTÄÄN JA AJATUKSISTAAN!
DELEGOI VASTUUTA. ANNA VASTUUTA PAREILLE JA PIENILLE TYÖRYHMILLE! ANNA SELKEÄT ROOLIT JA DEADLINET. OTA MYÖS ITSELLESI TYÖPARI!
ANNA NUORTEN EREHTYÄ. MUTTA ANNA MYÖS TILAISUUS ITSE PÄÄTTÄÄ, HALUAVATKO HE EPÄONNISTUMISEN TUSKAN KOETTUAAN YRITTÄÄ UUDESTAAN!
MÄÄRITELKÄÄ YHDESSÄ SELKEÄT TAVOITTEET JA KEINOT KAIKELLE. ANALYSOIKAA PROJEKTIN TAI TAPAHTUMAN PÄÄTYTTYÄ SAAVUTETTIINKO TAVOITTEET. PERUSTELUT JA KORJAUSEHDOTUKSET!
KAIKKI EI VOI AINA ONNISTUA. TYYDY SIIHEN, ETTÄ SAITTE JOTAKIN EPÄONNISTUMISISTAKIN ON OLLUT HYÖTYÄ JOLLEKULLE.
KUN TULEE VASTOINKÄYMISIÄ JA ”PAKKEJA”, ÄLÄ PYRI PAKOTTAMALLA NIIDEN LÄPI. MIETI VAIHTOEHTOISIA REITTEJÄ, IHMISIÄ, RATKAISUMALLEJA.
MUISTA, ETTÄ TÄRKEINTÄ ON KUITENKIN TÄMÄ HETKI. OLE LÄSNÄ TÄSSÄ HETKESSÄ. OLE LÄSNÄ NIILLE IHMISILLE, JOTKA NYT OVAT YMPÄRILLÄSI.
Saimme tasan kaksi vuotta sitten varsin merkittävän apurahan Opetushallitukselta ja Lempäälän kunnalta innovatiivisten oppimisympäristöjen kehittämiseksi. Ideana tämän vuoden loppuun kestävässä #työelämähankkeessamme oli lukiolaisten työelämätietojen ja –taitojen vahvistaminen. Korostimme hankehakemuksessa konkreettisen tekemisen merkitystä pulpetissa istumisen lisäksi. Nyt, hankkeen loppusuoran häämöttäessä, on hyvä tarkastella mitä olemme saaneet aikaan.
Mikael Al-Zuhairin näkemys modernin työelämän vaatimuksista
Moti kadoksissa?
Lukio on yleissivistystä jakava oppilaitos. Pääasiallinen tehtävämme on siis vahvistaa nuorten ymmärrystä ympärillä olevasta maailmasta. Yleissivistyksen hankkiminen on pitkä prosessi. Tuota prosessia ohjaa ajatus siitä, että opitulla tiedolla pitää olla jotakin muutakin käyttöä kuin menestys Trivial Pursuitissa. Toisaalta motivaatio voi olla alhainen, jos ei tule onnistumisen kokemuksia, eikä opettajilla ja muillakaan lähellä olevilla ei oikein tunnu olevan aikaa pysähtyä omalle kohdalle. Peruskouluun verrattuna lukio-opiskelu edellyttääkin opiskelijalta oma-aloitteisuutta ja itseohjautuvuutta, jota ei kaikilta löydy.
Moni opiskelija kertoo, että historia on heidän lempiaineensa. Oppitunnit ovat sopivan kevyt keidashetki muutoin raskaan ja puuduttavan opiskelupäivän lomassa. ”Mutta mitä hyötyä historian opinnoilla on?” he kysyvät. Selitän, miten tämä hetki, tämän hetken polttavat kysymykset ja onnen hetket, ovat seurausta menneisyyden tapahtumista ja valinnoista. Ja miten olennaista on ymmärtää asemamme ketjun yhtenä lenkkinä. Silti monen on vaikea hahmottaa, millaisia vinkkejä historia tarjoaa oman aikamme ongelmiin. Monelle historian opiskelu on vain tahroja paperilla. Historiallinen ymmärrys on katoava luonnonvara, koska tuon taidon oppiminen on työlästä.
Toisen oppiaineeni yhteiskuntaopin keskeiseksi tavoitteeksi opetussuunnitelma asettaa muun muassa aktiivisen kansalaisuuden vahvistamisen. Demokratian näkökulmasta Suomi on upea maa! Meillä on sanan- ja mielipiteenvapaus ja vaaleilla valitut päättäjämme pyrkivät parhaan kykynsä mukaan oikeasti ratkaisemaan maamme ja maailmankin keskeisiä ongelmia. Ongelmallista kyllä, moni näistä ongelmista on poliitikkojen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Ja jos päättäjämmekin ovat kyvyttömiä ratkaisemaan ongelmia, mitä mahdollisuuksia meillä tavallisilla kansalaisilla on?
Toisen oppiaineeni yhteiskuntaopin keskeiseksi tavoitteeksi opetussuunnitelma asettaa muun muassa aktiivisen kansalaisuuden vahvistamisen. Demokratian näkökulmasta Suomi on upea maa! Meillä on sanan- ja mielipiteenvapaus ja vaaleilla valitut päättäjämme pyrkivät parhaan kykynsä mukaan oikeasti ratkaisemaan maamme ja maailmankin keskeisiä ongelmia. Ongelmallista kyllä, moni näistä ongelmista on poliitikkojen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Ja jos päättäjämmekin ovat kyvyttömiä ratkaisemaan ongelmia, mitä mahdollisuuksia meillä tavallisilla kansalaisilla on?
Ensimmäisen vuoden opetus?
Kun lähdimme käynnistämään #työelämähanketta syksyllä 2015, mielessämme olivat sellaiset ajatukset kuin piilolahjakkuuden esilletuominen, motivointi, aktivointi ja mahdollisimman konkreettinen tekeminen. Teimme yhden virheen: roolitimme prosessit väärin. Syyslukukauden 2015 aikana me vetovastuussa olevat opettajat yritimme omin voimin saada asioita käyntiin, varsin huonolla menestyksellä. Vuoden 2015 lopulla vastuu siirtyi #RyhmänJohtajiksi nimetylle noin kymmenhenkiselle opiskelijaryhmälle, joka pisti töpinäksi. Heidän järjestämiensä tempauksien ja mallin ansiosta opiskelijoitten keskuuteen virisi ajatus siitä, että yhdessä saamme aikaan vaikka mitä ja että erilaisten tempauksien järjestäminen on tärkeää ja jopa kivaa.
Ensimmäisen sukupolven #RyhmänJohtajat.
Syyslukukauden toinen iso asia oli, että saimme hankkeemme #työelämäkummeiksi todellisia asiantuntijoita. Kummien kuten kansanedustaja Lauri Ihalaisen, työelämätutkija Anu Järvensivun, some-ekspertti Pauliina Mäkelän, sarjayrittäjä Ismo Paanasen, Pirkanmaan Nuorkauppakamarin Tuuli Lamminmäen ja kunnanjohtaja Heidi Rämön ansiosta meille muodostui monipuolinen kuva siitä millaisten lainalaisuuksien mukaan moderni työelämä toimii ja millaista osaamista se tekijöiltä edellyttää, mutta toisaalta myös millaista osaamisvajautta meillä Suomessa on.
Opiskelijamme tekivät suuren määrän työelämähaastatteluja, joissa tärkeimmäksi yhteiseksi nimittäjäksi eri aloilla ja eri tehtävissä toimivien ihmisten osalta muodostui, kuinka ollakaan, ajatus siitä, että työllä PITÄÄ olla MERKITYSTÄ. Kukaan haastatelluista ei korostanut palkan merkitystä. Itse asiassa osa haastatelluista oli vaihtanut alaa hyväpalkkaisesta työstä huonommin palkattuun, mutta totesi motivaatiotasonsa olevan nyt huipputasolla juuri siitä syystä, että nyt he saavat auttaa ihmisiä. Moni käytti myös toimenkuvaansa kuvatessaan termiä ”maailman parantaminen”.
Play Hard Work Harder!
Nämä asiat repussamme lähdimme tähän vuoteen. Ensimmäisen #RyhmänJohtaja -porukan valmistautuessa kirjoituksiin ykkösvuosikurssin #RJ-ryhmän suositusten perusteella koottu uusi johtaja-sukupolvi otti viestikapulan. Kävimme syksyn alussa tapaamassa jälleen kerran hankkeen suojelija Lauri Ihalaista. Nuorisotakuun takkuamisesta harmistunut Ihalainen patisti meitä tarttumaan nuorten syrjäytymisehkäisytyöhön. Syventyessämme asiaan kokemusasiantuntija opo-Katja Luodon kanssa tuli varsin selväksi, että motivaatio kadotetaan yläkouluiässä. Mitä siis lukiomme voi tehdä yläkouluikäisten motivaation parantamiseksi? Kypsyi ajatus toiminnallisen työelämäpäivän järjestämisestä kaikille lähiseudun 8-luokkalaisille. Tämä ikäluokka on jossain määrin väliinputoajan asemassa. Kaseilla ei ollut ollut moneen vuoteen mitään muuta koulun ulkopuolista työelämätietoisuuden lähdettä kuin lyhyt tet-jakso. Toisaalta työ ja ammatit kuuluvat kasien OPS:iin, joten tällainen konkreettinen toiminta olisi omiaan syventämään ymmärrystä ja ohjaamaan nuoria mieluiselle polulle tai alalle.
Tapahtumaa järjestämistä varten koottiin noin kolmenkymmenen lukiolaisen organisaatio. Heidän lisäkseen mukaan tuli toinen mokoma upeita tyyppejä paikallisesta yrittäjäyhdistyksestä, Lempäälän Kehitys ry:stä, ammattioppilaitos Tredusta ja opettajia ja oppilaita lähikouluista Hakkarista, Sääksjärveltä ja Vesilahdelta. Yleiskokouksessa oli mukana lähes 70 tapahtumajärjestäjää. Ryhmä oli organisoitu kolmeen ryhmään: johtoryhmään, jonka tehtävä oli luoda tapahtuman aikataulu, kuljetukset ja muut käytännön ”speksit”, toisen ryhmän tehtävänä oli toiminnallisten rastien suunnittelu, kolmas ryhmä mietti tapahtuman oppilaitosyhteistyötä ja jatkoa. Jokaisen ryhmän johdossa oli joku #RJ-pari.
Yleiskokouksen väellä on tapaamisen jälkeenkin hymy herkässä!
Nuoret nimesivät tapahtuman Play Hard Work Harderiksi. Tapahtumapaikaksi valikoitui Hakkarin liikuntahalli ja ajankohdaksi marraskuun 3. Tapahtumaa suunnitelleen yleiskokouksen jälkitunnelman puki sanoiksi yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Ismo Paananen todeten: ”Tästä tulee kaaos, mutta toivottavasti positiivinen kaaos. Otetaan tämä oppimiskokemuksena. Jos saamme autettua yhtä kasiluokkalaista, voimme olla tyytyväisiä.”
PHWH-päivä on muutoin ansiokkaasti raportoitu Lempäälän lukion vuosikertomuksessa, mutta sanottakoon tässä, että kun tilaisuuden päätteeksi kerättiin palautetta tapahtumaan osallistuneilta kaseilta, arvosanaksi muodostui noin 8½. Tapahtuma koettiin hyödylliseksi ja moni mainitsi saaneensa motivaatiota. Ainoaksi yleisempi kritiikin aihe oli ilmoittautuminen, joka osoittautui ennakoitua vaikeammaksi toteuttaa sähköisesti.
Järjestelyorganisaatio oli myös todella onnellinen ja tyytyväinen siitä, että hommasta selvittiin kuivin jaloin. Tapahtuman järjestäminen vahvisti järjestelyorganisaatiossa mukana olleiden käsitystä itsestään ja vahvisti yhteenkuuluvuuden tunnetta joukkueemme sisällä. Se avasi myös vahvisti yhteyttämme lähiseudun toimijoihin. Yhteistyö Lelun tulevan asuinkumppani Tredun kanssa oli sikäli merkittävä, että löysimme oppilaitoksia yhdistävän toimintakentän ja ensimmäisen kokemuksen yhteistyön käytännön hyödyistä.
Goodwill!
Nämä kahdeksan nuorta pääsivät Technopolikseen hommiin.
Lukuvuoden aikana hankkeessa on ollut koko ajan käynnissä monta eri pohjavirettä. Yhteisenä nimittäjänä on ollut ajatus siitä, että me kykenemme olemaan hyödyksi lähiympäristöllemme. Konkreettinen osoitus tästä saatiin jo lukuvuoden alussa, kun keväällä 2016 #RyhmänJohtaja-porukka päätti lukion opiskelijakunnan hallituksen kanssa kerätä syksyn taksvärkkipäivänä varoja tansanialaisen turvakodin hyväksi. Tämä ns. Kimbilio-hanke on paikallisen NMKY:n pitkäaikainen projekti. Hankkeen puuhamiehet Matti Vehviläinen ja Mikko Vesamäki ottivat tietysti iloiten osaa käytännön järjestelyihin. Suunnitteluorganisaation ideana oli yhdistää työelämähanke ja Kimbilio siten, että lukiolaiset oikeasti etsisivät itselleen työpaikan ja hankkisivat siinäkin mielessä samalla työkokemusta.
Lopulta noin puolet lelulaisista oli jossain kodin ulkopuolella töissä. Kimbiliolle saatiin kerättyä varoja hieman yli 2000 euroa. Sen lisäksi Leluun syntyi oma Kimbilio-ryhmä, jonka vetäjäksi tuli uskonnon ja psykologian opettaja Sari Haavisto ja jäseniksi noin kymmenkunta lähinnä ykkösen opiskelijaa. Kimbilio-ryhmän toiminta-ajatukseksi on lukuvuoden aikana hahmottunut hyväntekeväisyysnäkökulman esilläpitäminen ja yhteydenpito paikallisseurakunnan kehitysyhteistyöväen kanssa.
Run Forrest!
Marraskuussa paikallisen yleisurheiluseuran LeKi Yleisurheilun aktiivit Markku Ruonavaara ja Timo Reunanen ottivat meihin yhteyttä ja kysyivät halukkuuttamme tulla järjestämään perinteisiä Koululiikuntaliiton SM-maastojuoksukisoja. Kisapäivään (23.5.) oli tuossa vaiheessa vielä matkaa, mutta myynti- ja markkinointityö piti aloittaa varhain, koska aikaisemmin kisat oli järjestetty Vierumäellä ja pieni kysymysmerkki oli, saadaanko väkeä tulemaan Lahden seudulta Lempäälään. Ohessa Eerika Reunasen tekemä kisajuliste.
Kun samaan aikaan oli käynnissä PHWH-päivän järjestelyt, kokosimme Lelun #MediaTiimi´stä iskuryhmän joka pääsi syksyn aikana haastattelemaan todella mielenkiintoisia ihmisiä. Näitä henkilöitä olivat muun muassa Lauri Ihalainen, valtakunnan ykköstapahtumajärjestäjä Elisa Hakanen, Liikuntaparkki-yrityksen perustaja Minna Rajamäki, vloggaajakuuluisuus Herbalisti, sekä Tappara-legenda Pekka Saravo. Puheenaiheina olivat muun muassa yläkouluaikainen motivaatio ja omat uravalinnat. Jokaiselta kysyttiin myös ohjeita ja neuvoja yläkouluikäisille. Toinen iskuryhmä teki myös maastojuoksukisoihin liittyen pientä promokiertuetta lähiseudun alakouluissa.
Maastojuoksukisat onnistuivat lopulta erinomaisen hyvin. Kisoihin osallistui 367 juoksijaa ja tunnelma kisapäivänä oli kerrassaan erinomainen. Lelulaisia toimi kisapäivänä monissa eri tehtävissä, kuten ajanotossa, kuvauksessa, kisakansliassa, ruokailujärjestelyissä ja järjestyksenvalvonnassa, sekä palkintojenjaossa. Virallisten kisasivujen tekemisessäkin lelulaisilla oli näppinsä pelissä.
#Lelu105
Ensimmäisenä hankevuonna toteutettu #Lelu114 –päivä toimi mallina uudelle interaktiiviselle työelämäpäivälle, jonka nimeksi tuli #Lelu105. Organisaatioryhmäksi muodostui kolmen osaavan ja kokeneen kakkosen porukka. Ville Saarnio, Iivi Hakkarainen ja Tanja Lähdekorpi on kolmikko, jonka voi jo sanoa olevan ”kovissa liemissä keitetty”. Heidän avukseen työelämäpäivän järjestelyihin tuli jo suunnittelujen alkuvaiheessa yhteisöpedagogian opintojaan päättelevä Hanna Järvensivu.
#Lelu114 –päivän oppina oli, että päivästä pitäisi tulla vieläkin toiminnallisempi. Siksi järjestelyissäkin otettiin heti huomioon sellaiset ammatit, joita olisi helpompi esitellä ”elävästi”.
Ammattien kirjo oli lopulta runsas. Palolaitoksen miehet esittelivät välineistöään, työelämävalmentaja kehittelemäänsä opintomateriaalia, TV-kuvaaja antoi vinkkejä siitä, miten saada harrastuksesta ammatti, valokuvaaja järjesti kuvauskilpailun, fysioterapeutin kanssa käytiin läpi ryhmäläisten asentoja, puolustusvoimien rastilla esiteltiin lentäjän varusteita (kuvassa Viljami Sokura vaikuttaa tyytyväiseltä) ja niin edelleen.
Tapahtumajärjestelyt sujuivat rutiinilla ja palautteen keskiarvo kohosi jopa PHWH-päivän 8½:sta. Omasta näkökulmastani huomionarvoista oli, että tapahtumassa allekirjoittaneen panos oli todella pieni. Lopulta noin kaksikymmenpäiseksi kasvanut opiskelijaryhmä Hannalla vahvistettuna kykeni toimimaan erittäin oma-aloitteisesti ja tiesi jo mahdolliset sudenkuopat ja onnistui ne hienosti välttämään. Pientä stressiä aiheutti järjestelyjen loppuvaiheen kiire, mutta jos kaikki menisi putkeen, vaarana voisi olla liiallinen hyvänolontunne.
Minne maailma on menossa?
USA:n presidentinvaalit oli teema, joka kiinnosti todella monia lukiolaisia. Presidenttiehdokas Donald Trumpin ehdokkuus ja suosion kasvaminen, sekä lopulta valinta maan seuraavaksi presidentiksi herätti huolen siitä, mihin maailma on menossa. Syntyi idea siitä, että mitäpä, jos järjestäisimme ajan hermoilla olevan tapahtuman, jossa keskittyisimme Trumpin valintaan ja sen seurausvaikutuksiin.
Tapahtumaa lähti järjestämään historian ja yhteiskuntaopin opettaja Johanna Järän ja itseni lisäksi lähinnä kymmenhenkinen kakkosista koostunut ryhmä. Ajankohdaksi valikoitui Trumpin virkaanastujaispäivä tammikuun 20. Asiantuntijavieraiksi lukiolle saimme The Ulkopolitist -lehden toimituspäällikkö Matti Pesun ja Tampereen yliopiston Rauhan ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI:n emeritustutkija Unto Vesan. Tilaisuutta varten teimme etukäteisnauhoituksen, jossa haastattelimme europarlamentaarikko Petri Sarvamaata, sekä pääkallopaikalla New Yorkissa asuvaa Pöyhösen pariskuntaa.
Tilaisuus onnistui erinomaisesti. Asiantuntijoiden vastaukset taustoittivat tapahtunutta ja toisaalta rauhoittelivat yleisöä sen suhteen, että ei kukaan, ei edes USA:n presidentti, voi yksin sanella maailman suuntaa. Erikseen täytyy nostaa esille tilaisuutta juontaneiden Tuuli Lounelan ja Silja Piispasen luonteva esiintyminen.
Muutoinkin lukiomme oli tuttuun tyyliin ajan hermolla. Lähikollegani Johanna Järän johdolla lukiolaiset olivat paikallislehti Lempäälän-Vesilahden Sanomien ja Pirkan Opiston kanssa järjestämässä kuntavaalipanelia. Toinen erikoisempi tapahtuma oli Politiikan Tori, joka onnistui tuomaan poliittiset puolueet uudella tavalla lähelle nuoria.
Earth Week- Pienet arkiset teot ratkaisevat
Syyslukukauden lopulla allekirjoittaneella oli jo sellainen tunne, että kuinkahan jaksan maaliin asti. Marraskuussa oli jo päästy suunnitelmissa siihen vaiheeseen, että tiedossa oli kaikki edellä kuvattu, eli Lelun työelämäpäivä, maastojuoksukisat, sekä Kimbilio-projekti, jota tosin seurasin lähinnä sivusilmällä. Rehtori Erkki Hytösen ja kollegoiden kanssa käydyissä keskusteluissa oli kuitenkin useasti sivuttu sitä, että tulevan Virta Kampuksen (Lelu + Tredu) keskeisenä ajatuksena piti olla kestävä kehitys ja ylipäätään ekologisten näkökulmien vahva näkyminen.
Ekologianäkökulma oli ollut vahvasti esillä jo #työelämähankkeen alkuvaiheista lähtien, koska olimme hankekollega Mika Setälän johdolla lähteneet mukaan ilmastonmuutosta tutkivaan Globe-verkostoon. Sen merkiksi lukiorakennuksen kattoa koristi oma sääntutkimusasema. Mika Setälä oli myös saanut virallisen Globe-koulutuksen, kuten myös kemianopemme Eero Jalonen. Mika kävi lukuvuoden aikana keskusteluja yliopistojen kanssa tutkimuslautasta ja sen tutkimusantureista. Tavoitteenamme on uittaa syksyllä Ahtialanjärveen oma tutkimuslautta.
Marras-joulukuussa löytyi idea Lelun omasta ympäristöprojektista. Alkujaan projektin piti keskittyä vain liikenteeseen, mutta lopulta hanke paisui huimiin mittoihin. Hanketta lähti alkuvaiheessa toteuttamaan kolme lahjakasta ykkösen tyttöä Anette Länsipuro, Ella Majaus ja Laura Virtanen, sekä kakkosen Tiina Kurkioja. Laura jäi alkuvaiheessa pois ja ryhmään tulivat mukaan Tiia Marjamäki ja Claudia Altmart. Projektikoordinaattoriksi tuli työtäpelkäämätön kuvisope Eeva Gullstén ja hänen tuekseen opinto-ohjaaja Katja Luoto.
Projektiryhmän nimeksi muodostui Earth Week. Tavoitteena oli toteuttaa ilmastoviikko, jonka aikana jaettaisiin informaatiota ruokavalion, kemikaalien, liikkumisen ja vaatteiden ympäristövaikutuksista. Halusimme myös jakaa konkreettisia vinkkejä, joiden avulla kukin meistä kykenisi elämään ekologisemmin. Projekti haluttiin tehdä mahdollisimman näkyväksi. Siksi päätettiin panostaa omiin nettisivuihin. Onneksemme Lelun siviilipalvelusmies Juha-Matti Jerosella on osaamista ja motivaatiota, joten sivuista tuli aivan upeat! Ne ovat edelleen nähtävissä www.earthweek.fi –osoitteessa.
Earth Week -projektista muodostui huimin kokemus omalla työurallani! Järjestelyorganisaatio jaksoi tehdä kovalla pieteetillä töitä alusta loppuun ja sai aikaan tapahtuman, jonka tulen muistamaan varmaan koko ikäni. Mukaan tuli heti alkuvaiheessa muun muassa WWF Suomi, Martat, Pirkanmaan Luonnonsuojeluyhdistys, sekä lukuisa joukko ekologiselta pohjalta toimivia yrittäjiä, kuten Globe Hope, Secco ja Mummola. Asiantuntijaksi projektiin lähti mukaan Oras Tynkkynen.
Projekti polkaistiin virallisesti käyntiin 7.4. lukiomme auditoriossa #EWstartti-tilaisuudessa, jossa Oras Tynkkynen vastaili Juhani Larikan ja Alisa Väisäsen vetämässä keskustelutilaisuudessa kipeisiinkin ilmastonmuutosta ja ympäristömme tilaa koskeviin kysymyksiin. Oraksen viesti vahvisti omaakin ajatustamme siitä, että meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa ympäristömme tilaan. Nyt on vain ryhdyttävä tuumasta toimeen.
EWstarttia seuranneena lauantaina pääsimme jakamaan Oraksen ajatuksia Ideaparkin Keskusaukiolle. #Ekolauantai –tilaisuus kokosi ison joukon edellä mainittuja toimijoita mukaan. Opiskelijoista tapahtumaa oli järjestämässä noin 30 opiskelijaamme mitä moninaisimmissa tehtävissä. Oli malleina ekologisessa muotinäytöksessä, tenttijöinä kuntavaaliehdokkaita linnunpönttöpaneelissa, organisoimassa yhteistyökumppaneiden myyntipöytiä ja muita tiloja, vastaamassa tapahtuman teknisestä toteutuksesta ja erilaisissa myynti- ja markkinointitehtävissä.
Earth Weekin viesti oli merkittävä. Me kykenemme tekemään asioita ympäristömme hyväksi. Tekojen ei tarvitse olla suuria. Pienet arkiset valinnat auttavat asiaa jo merkittävästi. Toisaalta kukaan ei kykene aikaansaamaan muutosta yksin. Tarvitsemme muutokseen voimiemme yhdistämistä. Yhdessä tehty muutos myös sitouttaa aivan eri tavalla.
Yhteenveto vuodesta
Tuntuu ihan uskomattomalta, että kaikki tämä on saatu aikaan normaalin koulutyön ohella! En osaa sanoa, miten paljon kaikki tehty on vaikuttanut opiskelijoiden akateemiseen menestykseen, mutta todella moni projekteissa mukana ollut, on kertonut tempausten lisänneen ja vahvistaneen omaa opiskelumotivaatiota ja minäkuvaa. Moni on myös sanonut saaneensa projekteista vastapainoa arkiselle aherrukselle.
Yhteensä järjestelyorganisaatioissa on ollut isossa tai pienessä roolissa arviolta noin sata lukiolaistamme eli noin joka kolmas opiskelija. Jokainen lukiomme ihminen on päässyt osalliseksi toimintamme hedelmistä. Vaikka muutama opiskelija on ollut mukana monessa, kuorma ei ole kaatanut yhtäkään juhtaa.
Olemme pyrkineet kaikessa tekemisessä toimimaan modernin työelämän keskeisten periaatteiden mukaisesti. Projektit on yritetty suunnitella tarkkaan. Olemme yrittäneet asettaa selkeitä tavoitteita ja jakaa roolit ja suunnitella aikataulut mahdollisimman selvästi. Silti kovaakaan työtä tehneet opiskelijamme eivät ole päässeet tienaamaan tiliä tekemisistään (lukuvuoden päätteeksi aktiivisimmalle tusinalle annettuja stipendejä lukuun ottamatta). Kurssimerkinnät ja tunne siitä, että on ollut tekemässä jotakin merkittävää, on riittänyt motivoimaan nuoret.
Vuoden aikana toteutettu niin monipuolisia projekteja, että niiden joukosta on ollut mahdollista löytää ”oma”. Erilaiset tempaukset ovat antaneet monipuolista kokemusta tapahtumajärjestämisestä, mutta nuorten ryhmätyötaidot ja henkilökohtainen vastuunottokyky on merkittävästi parantunut. Moni projekteihin osallistunut on itsekin yllättynyt siitä, mitä on tullut tehneeksi! Moderni työelämä korostaa verkostoitumisen merkitystä. Solmituilla suhteilla saattaa olla yllättäviä seurausvaikutuksia monen nuoren elämässä.
Täytyy myös muistaa, että projektit ovat lähteneet käyntiin opiskelijoiden innostuksen pohjalta. Vetovastuuseen ei ole valittu opintomenestyksen vaan innokkuuden mukaan. Vastuurooleihin on valikoitunut paljon sellaisia nuoria, jotka eivät ole akateemisesti laudatur-tasoa, mutta jotka ovat projekteissa päässeet käyttämään normilukioarjessa piiloon jäävää lahjakkuuttaan.
Erityisen mieleenpainuvia ovat olleet sellaiset hetket, jolloin vanhemmat ovat tulleet kiittämään oman lapsensa vastuuttamisesta. Mieleen on jäänyt esimerkiksi Ekolauantai-tapahtuma Ideaparkissa. Päivän aikana kolme vanhempaa ja yksi isovanhempi tuli luokseni ihmettelemään sitä, että oma jälkikasvu on kyennyt selviämään kunnialla jostakin haastavasta tehtävästä. Siinä yksi kimmoke viedä tapahtumia kaiken kansan nähtäville vaikka Ideaparkkiin Keskusaukiolle ruuhka-aikana!
Henkilökohtaisesti saan olla kiitollinen siitä, että niin moni opekollega on lähtenyt viemään Lelu-laivaamme uusille vesille. Rehtori ja koko kunnan väki on auliisti tarjonnut apua ja huolehtinut myös jaksamisestani. Olen jaksanut vetää hanketta, koska ympärilläni on ollut upeita tyyppejä jakamassa vastuuta ja, tarpeen vaatiessa, torpannut hulluimpia ideoita. Omana roolinani on ollut prosessien käynnistäminen ja verkostoituminen, sekä rekrytointiprosessi. On ollut äärimmäisen inspiroivaa ja opettavaista toimia oman opeviitekehyksen ulkopuolella.
Hankekoordinaattori on hyytyä loppusuoralle SM-maastojuoksukisoissa
Minulta on tultu kysymään sitä, miten olen onnistunut saamaan porukat lähtemään projekteihin. Tässä on auttanut kolme asiaa. Projektit ovat usein saaneet alkunsa nuorten kanssa käydyistä keskusteluista. Nuoret ovat siis olleet itse tempausten liikkeellepaneva voima. Omasta valmennustaustasta on ollut hyötyä siinä, että olen osannut kysyä sopivia tyyppejä sopiviin tehtäviin. Kolmas tekijä on se, että ensimmäisen sukupolven #RJ:t loivat sellaisen mielikuvan, että projekteihin lähteminen on ikään kuin ”ylennys”, josta kaikki eivät pääse osalliseksi.
Jos viimeisen kahden vuoden jakson tiivistää pähkinänkuoreen, voidaan retostelematta sanoa, että olemme kyenneet uudistamaan lukiomme toimintakulttuuria. Meille on kertynyt rutkasti monipuolista kokemusta erilaisten projektien toteuttamisesta ja tahtoa viedä ne maaliin saakka. Ensi vuoden osalta suunnitelmamme ovat jo varsin pitkällä ja vastuu tulee jakaantumaan entistäkin useamman hartioille.
Lukuvuoden päätteeksi vietimme juhlahetkiä. Suomen Luonnonsuojeluliiton Lempäälän paikallisyhdistys (LYSY ry) palkitsi Earth Week -projektimme vuoden ympäristötekona. Projektia vetänyt Eeva Gullstén sai ansioistaan henkilökohtaisen tunnustuksen.
Vasemmalta oikealle: LYSY ry:n puheenjohtaja Tapani Länsirinne, tiedotuksesta vastannut Ella Virtanen, Jamo, Eeva G ja ”Juhis” Jeronen.
Vankasti keski-ikäisenä ihmisenä pienikin muutos elämäntapoihin tuntuu pelottavalta. Työmatkat ja kauppareissut sujuvat näppärästi omalla autolla. Yksin ajaessa ei edes tarvitse väen väkisin pitää seuraa kenellekään. Silti usein ihmettelen itseäni. Olen ajanut neljä autoa ”loppuun”. Kilometrejä on kertynyt parinkymmenen vuoden aikana varovaisen arvion mukaan yli puoli miljoonaa eli ainakin 12 kertaa pääsisin sujuvasti hurauttamaan maapallon ympärillä.
Henkilöautoilun lisäksi syntitaakkaani painaa lihansyönti. Suurinta herkkuani on kunnon ylikypsäleikkelesiivu ruisleivän päällä väkevän sinapin kera. Jouluna kitaani uppoaa harmaasuolattu poikineen. Siitä herkusta luopuminen aiheuttaa melkein fyysistä tuskaa. Kuinka voisin tyydyttää loputtoman nälkäni popsimalla palsternakkaa?
Härkistä olen koittanut. Ei maistu hongalle, eikä haavalle. Ja mistä kummasta johtuu, että koko kämppä alkaa haista lätkämiesten pukkarilta härkissörsselipuuroa sekoitellessani? Muistuu mieleeni sotien jälkeiset pula-ajat, vaikka en ole edes niitä kokenut! Siihen aikaanko meidän pitäisi kulutustottumuksissamme palata?
Onko minulla asenneongelma? On! En halua muuttaa elämäntapojani. Mutta! Haluan nukkua yöni rauhassa. Omatuntoni paukuttaa päätäni yösy´ännä. Silmät auki valvon ja mietin tekosiani ja tekemättä jättämisiäni. Näen edessäni Mansikin isot ruskeat silmät. Minunko vuokseni Mansikki kohtaa piikin ja raato teurastajan lahtiveitsen? Minunko vuoksi äitinsä Mustikki ja isänsä Seitikki päättivät pistää lapsensa alulle? Minun pikkuisen scodillacciniko vuoksi lapseni yskiä kakovat, sairastavat astmaa ja ties mitä tautia?
Kukaan useista kymmenistä haastateltavistamme tai keskusteluihin osallistuneista ei nostanut esille rahaa motivoivana tekijänä. Puhuttaessa yleisesti yrittäjyydestä, Ismo Paananen (kuvassa) nosti rikastumisen mahdollisuuden esille motivoivana tekijänä. Yleisesti ottaen olennaista oli, että työntekijä kokee tekemisellään olevan jollekulle muulle hyötyä ja että hän itse kokee työnsä myös hyödyllisyyden kautta merkitykselliseksi.
#RJ-ryhmä ryhtyi puuhaan! Ensimmäinen voimannäyte oli #Lelu114 interaktiivinen työelämätapahtuma, jossa ei pelkästään kuunneltu, vaan myös tehtiin. RJ:t ottivat myös vastuulleen Lelun opiskelijakunnan hallituksen kanssa syksyn 2016 taksvärkin, jossa keskeisenä ideana oli a) hankkia itselleen oikeita töitä ja b) koota varoja tansanialaiselle turvakodille. Tämän lisäksi nuoret kävivät työpaikkakäynneillä tutustumassa itseään kiinnostaviin ammatteihin ja yrityksiin.
