Hankesanasto

CvGalleria (CvG) on oppilaiden sähköinen ansioluettelo. Mediatiimi kuvaa ja editoi kaikista halukkaista Lelun opiskelijoista muutaman minuutin mittaisen videoklipin, jossa he kertovat osaamisestaan, työkokemuksistaan ja työelämään liittyvistä toiveistaan. Klipit julkaistaan hankkeen YouTube-kanavalla ja opiskelijat voivat hyödyntää niitä työnhaussa.

#KotiTyörintamalla tarkoitetaan lähinnä opiskelijoiden vanhempia. Lähes kaikilla vanhemmilla on pitkä kokemus työelämästä, jota olisi hyvä hyödyntää tehokkaammin ensisijaisesti tietenkin oman lapsen, mutta myös suuremman joukon työelämätietoisuuden lisäämisessä. Suurin osa kunkin aikuisen päivittäisestä energiasta kuluu työssä. Väsyneenä töistä palaavaa vanhempaa katsoessa nuorelle saattaa tulla varsin vinoutunut käsitys työelämästä…

Mediatiimi on hankkeemme tiedotuksesta vastaava opiskelijaryhmä. Tiimi haastattelee, kuvaa, editoi, kirjoittaa ja kokeilee. Ryhmässä on mukana 20-30 opiskelijaa. Tiimi on jaettu alaryhmiin, joilla on tietty erityistehtävä.

.. kuvaavat, haastattelevat, editoivat, kirjoittavat ja oppivat. He ovat #työelämähankkeen ninoja, pintoja ja santamarioja, jotka käyvät pelottomasti kohti tuntematonta.
#Mediatiimiläiset ..

 

#Ohjaustiimissä on tällä hetkellä mukana kolme ohjaajaa. Jarmo Lehtinen vastaa verkostoitumisesta ja hankkeen koordinoinnista, Mika Setälä huolehtii IT-puolesta ja Suvi Haapalahti pyrkii luomaan opiskelijoille ohjauspakettia (räätälöityä opinpolkua) kohti työelämää.

Mikä Setälä
Mika Setälä
Jarmo Lehtinen
Jarmo Lehtinen
Suvi Haapalahti
Suvi Haapalahti

 

#RyhmänJohtajat (#RJ) on kakkos- ja ykkösvuosikurssilaisista koostuva ryhmä, jonka tehtävänä on jalkauttaa hanke. RJ-porukassa on mukana opiskelijakunnan hallituksen jäseniä, vaikkakin hankkeen toiminnan keskiössä ovat nimenomaan työelämävalmiuksiin liittyvät asiat. Lähes kaikki ryhmän jäsenet ovat opiskelijoiden itsensä valitsemia johtajatyyppejä, jotka nauttivat arvostusta opiskelijakunnan keskuudessa, mutta heitä ei ole valittu vaaleilla vaan opiskelijoiden suositusten perusteella. Käytännössä #RJ:t suunnittelevat ja toteuttavat erilaisia tapahtumia. #RJ-ryhmälle annetaan myös johtajakoulutusta.

 

#työelämäkummit ovat hankkeemme asiantuntijaryhmä. Mukana on eri alojen kovia valtakunnallisia tekijöitä, jotka johdattavat meidät tiedon äärelle ja jakamat omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan nykyisestä ja erityisesti tulevasta työelämästä. Kummeilla on asiantuntemusta muun muassa digitalisaatiosta, robotisaatiosta ja brändäämisestä. Mukana on myös työelämätutkijoita ja rekrytoinnin, sekä ohjauksen erityisasiantuntijoita.

#työelämäpaneli
Osa työelämäkummeista joulukuun #työelämä2.0-panelissa. Vasemmalta oikealle Pauliina Mäkelä, Marjaana Herlevi, Mari Kuusjärvi, Kari Saarnio, Heidi Rämö ja Anu Järvensivu.

 

 

Read More