Lukion opetussuunnitelmassa (2015) osiossa ”Lukion tehtävä” ensimmäinen kappale kuuluu näin:

Lukiokoulutuksen tehtävänä on laaja-alaisen yleissivistyksen vahvistaminen. Lukiokoulutuk-

sessa yleissivistys koostuu arvoista, tiedoista, taidoista, asenteista ja tahdosta, joiden avulla

kriittiseen ja itsenäiseen ajatteluun pystyvät yksilöt osaavat toimia vastuullisesti, myötätuntoi-

sesti, yhteisöllisesti ja menestyksekkäästi. Lukioaikana opiskelija kartuttaa olennaista ihmistä,

kulttuureja, luontoa ja yhteiskuntaa koskevaa tietoa ja osaamista. Lukio-opetus harjaannuttaa

opiskelijaa ymmärtämään elämässä ja maailmassa vallitsevia monitahoisia keskinäisriippu-

vuuksia sekä jäsentämään laaja-alaisia ilmiöitä.

Lukion roolia pohdittaessa poimimme tuosta kappaleesta ensimmäisen virkkeen. Lukion on yleissivistävä laitos. Tähän liittyen mielessäni nousee useitakin kysymyksiä: mitä on yleissivistys? Onko se se sama yleissivistys, joka minun päähäni iskostettiin 90-luvun taitteessa Tammerkosken lukiossa?

Vahvasti epäilen. Tiedon määrä on moninkertaistunut. Tuntuu siltä, että lähes kaikki on niistä vuosista muuttunut ja elämä ylipäätään monimutkaistunut. Nykyaika asettaa nuorten aivan uudenlaiseen tilanteeseen. Entistä harvempi siirtyy sujuvasti koulun penkiltä pitkälle työuralle tehtaan tai palvelusektorin palvelukseen. Aika pieninä palasina tuntuu olevan varsinkin nuorten leipä maailmalla. Voisiko lukiopolku antaa tehokkaampaa täsmävalmennusta työelämää varten?

Jos luet tuon Ops-pätkän tarkemmin, pistä merkille, että jo pelkästään tuossa lyhyessä johdannossa on paljon verbejä, kuten toimia, kartuttaa ja harjaannuttaa. Tekstissä ilmaistaan myös mielenkiintoisesti, että yleissivistys koostuu tahdosta. Tuntuu suorastaan siltä, että Ops kehoittaa meitä lukioyhteisössä olevia toimintaan. Miksi sitten normikoulupäivä edelleen on varsin passiivista tietomassan vastaanottamista? Olisiko mahdollista luoda lukioon uudenlaista tekemisen kulttuuria? Seuraavan Ops-opinkappaleen viimeinen lause sanoo asian suoraan:

Lukiokoulutus syventää opiskelijan kiinnostusta tieteiden ja taiteiden maailmaan sekä

kehittää valmiuksia työelämään ja työhön.

Tätä me 2,5 vuotta sitten lähdimme yrittämään.

Millaista on nykyaikainen työelämä?

Ryhdyimme aluksi kokoamaan ympärillemme asiantuntijaryhmää modernin työelämän hahmottamiseksi. Saimme #työelämähankkeen ohjausryhmään (#työelämäkummeiksi) loistotyyppejä ja huippuammattilaisia. Suojelijaksi lähti silloinen työministeri Lauri Ihalainen. Ryhmään tulivat myös Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö, Tampereen yliopiston työelämätutkija Anu Järvensivu, sosiaalisen median ammattilainen Pauliina Mäkelä, opinto-ohjauksen kehittäjä Marjaana Herlevi, sekä sarjayrittäjä ja Lempäälän Yrittäjät Ry:n puheenjohtaja Ismo Paananen. Heidän lisäkseen hankkeen arkeen tuli alusta lähtien todella iso joukko muita upeita ammattilaisia meitä ohjaamaan ja auttamaan.

Kukaan useista kymmenistä haastateltavistamme tai keskusteluihin osallistuneista ei nostanut esille rahaa motivoivana tekijänä. Puhuttaessa yleisesti yrittäjyydestä, Ismo Paananen (kuvassa) nosti rikastumisen mahdollisuuden esille motivoivana tekijänä. Yleisesti ottaen olennaista oli, että työntekijä kokee tekemisellään olevan jollekulle muulle hyötyä ja että hän itse kokee työnsä myös hyödyllisyyden kautta merkitykselliseksi.

Työn ja vapaa-ajan rajapinta hämärtyy. Harva työ on enää sidottu arkipäiviin ja loppuu neljältä iltapäivällä. Työtä tehdään iltaisin ja viikonloppuisin, koska monen kohdalla työhön tunnetaan voimakasta intohimoa; työstä on tullut elämäntapa.

Näin sitova työelämä ei houkuttele nuoria. Moni nuorista ”haluaa päästä helpommalla”. Kyselyissä on käynyt myös ilmi, että entistä harvempi lukiolainen osaa nimetä toiveammattiaan. Tähän on luonnollinen selitys: miten nuori osaisi nimetä toiveammatiaan, jos mediassa toitotetaan, että monia tulevista ammateista ei digitalisaation ja tekoälyn kehityksen seurauksena vielä ole olemassakaan? On myös kyseenalaistettu koko puhetta ”ammatista”. Mikä se on?

Miten valmistaa lelulaisia työelämään?

Miten ihmeessä lukiossa voidaan valmistaa nuoria työelämään, jonka luonne ja sisältö ovat jatkuvassa ja kiihtyvässä muutoksessa ja jonka suuntaa eivät parhaat asiantuntijatkaan kykene profetoimaan?

Olennaista työn sisältöjen ja toimenkuvien sijaan on kiinnittää huomiota konkreettisiin ja pragmaattisiin, jopa ulkoisiin työelämätaitoihin. Työntekijältä edellytetään asiallista pukeutumista, kykyä noudattaa sovittuja aikatauluja, argumentoida vaikuttavasti jne, etc ja osw. Toisaalta korostetaan sisäisiä, luonteeseenkin liittyviä ominaisuuksia. Työntekijän pitää olla ahkera ja omistautunut. Hänen täytyy hallita entistä monimutkaisempia asiakokonaisuuksia ja kyetä tekemään asioita, jotka aiemmin oli jyvitetty esim. Myynti- ja markkinointiosastolle. Substanssiosaamista, pitkäjänteisyyttä, joustavaa asennetta ja paljon puhuttua luovaa ongelmanratkaisukykyä arvostetaan korkealle.

Heureka! Lelussa on tarkka poissaolojen seuranta, eikä lippalakkia saa pitää sisätiloissa! Kiroilla ei saa ja muutenkin pitää ottaa muut kaikessa huomioon! Hankkeemme kannalta olennaiseksi kysymykseksi kuitenkin nousi: miten modernin työelämän vaatimukset voisivat tulla voimakkaammin osaksi lukion arkea ja miten työelämää voisi mallintaa tai harjoitella jo lukioaikana?

Päätimme lähteä liikkeelle yhdestä sanasta, johon ainakin oma silmäni tarttuu tuossa ensimmäisessä Opsin pätkässä. Sana on TOIMIA. Päätimme tehdä päinvastoin kuin yleensä tehdään: päätimme toimia ensin ja miettiä vasta myöhemmin, mitä tuli opittua.

Nuoret tarttuvat toimeen

Nostan saman tien käden ylös virheen merkiksi.

MINÄ päätin toimia. Tartuin toimeen reippaalla kädellä heti elokuun 1. päivänä 2015. Tein niinkuin opet yleensä eli kattaa pöydän nuoria varten. Eli ryhdyin ideoimaan, visioimaan, kontaktoitumaan ja käsikirjoittamaan ja kun kaikki oli valmista, yritin kutsua nuoret pöytään. Ketään ei tullut.

Löin päätäni seinään koko alkusyksyn, kunnes viimein helmikuussa 2016 kaikki muuttui. Sain Pirkkahallin rekrymessuilla eteeni toisen vuosikurssin lähetystön. Viesti oli yksinkertainen: ”Jos oikeasti haluat nuoret mukaan, anna projektivastuu opiskelijoille.” Opin saaneena allekirjoittanut astui sivummalle ja ryhmä kokosi silloisesta L2-ikäluokasta noin kymmenen hengen joukkueen, joka sai nimekseen #RyhmänJohtajat.

#RJ-ryhmä ryhtyi puuhaan! Ensimmäinen voimannäyte oli #Lelu114 interaktiivinen työelämätapahtuma, jossa ei pelkästään kuunneltu, vaan myös tehtiin. RJ:t ottivat myös vastuulleen Lelun opiskelijakunnan hallituksen kanssa syksyn 2016 taksvärkin, jossa keskeisenä ideana oli a) hankkia itselleen oikeita töitä ja b) koota varoja tansanialaiselle turvakodille. Tämän lisäksi nuoret kävivät työpaikkakäynneillä tutustumassa itseään kiinnostaviin ammatteihin ja yrityksiin.

Toinen olennainen orkesteri oli lähinnä lukion ykkösistä koottu Mediatiimi, joka otti vastuulleen hankkeen sisäisen ja ulkoisen tiedottamisen. Mediatiimin toiminta oli erityisen ammattitaitoista, koska mukaan tuli paljon media-alasta kiinnostuneita nuoria, joista osalla oli jopa oma Youtube-kanava ja sadoittain seuraajia (terveisiä Lauri Ahoselle ja Viljami Sokuralle!). Mediatiimiläiset olivat Ryhmänjohtajien mukana työelämäkeikoilla tekemässä erilaisia mediasisältöjä. Makupaloja on nähtävillä hankkeen omalla Youtube-kanavalla!

Sikälikin ensimmäinen vuosi saavutti tavoitteensa, että saimme alusta pitäen joukkoon mukaan sellaisia nuoria, jotka aniharvoin saavat kiitosta akateemisista taidoistaan. Hankkeen erilaiset projektit antoivat heille estradin esitellä osaamistaan. Hokemat siitä kuinka ”jokainen on hyvä jossain”, saivat aitoa käytännöllistä kaikupohjaa.

Opettajan osalta ensimmäinen vuosi oli iso oppimiskokemus. Siitä voisi taulun opettajan huoneen seinälle.

OPEN HUONEENTAULU

ÄLÄ KUVITTELE TIETÄVÄSI, MIKÄ NUORIA KIINNOSTAA. KYSY HEILTÄ!
ÄLÄ PURESKELE VALMIIKSI. OTA NUORET MUKAAN TAI PIKEMMINKIN INNOSTU HEIDÄN TEKEMISISTÄÄN JA AJATUKSISTAAN!
DELEGOI VASTUUTA. ANNA VASTUUTA PAREILLE JA PIENILLE TYÖRYHMILLE! ANNA SELKEÄT ROOLIT JA DEADLINET. OTA MYÖS ITSELLESI TYÖPARI!
ANNA NUORTEN EREHTYÄ. MUTTA ANNA MYÖS TILAISUUS ITSE PÄÄTTÄÄ, HALUAVATKO HE EPÄONNISTUMISEN TUSKAN KOETTUAAN YRITTÄÄ UUDESTAAN!
MÄÄRITELKÄÄ YHDESSÄ SELKEÄT TAVOITTEET JA KEINOT KAIKELLE. ANALYSOIKAA PROJEKTIN TAI TAPAHTUMAN PÄÄTYTTYÄ SAAVUTETTIINKO TAVOITTEET. PERUSTELUT JA KORJAUSEHDOTUKSET!
KAIKKI EI VOI AINA ONNISTUA. TYYDY SIIHEN, ETTÄ SAITTE JOTAKIN EPÄONNISTUMISISTAKIN ON OLLUT HYÖTYÄ JOLLEKULLE.
KUN TULEE VASTOINKÄYMISIÄ JA ”PAKKEJA”, ÄLÄ PYRI PAKOTTAMALLA NIIDEN LÄPI. MIETI VAIHTOEHTOISIA REITTEJÄ, IHMISIÄ, RATKAISUMALLEJA.
MUISTA, ETTÄ TÄRKEINTÄ ON KUITENKIN TÄMÄ HETKI. OLE LÄSNÄ TÄSSÄ HETKESSÄ. OLE LÄSNÄ NIILLE IHMISILLE, JOTKA NYT OVAT YMPÄRILLÄSI.

Kari Väisänen arvostelee kovin sanoin lukiota Vieraskynä-palstalla (HS 25.9.) todeten, että ”toisen asteen yleissivistävästä koulutuksesta on tullut työelämästä irrallaan toimiva kupla.” Väisänen toteaa myös, että ”lukio-opinnot valmistavat nuoria enemmän ylioppilaskirjoituksiin kuin tulevaisuutta varten.”

Väisänen on kritiikissään täysin oikeassa. Lukioissa ei ole työelämään tutustumisjaksoa ja vaikka työelämäasioita sivutaan lähes kaikissa oppiaineissa, lukiossa opiskelu on edelleen kovin abstraktia ja teoreettista. Lukiopolku on myös hyvin raskas. Opittava aines lisääntyy ja monella nuorella vaatimustaso on korkealla, koska he tietävät, että huonoilla papereilla ei ole käyttöä jatkossa. On myös todella paljon niitä nuoria, joilla ei ole mitään käsitystä omasta tulevaisuudestaan ja siksi motivaatiotaso voi olla hyvin alhainen.

Tällä hetkellä lukioissa on menossa kova myllerrys. Uuden OPS:in myötä esimerkiksi digitalisaatio pakottaa lukioita uudistumaan ja muutos vie valtavasti kaikkien lukioissa työskentelevien voimavaroja. Voi kysyä, Väisäsen ajatusmaailmaa soveltaen, onko muutos oikeansuuntainen. Pitäisikö välineiden sijaan keskittyä sisältöihin?

Meillä on Lempäälän lukiossa ollut vuoden päivät käynnissä Opetushallituksen ja Lempäälän kunnan yhdessä rahoittama #työelämähanke. Hankkeen aikana on tehty juuri sitä työtä, johon Väisänen lukioita patistaa: tuotu lukiota voimakkaammin osaksi ympäristöään, tehty hyvin konkreettisia työelämälähtöisiä asioita ja avattu yhteyksiä lähiseudun yrityksiin ja myös valtakunnallisiin työelämän toimijoihin.

Moni nuori on päässyt paikan päälle tutustumaan kiinnostuksen kohteena olevaan ammattiin. Olemme järjestäneet työelämäpäiviä, joista onnistunein oli nuorten itse liikkeelle pistämä ja toteuttama interaktiivinen työelämäpäivä. Marraskuun alussa lukiolaisemme järjestävät samankaltaisen päivän lähiseudun kaikille 8-luokkalaisille. Kyseinen päivä toteutetaan yhteistyössä paikallisen yrittäjäjärjestön, ammatillisen oppilaitoksen, kunnan eri toimijoiden ja yläkoulujen oppilaskuntien hallitusten kanssa.

Vuodessa on tapahtunut merkittävä muutos lukiolaisten asenteissa. Vuosi sitten oli vaikeaa saada nuoria ottamaan lukioarkensa oheen ”ylimääräisiä hommia”, nyt projektien ja ylipäätään tekemisen aloitteet ja keskeiset ideat tulevat nuorilta. Syyskuun alussa toteutettu taksvärkkipäivä toteutettiin siten, että noin puolet lukiolaisistamme oli itse hankkimissaan työpaikoissa oikeissa töissä. Projekti toteutettiin yhteistyössä paikallisseurakunnan kanssa. Lukiolaiset ovat vetämässä jumppia ja osallistuvat kunnan juhlavuoden somemarkkinointiin. Suunnitteilla on myös työelämän erilaisten kelpoisuuksien ”passipäivä” yhteistyössä paikallisen opiston kanssa. Ensi vuoden toukokuussa järjestetään suuri juoksutapahtuma lempääläläisen urheiluseuran kanssa. Olemme myös saaneet opiskelijoidemme vanhemmat mukaan jakamaan omaa työelämätuntemustaan koko lukioyhteisön käyttöön.

Jonkun pitää kuitenkin ottaa huolehtiakseen muutosprosessin läpivieminen. Jokaiseen lukioon olisi hyvä perustaa työelämäkoordinaattorin tehtävä. Tämän henkilön tulisi luoda verkosto paikallisten toimijoiden kanssa ja huolehtia muutosprosessin käynnistämisestä. Kun asia on selkeästi jonkun vastuualueena, ei tule eteen hankalaa vastuunjakokysymystä. Muutosta ei kuitenkaan saa sälyttää yhden henkilön hartioille. Jokaisen opettajan tulee selvittää omia asenteitaan ja ylipäätään tietämystään modernin työelämän muutoksista. Myös opettajan työmotivaatio voi kasvaa, kun hän ymmärtää oman oppiaineensa uudet mahdollisuudet nykyisessä ja tulevassa työelämässä.

Moderni lukio ei valmista nuorta mihinkään tiettyyn ammattiin, mutta se voi olla kolmivuotinen ajanjakso, jonka aikana nuori oppii kokemuksen kautta paljon asioita omasta itsestään ja vahvistaa monipuolisesti omaa osaamistaan. Tätä asennemuutostyötä voidaan ja sitä pitää tehdä jokaisessa oppiaineessa, eikä mikään lukiossa opittu saa olla irrallaan ympäröivästä yhteiskunnasta. Työelämänäkökulma ei saa tulla kaiken muun päälle, vaan kaiken tekemisen sisään.

Tehtävä ei ole mahdoton. Varsin moni lukiomme nuori on jo ymmärtänyt sen, että oma aktiivisuus palkitaan ja että työelämään valmistautuminen alkaa jo siinä vaiheessa, kun nuori astuu lukiomme ovesta. Ainakin meille Lempäälän kunta, yrittäjäjärjestö, seurakunta, urheiluseurat ja muut kunnan toimijat ovat auliisti antaneet apua. Väisäsen mainitsema ”kupla” on siis puhkaistavissa.

Avainsana: OPS