Kuvaus

Kalalokki kuuluu rantalintujen lahkoon ja lokkien heimoon. Kalalokin pituus on n. 40-46cm ja siipien kärkiväli n. 99-110 cm. Kalalokilla on vaalean siniharmaa selkäpuoli. Vatsapuoli ja pää ovat valkeita. Siivenkärjet ovat mustat ja niiden kärjissä on valkoiset laikut. Nokka on keltainen ja jalat ovat kellanvihreät. Nuoret linnut ovat ruskeankirjavia. Ensimmäisen talven aikana ne saavat harmaat selkähöyhenet ja päänseutu muuttuu aikuisen kaltaiseksi. Kolmivuotiaana ne ovat täysin aikuispuvussa.

Levinneisyys

Kalalokki pesii isossa osassa Eurooppaa sekä Pohjois- ja Itä-Aasiassa ja Pohjois-Amerikan länsi-luoteisosissa. Suomessa kalalokki pesii koko maassa mutta pääosin merialueilla eli rannikoilla. Osa kalalokeista pesii myös sisävesillä sekä kaupunkien katoilla ja puistoissa. Kalalokki pyrkii välttelemään reheviä vesistöjä eikä se myöskään viihdy kaatopaikoilla.
Suomessa pesii noin 80 000 paria, joista noin 55 000 saaristossa. Suomalaiset linnut muuttavat talveksi Länsi-Eurooppaan mutta pieni osa jää talvehtimaan myös Suomen rannikoille.

Ravinto

Kalalokki on lähes kaikkiruokainen. Sen ravinnoksi kelpaavat esimerkiksi erilaiset kalat, nilviäiset, madot, hyönteiset, jyvät jne.

Lisääntyminen

Kalalokki pesii alkukesästä kareilla, luodoilla ja kaupunkien talojen katoilla. Pesä on yleensä rakennettu avoimesti kallioille tai ruohikkoon, joskus myös puiden oksille erityisesti mäntyihin. Pesä on rakennettu kuivista heinistä ja oksista.
Kalalokki munii yleensä kaksi tai kolme munaa. Haudonta kestää 23-28 päivää ja molemmat emot hautovat. Poikaset oppivat lentämään noin 5 viikon iässä. Pesinnän päätyttyä saaristo tyhjenee kalalokeista.

Ulkonäkö

Silkkiuikku on pitkäkaulainen uikkulintu ja se on helppo tunnistaa kesäisin punaruskeasta poskiparrasta ja päässä olevasta töyhdöstä. Se on väritykseltään melkein kokonaan ruskea, mutta pään ja rinnan seudulta vaalea. Silkkiuikun koivet ovat kellanharmaat ja niissä on uimalusikat. Silmän värikalvo on punainen, paitsi poikasilla se on tumman oranssi. Silkkiuikulla on päässään töyhtö, mutta talvisin se puuttuu. Kesäpukuisena silkkiuikulla on punaruskea "poskiparta". Silkkiuikku painaa 1,3 – 2 kg ja sen siipien kärkiväli on 59 – 73 cm. Silkkiuikun poikaset ovat väritykseltään samankaltaisia kuin kesäpukuinen silkkiuikku, mutta pään kuviointi on mustavalkoinen.

Ääntely

Silkkiuikun ääntely on kakistelevaa ja käheää parkunaa "köö-köö-köö".

Ravinto

Silkkiuikun ravinto muodostuu suurimmaksi osaksi särjistä ja muista pikkukaloista, selkärangattomista esimerkiksi etanoista ja kovakuoriaisista. Silkkiuikku syöttää poikasilleen myös untuvaa, jotta vatsa kestäisi paremmin kalanruotoja.

Pesintä

Silkkiuikku rakentaa pesänsä yleensä ruovikkoisille järven rannoille ja merenlahdille. Ne pesivät usein pienissä yhdyskunnissa. Suomessa pesii nykyään noin. 25 000–35 000 silkkiuikkuparia. Pesä on kuolleista kasveista tehty, kelluva lautta, joka on kiinnittynyt vesikasveihin. Silkkiuikku pesii toukokuussa ja munii 3-6 kpl munia. Munia haudotaan noin 25-29 päivää ja molemmat emot hautovat vuorotellen. Kuoriutumisen jälkeen emo kuljettaa poikasia selässään, jopa sukeltaessaan. Emo ruokkii poikasia pari viikkoa ja ne itsenäistyvät 9-11 viikon ikäisinä.

Talvehtiminen

Silkkiuikku muuttaa Keski-Eurooppaan elo-lokakuussa ja palaa Suomeen huhti-toukokuussa. Talvisin silkkiuikulta puuttuu näyttävä kaksoistöyhtö ja punaruskea poskiparta.

Levinneisyys Suomessa

Silkkiuikku viihtyy parhaiten rannikko- ja järviseudulla. Silkkiuikkuja esiintyy eniten Etelä- ja Keski-Suomessa. Suomen Pohjoisosissa ne ovat harvinaisia.

Kuvaus

Taivaanvuohi on rastaan kokoinen ruskeankirjava kahlaajalintu, jonka nokka on kaksi kertaa pään pituinen. Selässä sillä on kellertävää pitkittäisjuovitusta ja vatsa on valkoinen. Taivaanvuohi on 23-28 cm pitkä ja sen siipien kärkiväli on 39-45 cm. Paino on noin 78-105 g.

Luokittelu

Taivaanvuohi kuuluu kurppien heimoon, Scolopacidae.

Pesiminen

Taivaanvuohen korsista rakennettu pesä on hyvin piilotettu vetiseen saraikkoon. Naaras munii huhti-toukokuussa, ja joskus toisen kerran kesä-heinäkuussa, 4 munaa. Vain naaras hautoo, 18-21 vuorokautta. Poikaset ovat pesäpakoisia ja etsivät itse ravintonsa jo hyvin pieninä.

Levinneisyys Suomessa

Taivaanvuohi pesii yleisenä koko Suomessa kosteilla luhtaniityillä, vetisillä heinikkoisilla avosoilla, reheväkasvuisilla rannoilla ja kosteikoilla. Rämeillä ja rahkanevoilla taivaanvuohi ei sen sijaan pesi. Suomen pesimäkannaksi arvioidaan 90 000-180 000 paria.

Esiintyminen Ahtialanjärvessä

Taivaanvuohi pesii Ahtialanjärvellä, järven itäluhdilla.

Talvehtiminen

Taivaanvuohi on muuttolintu, joka muuttaa syksyllä syys-marraskuussa ja palaa huhti-toukokuussa. Se talvehtii Länsi- ja Etelä-Euroopassa. Muutamia yksilöitä voi jäädä yrittämään talvehtimista sulana pysyviin ojiin tai viemärien suistoihin.

Ravinto

Taivaanvuohen ravinto koostuu monenlaisista kosteassa maassa elävistä selkärangattomista, kuten lieroista ja nilviäisistä. Se syö myös kasvinosia ja siemeniä.

Ääntely

Taivaanvuohen soidinääni on pitkä ja mekaaninen sarja "tjik-kot" ääntelyä. Öiseltä taivaalta kuuluva taivaanvuohen mäkättävä ääni syntyy pyrstön reunasulista, ilmavirran vaikutuksesta, linnun syöksyessä alaspäin.

Ääninäyte

http://www.lintukuva.fi/aanet/galgal.mp3

Kuvaus

Pikkulokki on naurulokkia muistuttava lintulaji. Pikkulokki on pienempi kuin naurulokki ja sen pää on eri värinen. Pikkulokki muistuttaa lennossa myös tiiraa. Pikkulokin pää on musta ja sillä on valkea vartalo, ohut nokka, oranssinpunaiset jalat ja päältä vaaleanharmaat siivet. Talvipuvussa myös pää on valkea, mutta korvanseudussa on musta täplä. Pikkulokin pituus 24-28cm, paino 90-160g ja sen siipien kärkiväli on noin 65cm. Pikkulokki luokitellaan Suomessa elinvoimaiseksi ja se on rauhoitettu lintu.

Ääntely

Pikkulokilla on toistuva, terävä ja nenäsointuinen, hieman naakkamainen ääni. Ääninäyte: http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/kuuntele-piikkulokilla-on-nenasointinen-ja-naakkamainen-aani/

Levinneisyys

Pikkulokki pesii laajalla alueella Euroopassa sekä myös Kanadan pohjoisosissa. Pikkulokki tulokaslaji, joka on levinnyt Suomessa kaakosta alkaen Perämerelle asti. Suomessa pesii noin 10 000-13 000 paria pikkulokkeja. Maailmassa niitä on yhteensä 570 000-1 700 000 yksilöä.

Lisääntyminen

Pikkulokki pesii rehevissä ruohikkorantaisissa järvissä ja myös merialueilla. Se tekee pesänsä huolellisesti mieluiten ruohikkoiselle rannalle. Pesä on kelluvien vesikasviversojen päällä tai märällä lietteellä. Pikkulokki munii toukokuussa yleensä 2-3 munaa ja hautoo niitä noin 3 viikkoa. Pikkulokit ovat sukukypsiä 2- tai 3-vuotiaana.

Talvehtiminen

Pikkulokit talvehtivat avomerellä rannikkojen tuntumassa Länsi-Euroopassa, Atlantilla ja Välimerellä. Muuton ne aloittavat syksyllä heinä-syyskuussa ja keväällä ne palaavat toukokuussa.

Ravinto

Pikkulokki syö pikkukaloja, matoja ja hyönteisiä, joita se nyppii veden pinnalta tai suoraan ilmasta.

Esiintyminen Ahtialanjärvessä

Pikkulokkia on tavattu Ahtialanjärvessä ainakin vuodesta 1960. Silloin pareja oli useampi kymmenen, mutta vuonna 1996 ei pesinyt ainuttakaan paria. Siitä lähtien parien määrä on ollut pieni ja myös epävakaa. Tämä johtui osittain saaren ahtaudesta. Kesällä 2003 pikkulokkeja alkoi taas ilmestyä ja nykyään laji pesii järvellä vuosittain. Vedenkorkeuden vaihteluiden takia pesintä kuitenkin joskus epäonnistuu.

Kuvaus

Nokikana on harmahtavan kokomusta, pyöreähkö vesilintu, jonka nokka sekä nokan päällys ovat valkoiset. Kooltaan nokikana on 36-42cm, siipiväli 70-80cm. Nokikana painaa 0,6kg-1,2kg.

Levinneisyys

Nokikanaa esiintyy lähinnä Etelä- ja Keski-Suomessa rannikoilla noin Oulun korkeudelle saakka. Nokikana viihtyy rehevissä vesistöissä. Lukumääräksi arvioidaan 4 000 - 10 000 paria, Ahtialanjärvellä nokikanoja on runsaasti. Nokikana on rauhoitettu uhanalaisuuden vuoksi 1980-luvulla ja 2010-luvulla se on määritelty elinvoimaiseksi.

Ravinto

Ravinnoksi nokikanalle käyvät selkärangattomat pieneläimet sekä vesikasvit.

Lisääntyminen

Nokikana munii n. 4-12 munaa huhtikuun loppupuolelta alkaen. Munien haudonta-aika on 21-24 vuorokautta, jolloin molemmat emot hautovat. Lentokykyisiä poikaset ovat 50-63 vuorokauden jälkeen. Nokikana muuttaa ja talvehtii parvissa, mutta pesimisen suhteen se on todella reviiritietoinen. Poikasten tullessa lentokykyisiksi emojen reviiritietoisuus hälvenee.

Talvehtiminen

Nokikana on muuttolintu, joka muuttaa elokuun puolivälissä muuton jatkuen kuitenkin alkutalveen asti. Lintu muuttaa takaisin Maalis-Huhtikuussa. Talvehtiminen tapahtuu lähinnä Länsi-Euroopassa ja Etelä-Skandinaviassa, riippuen talven kylmyydestä.

Kuvaus

Naurulokki on äänekäs, sopeutuvainen ja kekseliäs lintu. Suomessa naurulokki luokitellaan vaarantuneisiin lajeihin. Naurulokilla on harmaa selkä ja siivet, valkea vatsapuoli, valkea pyrstö ja kesällä tummanruskea pää. Sen koivet ovat punaiset. Talviasussa aikuisenkin pään väri vaalenee, joten laji on silloin haastavampi tunnistaa. Naurulokin pituus on 38-44 cm, siipien kärkiväli 94-105 cm ja paino keskimäärin 265 g.

Lisääntyminen

Naurulokki pesii yksittäisparein tiirojen seurassa, mutta useimmiten kuitenkin yhdyskuntina rehevissä ympäristöissä, kuten merenlahtien ja lintujärvien ruoko- ja kaislarannoilla, avosoilla ja jätevesialtailla. Paikon se pesii myös karummissa paikoissa, esimerkiksi kallioluodoilla.

Levinneisyys

Suomessa laji pesii Etelä-Suomesta Etelä-Lappiin asti. Suomen pesimäkannan suuruudeksi on arvioitu 95 000-110 000 paria. Koko maailman populaation kooksi arvioidaan 4,8-8,9 miljoonaa yksilöä.

Ahtialanjärvessä pesiviä pareja oli 1624 vuonna 2002.

Talvehtiminen

Naurulokki on muuttolintu, joka talvehtii Länsi-Euroopassa, erityisesti Alankomaissa ja Britteinsaarilla. Joitakin yksilöitä talvehtii myös Suomen satamissa. Suomeen naurulokki palaa maalis-huhtikuussa.

Ravinto

Naurulokin ravintoon kuuluvat muun muassa madot ja muut selkärangattomat sekä kala. Naurulokit hyödyntävät myös kaupunkien ravintotarjonnan.

Lisääntyminen

Naurulokki pesii yhdyskuntina maassa, ruohikoissa tai osmankäämikasvustoissa. Naaras munii yleensä 1-3 munaa. Etelä-Suomessa muninta alkaa vapun tienoilla.