Rehtorin palsta lokakuu 2015

Tosi pitkään tänä syksynä oli niin kaunista ja lämmintä, että tuntui aivan kuin kesä olisi vain jatkunut ja jatkunut. Siitäpä syystä minulle ainakin tuli pienoisena järkytyksenä se, että nyt olemme jo toisen jakson alussa. Siis että neljäsosa vuoden töistä on jo tehty!

Jos vielä muistatte syksyn aloitustilaisuuttamme liikuntahallilla, niin muistatte varmaan myös sen, että soitin siellä rahisevana tallenteena Pave Maijasen Pidä huolta – kappaleen. Sen sanoma tuntuu tänään vielä ajankohtaisemmalta kuin se tuntui elokuussa.

Kappaleessahan sanotaan mm. näin: ”Pidä huolta itsestäs ja niistä, jotka kärsii. Anna apusi sille, joka elääkseen sen tarvii. Sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa.”

Elokuussa sovelsin näitä ajatuksia yhteiseloon täällä koulussa. Pidä huolta itsestäsi ja muista. Auta aina, jos voit. Kun sinua autetaan, ymmärrät myös sen, miten voit auttaa muita. Kun teemme asioita yhdessä ja toinen toistamme auttaen, kehittyy se ilmapiiri, jota Hakkarin hengeksikin kutsutaan. Sellainen ilmapiiri, jossa jokainen saa olla sellainen kuin on. Jossa jokainen täällä koulussa työskentelevä on yhtä tärkeä ja arvokas kouluyhteisön jäsen. Jossa apua saa, kun sitä pyytää ja toivottavasti silloinkin, kun ei edes osaa pyytää.

Tätä samaa laulua kuunnellessa voi ajatella myös Suomen tämänhetkistä pakolaistilannetta. Suomeen saapuneiden turvapaikan hakijoiden määrä on yllättänyt kaikki. Joukossa on niitä, jotka ovat paenneet henkensä hädässä sotaa ja terrorismia, sekä niitä, jotka ovat lähteneet etsimään parempaa tulevaisuutta itselleen ja lapsilleen. Varmasti joukkoon mahtuu myös epärehellisiäkin ihmisiä, aivan kuin mahtuu meidän suomalaistenkin joukkoon. Nyt koetellaan tuota laulun sanomaa: haluammeko pitää huolta niistä, jotka kärsivät? Annammeko apua niille, jotka elääkseen sitä tarvitsevat? Uskommeko siihen, että hyvä kiertää ja että se, jota tänään autetaan haluaa huomenna auttaa jotakuta toista? Me olemme saaneet pitkään elää rauhan ja hyvinvoinnin keskellä. Vaikka ei suuria rikkauksia olisikaan, on meillä kaikilla kuitenkin lämmin asunto, jossa asua ja ruokaa syödäksemme. On vaikea asettua sellaisen ihmisen asemaan, jonka koko elämä on kahdessa muovikassissa ja joka on päätynyt tuhansien kilometrien päähän kotimaastaan aloittamaan uutta elämää. Pienilläkin teoilla on sellaisessa tilanteessa suuri merkitys.

Apu voi olla monenlaista. Koulussa se voi olla sitä, että neuvoo kaveria, jos tämä ei osaa jotakin. Tai että auttaa etsimään kadonneita tavaroita, että auttaa kyynärkeppien kanssa kulkevaa kantamaan reppua tai tarjotinta ruokalassa. Apua on sekin, että ottaa yksinäiset mukaan porukkaan ja juttelee mukavia niiden kaikkein hiljaisimpienkin kanssa. Yhteiskunnassa se voi olla sitä, että lahjoittaa itselle tarpeettomia tavaroita sellaiselle, jolla ei ole mitään tai että lahjoittaa aikaansa vapaaehtoistyöhön. Se voi olla myös sitä, että yrittää levittää rauhan ja sovinnon ajatuksia sinne, missä keskustelu käy kuumana ja ymmärrystä erilaisten ihmisten kohtaamiseen ei tunnu olevan. Oikein hyvä aloitus avun antamiselle on ystävällinen hymy kaikille päivän aikana kohtaamillesi ihmisille!

 

Rehtorin palsta toukokuu 2015

”Jo joutui armas aika”

Kuusi aamuherätystä jäljellä tätä lukuvuotta! Hakkarin koulun kevätjuhlaa vietetään lauantaina 30.5. klo 8.30 alkaen Hakkarin liikuntahallilla – jälleen perinteisin menoin. Juhlassa saamme nauttia oppilaiden musiikki- ja tanssiesityksistä , kuulla muutaman virallisen puheen ja ennen kaikkea todistaa, kuinka yli 180 päättöluokkalaista saa juhlallisesti todistuksen siitä, että peruskoulu on suoritettu.

Juhlaamme ovat tervetulleita kaikki oppilaiden huoltajat ja läheiset! Teille on varattu liikuntahallin oikeanpuoleinen katsomo ja niiden edessä olevat istuimet.

Suomessa on vankka ja vahva juhlakulttuuri. Viime aikoina olen kuitenkin ollut vähän huolissani siitä, että juhlakäyttäytymisessä on ollut hieman ongelmia. Kaikkien juhlien esiintyjät ovat nähneet paljon vaivaa esityksiä valmistellessaan ja juhlaväen pitäisi sitä arvostaa . Kaikki yläkouluikäiset oppilaat osaavat ja pystyvät halutessaan istumaan tunnin verran ihan hiljaa ja nätisti, olipa tilaisuus mikä hyvänsä. Arvokkaisiin juhliin eivät kuulu vihellykset, tömistykset, ylimääräiset taputtelut tai huutelut. Uskon ja luotan siihen, että Hakkarissakin päästään takaisin sellaiseen juhlakulttuuriin, jossa kaikki, niin esiintyjät kuin yleisökin, luovat juhlasta hienon päätöksen lukuvuodelle.

Kiitos jo etukäteen kotiväelle, jos olette tässäkin asiassa yhteisessä rintamassa kanssamme, ja keskustelette myös kotona fiksun käytöksen merkityksestä!

Muistuttelen myös mieleen, että vaikka yhdeksäsluokkalaisilla peruskoulu päättyy ja juhlan jälkeen järjestyssäännöt eivät enää heitä koske, Suomen lait ovat kuitenkin voimassa ja koulu on edelleen savuton alue. Sikarit ja kuohujuomat eivät sovi koulun pihalle edes kevätjuhlien päätteeksi.

Kiitos kuluneesta lukuvuodesta ihan jokaiselle kouluyhteisön jäsenelle – oppilaille, henkilökunnalle ja kaikille huoltajille. Hakkarissa on ilo olla töissä!

Monena keväänä suvivirren asemastakin on kiistelty – onneksi tänä keväänä ei. Siitä kesä alkaa!

 

 

 

Reksin palsta maaliskuu 2015

ELETÄÄN IHMISIKSI

Meitä on joka junaan. Niinhän sanotaan, kun halutaan kuvata sitä, että porukkaan mahtuu kovin erilaisia ihmisiä.  Hakkarinmäellä työskentelee joka päivä noin 650 ihmistä. Oppilaita, opettajia, muuta henkilökuntaa. Välillä käy vierailijoitakin. Osa viettää täällä koko vuoden, osa on vain lyhyen aikaa käymässä.  Osaammeko elää yhdessä ihmisiksi?

Lueskelin juuri ilmestynyttä väitöskirjaa, jonka nimi on ”Kavereita nolla”. Se kertoo karua tarinaa siitä, kuinka jotkut elävät vuosikausia niin, että kokevat olevansa tosi yksin. On perheenjäseniä, on luokkakavereita, on sukulaisia ja naapureita, mutta kokemus on kuitenkin se, että on ihan yksin.

Yksinäisyys on todella musertava tunne silloin, kun se ei ole vapaaehtoista. Kaikille tekee varmasti hyvää olla välillä yksin, mutta jos on aina yksin, se ahdistaa. Yksinäisyyttä voi lieventää pelkästään se, että saa kokemuksen siitä, että tulee nähdyksi ja kuulluksi.

Ihmisiksi eläminen on minun mielestäni sitä, että nähdään ja kuullaan toinen toisemme – siis oikeasti nähdään ja kuullaan ja kuunnellaan. Se on myös sitä, että toimitaan yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaan, sillä siinäkin on kyse toisen huomioonottamisesta, usein tietysti myös turvallisuudesta, siisteydestä ja terveydestäkin.

Otetaanko yhteiseksi tavoitteeksi vaikkapa se, että sanotaan aamulla vastaantuleville ihmisille koulun pihalla tai käytävillä ”moi”, ”terve”, ”huomenta” tai jotain muuta mukavaa. Ja katsotaan toista silmiin ja  hymyillään. Niin, että meille jokaiselle tulee tunne siitä, että meidät on nähty. Että sillä on väliä, olemmeko täällä vai emme. Että olemme tärkeitä jäseniä tässä porukassa.

Siispä: hymyilemisiin!

reksi-Sanna

 

Kesäloma tulee – oletko valmis?

Yksitoista tavallista koulupäivää jäljellä, sitten viimeinen viikko, jolloin tehdään kaikkea mukavaa, retkeillään ja liikutaan.

Se tarkoittaa, että yli 160 koulupäivää on tänäkin vuonna jo takanapäin. Osa aivan tavallisia, osa vähän toisenlaisia. Olemme viettäneet liikuntapäiviä ja taksvärkkipäivän, olemme tutustuneet maailmanperintökohteisiin, olemme pitäneet iltakoulun. Valtaosa vuodesta on kuitenkin ollut arkea. Oppitunteja, läksyjä, kokeisiin valmistautumista, projektien kirjoittamista ja palauttamista, kokeita.  Joitakin kokeita kaikilla on vielä jäljelläkin, toivottavasti jaksat vielä pinnistellä.

Oletko valmis lähtemään kesälomalle hyvillä mielin? Voitko aloittaa lomasi ajatellen, että takana on taas yksi työteliäs lukuvuosi, jonka aikana olet oppinut paljon uusia asioita ja ymmärtänyt ehkä elämästä jotakin vähän enemmän. Ajatteletko, että olet tehnyt parhaasi? Sehän riittää. Oletko väsyksissä? Minä ainakin olen. Työstä saakin väsyä. Ei työn ole tarkoituskaan aina olla kevyttä ja helppoa, meillä kenelläkään. Kenenkään ei ole tarkoitus uupua, mutta terve väsymys , josta lepäämällä toipuu, on joskus ihan suotavaakin. Isoäitini sanoi muinoin, että jos on aina laiska, ei tiedä, kuinka ihanaa on olla joskus laiska!

Voit ehkä kysyä, onko kaikki se tarpeellista, mitä sinulle koulussa opetetaan. Se ei kuitenkaan ole meistä kenenkään päätettävissä. Meidän kaikkien elämää koulussa säätelee opetussuunnitelma. Meitä paljon viisaammat ihmiset ovat määritelleet, mitä kunakin vuonna opettajien tulisi opettaa ja oppilaiden oppia. Osasta asioista on määrätty sekin, miten asioita tulisi opettaa. Kaiken tarkoituksena on, että peruskoulusta lähtiessään kaikilla suomalaisilla lapsilla olisi sellaiset valmiudet, joilla voi jatkaa haluamassaan jatko-opintopaikassa ja sitten pärjätä työelämässä. Opetussuunnitelmaa uudistetaan säännöllisesti, nykyisin käytössä oleva opetussuunnitelma on vuodelta 2003. Seuraava uudistus tulee voimaan vuonna 2016. Se ei siis koske ketään tällä hetkellä Hakkarissa opiskelevaa ( paitsi jos aiot jäädä luokallesi!), mutta jo ensi syksyn seiskaluokkalaiset opiskelevat uuden opetussuunnitelman mukaisesti viimeisen vuotensa täällä.

Uudessa opetussuunnitelmassa korostetaan entistä voimakkaammin esimerkiksi tieto- ja viestintätekniikkaa, suomeksi sanottuna siis kaikkea sitä, mitä tehdään sähköisten ja digitaalisten välineiden ja materiaalien avulla. Maailmahan on täynnä tietoa ja asiaa, joka voidaan saavuttaa suunnilleen napin painalluksella esimerkiksi netin kautta.  Kaikki tieto ei kuitenkaan ole totta. Yksi peruskoulun suurimmista haasteista onkin tulevaisuudessa yrittää saada oppilaat arvioimaan tietoa kriittisesti ja etsimään kaikissa asioissa parhaat mahdolliset tiedon lähteet.

Vaikka koulu siis kohta loppuu ja loma alkaa, ei tiedon tulva ympärilläsi yhtään vähene. Läksyjä ei kesällä tarvitse tehdä, kokeisiin ei tarvitse lukea, mutta joka päivä voi oppia jotain uutta – lomallakin. Pidä silmäsi auki, ole kiinnostunut ympäristöstäsi ja ympärilläsi olevista ihmisistä. Kokeile rohkeasti uusia asioita. Ehkä olet saanut kesätyöpaikan, jossa voit oppia paljon sellaista, mitä koulussa ei opikaan. Mutta ennen kaikkea: nauti kesästä! Nauti lomasta!

Terveisin Sanna-reksi (8.5.2014)

 

Rexin palsta joulukuu 2013

”No onkos tullut kesä nyt talven keskelle….”  Pahalta näyttää!  Ei taida Pirkanmaalle tulla tänä vuonna valkoista joulua. Onneksi kuitenkin kohta alkaa päivä jo pidentyä – vanha sanonta sanoo, että tapaninpäivänä hullukin jo huomaa, että valo on lisääntynyt.

Onko joulun tunnelma kiinni siitä, minkälainen ilma on? Vai siitä, minkälainen joulukuusi on?  Vai  siitä, millaisia joululahjoja saa? Vai olisiko se kuitenkin kiinni siitä, minkälainen tunne itse kullakin on sisällä. Tiedän, että kaikkia väsyttää näin lukukauden viimeisillä metreillä. Väsyneenä itse kukin taitaa olla helposti myös kiukkuinen. Joissakin perheissä on kovasti murhetta, joka ei ehkä jouluksikaan haihdu mihinkään. Joissakin perheissä taas on niin kovasti kiireitä, että jouluvalmisteluihin ei tunnu riittävän aikaa eikä voimia.

Siitä huolimatta joulu tulee – on joka vuosi tullut. Joulu tulee sinne, missä sitä tarvitaan, ei sinne, missä sitä osataan odottaa ja valmistella.  Tunteista ja tuntemuksista huolimatta meillä kaikilla on edessämme ilon ja valon juhla ja aika pitkä loma, jonka aikana voi levätä ja kerätä voimia kevään ponnistuksiin.  Jospa osaisimme joulun aikaan olla toisille ystävällisiä, tehdä pieniä palveluksia, viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joille ei arjessa aikaa riitä.  Jouluun kuuluu myös lahjojen antaminen, mutta niiden ei aina tarvitse maksaa mitään. Voi antaa äidille lahjaksi pikkuveljen vahtimista, isälle pihan lumitöiden tekemistä, siskolle lupauksen pikkulettien väkertämisestä tai vaarille lupauksen sanomalehden ääneen lukemisesta. Ihan varmasti toisen auttamisesta ja ilahduttamisesta tulee itsellekin hyvä mieli.

Olen koko kuluneen syksyn ajan ollut iloinen ja ylpeä meidän koulun väestä – oppilaista , opettajista ja muusta henkilökunnasta. Kiitos, että olette olemassa! Toivon jokaiselle rauhallista joulun aikaa ja onnellista vuotta 2014.

Sanna-rexi

Huhtikuu 2013

Eletään ihmisiksi!

 

Minut on kasvatettu niin, että tervehdin ihmisiä heidät tavatessani, hyvästelen lähtiessäni. Sanon kiitos, ole hyvä, anteeksi, kun niihin aihetta on. Nostan peffani penkistä, ettei vanhemman ihmisen tarvitse seistä bussissa tai rautatieaseman odotushallissa. Niitä kutsutaan hyviksi tavoiksi.

Minut on kasvatettu niin, että toisia pitää auttaa aina, jos voi. Ovea pidetään auki muille kuljettaessa, painavien taakkojen kantamisessa autetaan. Ojennetaan käsi, kun toinen on pulassa.

Vanha kultainen sääntö: ” mitä toivotte ihmisten tekevän teille, tehkää te myös samoin heille”, pätee tänäkin päivänä. Jos toivot, että sinua kunnioitetaan, kunnioita muita. Jos toivot, että sinua kehutaan, kehu muita. Jos toivot, että sinua autetaan, auta muita. Jos toivot, että sinua rakastetaan, rakasta muita.

Viime päivinä on keskusteltu paljon siitä, mitä opettajat koulussa saavat tehdä, kun oppilaat käyttäytyvät huonosti tai eivät noudata sääntöjä. Sekin keskustelu on tärkeää, mutta minusta osaksi keskustellaan vähän väärästä asiasta. Vielä tärkeämpää olisi keskustella siitä, miten oppisimme elämään täällä koulussa, kotona, Lempäälässä, Suomessa niin, että sellaisia konflikteja ei tulisi, joihin joudutaan kovakouraisesti puuttumaan. Niissä tilanteissa, joissa kaikilta menee hermo, huudetaan ja tönitään, ei kenelläkään ole hyvä olla.

Niin koulussa kuin kotona aikuiset ovat vastuussa turvallisuudesta ja asioiden sujumisesta. Siihen tarvitaan sääntöjä ja sopimuksia siitä, miten asiat hoidetaan. Toki pitää olla mietittynä myös se, mitä seuraa siitä, jos sääntöjä ei noudateta tai sopimuksia rikotaan. Avainsana on kuitenkin keskinäinen kunnioitus. Lasten tulee kunnioittaa aikuisia, aikuisten tulee kunnioittaa lapsia. Aikuisten tulee kunnioittaa toisiaan ja lasten toisiaan. Keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä on helpompi tehdä, niin kuin yhdessä on sovittu.

Kesäkuu 2010

Hei!

Minulla oli ihana isoäiti. Viisas ja lempeä ihminen, joka aivan kuin ohimennen lausui sellaisia elämänohjeita, joita en silloin heti nuorena tajunnutkaan, mutta joita nyt vanhempana usein muistelen.  Yhtä hänen lausahduksistaan olen viime päivinä miettinyt paljon. Se kuuluu näin: ”Kolmea asiaa ihminen ei saa takaisin: sanottua sanaa, ammuttua nuolta ja hukattua tilaisuutta.”

Sanojen kanssa pitäisi olla tosi varovainen. Sanottua sanaa ei totisesti saa takaisin. Hyvät sanat ilahduttavat toisen mieltä pitkään, mutta pahat ja loukkaavat sanat voivat jäädä kaivelemaan vuosikausiksi. Ehkä itsekin muistat jotain, mitä joku on kauan sitten sanonut – joko hyvällä tai pahalla.  Siksi kannattaisi aina ajatella, mitä sanoo, ettei sanoisi kaikkea, mitä ajattelee!

Entä oletko sinä joskus hukannut jonkin tilaisuuden. Et ole ehkä mennyt juttelemaan jonkun tosi ihanan kanssa silloin, kun siihen olisi ollut mahdollisuus.  Tai kenties et ole jaksanut lukea aivan tarpeeksi  juuri siihen kokeeseen, joka ratkaisee päättötodistusnumerosi. Vai onko mahdollisesti kesätyöpaikka tai tettipaikka mennyt sivu suusi jollekin toiselle, kun et heti hoitanut asiaa kuntoon. Jossittelu ja sureminen on turhaa, mutta sellaisen päätöksen voisimme kaikki tehdä, että tartumme tilaisuuksiin, joita elämä eteemme tarjoaa.

Olen ihan varma, että tämä armas Hakkarin koulummekin on kaikille mukavampi ja parempi paikka, jos muistamme harkita sanojamme niin, ettemme ainakaan tahallamme loukkaa toisia, ja muistamme tarttua elämän meille tarjoamiin mahdollisuuksiin, niin ettei hyvä tilaisuus mene hukkaan!

Tarmokasta ja puuhakasta kesää ihan jokaiselle!
Rexi

Joulukuu 2009

”Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehein…”

Muistan joulun, jolloin minulle selvisi, että joulupukilla oli päällään äitini punainen froteekylpytakki. Olinkin ihmetellyt, miksi pappani oli aina kävelyllä silloin, kun joulupukki kävi. Muistan sen surun, jota tunsin, kun jotain lapsen joulusta ja sen taiasta katosi.

Muistan joulun, jolloin ajoimme isovanhempien hakureissulla ojaan ja palelimme kolmenkymmenen asteen pakkasessa apua odottaen. Pelotti – mutta apu tuli.

Muistan joulun, jolloin esikoisemme oli kolmen viikon vanha. Ajattelen, että silloin tunsimme jotain samaa kuin Maria ja Joosef aikoinaan ihmetelleessään seimessä lepäävää vauvaa – suurta nöyryyttä elämän ihmeen äärellä.

Muistan joulun, jolloin pienet lapsemme kyllästyivät joulupöydässä istumiseen ja siirtyivät pöydän alle syömään suolatikkuja…

Muistan joulun, jolloin isoäitini oli nukkunut viikkoa aiemmin pois. Sitä joulua sävytti suru, mutta myös kiitollisuus aiemmista yhteisistä jouluista.

Monta erilaista kuvaa  kulkee silmien editse, kun palaan kokemiini jouluihin. On ollut iloisia, onnellisia jouluja ja toisia , joita on sävyttänyt murhe tai huoli.  Minkälaisia muistoja Sinun jouluusi liittyy?  Mitä Sinä odotat tältä joululta?

Yhteistä kaikille minun kokemilleni jouluille on kuitenkin ollut se, että jouluyön hiljaisuudessa, sitten kun aaton tohinat ovat ohi, päällimmäiseksi tunteeksi on noussut suuri rauhan tunne.  Joulun sanoma on tosi joka joulu, eikä sen sanoman tuoma rauha riipu siitä, ovatko meidän valmistelumme täydellisiä, onnistuvatko jouluruoat ja leivonnaiset  tai onko joulukuusi kauniisti koristettu.  Se sanoma kantaa meidät joulusta jouluun.

Toivon jokaiselle oikein rauhallista ja siunattua joulua.

rexi

Joulun ihme on se,

että pimeä muuttuu valoksi.

Vain pimeässä näkyvät tähdet

vain hiljaisuudessa kuuluu laulu…

Maaria Leinonen

Lokakuu 2009

Mitä Tero Pitkämäki tekee ennen kuin menee urheilukentälle kilpailemaan? Hän verryttelee. Mitä hevibändin jäsenet tekevät ennen keikkaa? He virittävät kitarat ja bassot.  Mitä kokki tekee työvuoronsa alkaessa? Hän teroittaa veitsensä.  He pitävät siis huolta perusasioista!

Jääkiekkkovalmentaja Juhani Tamminen on sanonut, että jokaisen täytyy ymmärtää, mitä hän on kulloinkin  tekemässä. Oli sitten kyse koulunkäynnistä, työstä, ystävyyssuhteista, perheestä, harrastuksista tai mistä muusta tahansa. Jääkiekosta puhuttaessa homma on esimerkiksi hyvin yksinkertainen: jos olet hyökkääjä, tökkäät kiekon maaliin, ja jos taas olet maalivahti, otat kiekon kiinni.

Mitkä ovat sinun elämäsi ja koulunkäyntisi perusasioita? Miten olisi vaikka tällainen lista: läksyt tehty, opiskeluvälineet mukana, ajoissa kouluun. Tällä listalla pääsee jo tosi pitkälle! Ei tässä koulunkäynnissä ole mitään mystistä, ei tähän ole mitään suurta salaisuutta eikä tämä hoidu taikatempuilla tai magialla. Perusasioista on kyse.   Ne, joiden koulunkäynti sujuu hyvin, hoitavat yleensä sen enempiä miettimättä perusasiat kuntoon. Ne taas, joiden koulunkäynti tökkii, saattavat olla ehkä ihan kummissaan siitä, miksei homma suju, mutteivät tajua, että menestys on pienistä, mutta tärkeistä perusasioista kiinni.

Jos elämän eri osa-alueiden perusasioita ei osaa suoralta kädeltä nimetä, kannattaa asialle uhrata vaikka muutama minuutti ja kirjoittaa niitä ylös. Siitä sitten vain perusasioita hoitamaan!

Kohta on syysloma – ja mitkä ovatkaan lomanvieton perusasiat: kerää voimia, virkisty ja rentoudu, jotta jaksat sitten taas pakertaa.

Oikein perustavanlaatuista lomaa kaikille!

Rexi-Sanna