8e38c56c-a77f-44d7-a2b3-a670e8db0c42

Kuvataiteen kuulumisia

Kuvataiteen tunneilla on ollut tekemisen meininki! On osallistuttu yhteistyöprojekteihin Sara Hildenin taidemuseon ja muiden Pirkanmaan koulujen kanssa. Syksyllä opiskelijoiden valokuvia oli esillä museolla Ron Mueckin näyttelyn yhteydessä. Niissä tutkittiin mittakaavaa, ihmistä ja hyperrealismia.

kuva1Kevään suurprojekti oli 400 oppilastyön ripustus Tampereen rautatieaseman näyteikkunarivistöön. Projekti oli nimeltään Minä nuori Suomessa ja se oli yksi Suomi100 -juhlavuoden virallisista tempauksista. Meiltä projektiin osallistui peräti 60 ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa. Museon lahjoittamille suurille A2 -kokoisille plekseille maalattiin muotokuvia poptaiteen hengessä. Innoituksena oli myös Jarmo Mäkilän taide – olihan projekti osa Mäkilän näyttelyä, joka oli Sara Hildenin museolla helmikuusta toukokuuhun. Oli hienoa saada oppilastyönäyttely niinkin näkyvälle paikalle kuin rautatieasema!

Lempäälän lukio on osallistunut kaikkiin Sara Hildenin taidemuseon ja Pirkanmaan kuvataideopettajien yhteistyöprojekteihin parin viime vuoden aikana. Viime kevään hieno ponnistus oli Väripyramidi Carolus Enckellin näyttelyn yhteydessä. Silloin nuoret maalasivat neliönmuotoisille vanerilevyille abstrakteja värisommitelmia, joista koottiin suuri kolme metriä korkea pyramidi.
Maaliskuussa 2017 innostava yhteistyö Sara Hildenin museon ja oppilaitosten välillä palkittiin valtakunnallisella Myötätuulta kuvataiteessa -palkinnolla.

Tämän lukuvuoden aikana kuvataiteen lukiodiplomitöiden parissa on ahertanut joukko taitavia nuoria. Lukiodiplomitodistuksen saivat syksyllä Elli ja Suvi Kytölä. Keväällä kurssin ovat saaneet päätökseen Aarni Ahvenus, Anni Laakkonen, Saana Lumirae, Iida Naukkarinen, Katja Pennanen ja Sophia Thomas.

alina-lampinen-kuvaAlina Lampinen toteutti kaksi kuvataiteen diplomityötä kahtena peräkkäisenä vuotena – toisen kylläkin ihan omaa harrastuneisuuttaan.
Alina valittiin yli 400 hakijan joukosta edustamaan nuoria tulevaisuuden tekijöitä Amos Andersonin taidemuseon Generation 2017-näyttelyyn. Toukokuun lopun avajaisiin Helsingin keskustassa oli pitkä jono kadulle asti ja tunnelma katossa. Museon väki oli käynyt hakemassa Alinan kotoa näyttelyyn 26 teosta – upeita metalliromuista rakennettuja eläimiä. Näistä eläimistä oli rakennettu kokonaisuus museon seinälle. Onnea Alinalle! Urheilutermein nuorten Suomenmestaruustason suoritus. Näyttely on avoinna syyskuun alkuun saakka. Kannattaa tehdä kesäretki Helsinkiin taidetta katsomaan!

img_0109

joulutori

Musiikki 2016-2017

Tänä lukuvuonna Lelussa on nautittu isolla porukalla tehdyistä musiikkiesityksistä, kun suuri osa MU1-kurssilaisista on ollut mukana esiintymässä; alkusyksystä 1. vuosikurssin vanhempainillassa, joulukuun alussa yo- ja itsenäisyysjuhlassa sekä joulukirkossa lukukauden päättyessä. Joulukirkkoon saimme jo mukaan uusia soittimia, jotka ovat osittain jo saapuneet uutta Kampusta varten. Käsikellot toivat kirkossa jouluisen tunnelman ja saivat kuulijat kurkkimaan, millaisista soittimista kaunis kellojen ääni tuli.kellot-2

Joulukuussa Lelu oli edustettuna myös Tampereen seudun lukioiden yhteisessä tapahtumassa Keskustorin joulutorilla. Yli sadan lukiolaisen sekakuorosta lähti mahtava ääni joulukuisessa illassa. Kuorolaulu on elämys niin kuulijalle, kuin laulajillekin. Lelua edustanut Tiina Kurkioja kertoo: ”Oli hieno kokemus edustaa Lempäälän lukiota Tampereella lukioiden kuorolaulutapahtumassa! Ihmiset olivat tosi positiivisia ja yleistunnelma oli kannustava. Tein uusia tuttavuuksia ja näin myös muita ystäviäni. Esitykset menivät hyvin, äänet soivat tosi kauniisti yhdessä ja tuli entistä jouluisempi fiilis. Esityksen jälkeen jäimme kaveriporukkani kanssa vielä lauleskelemaan parit joulubiisit siihen joulutorin nurkalle – kylmästä säästä huolimatta mieli pysyi lämpimänä. Toivottavasti perinne jatkuu ja ensi vuonna lauletaan jälleen Sibeliuksen kunniaksi.”metallofoni

Kevätlukukaudella saimme vieraaksi virolaisen barokkiduon. Raivo ja Imbi Tarum soittivat meille useilla vanhoilla puhaltimilla ja cembalolla hienoja kappaleita. Saimme myös näytteen barokin aikaisesta tanssista, sarabandesta.

Moniääninen Suomi -kurssilaisista (MU2) osa ilahdutti Ehtookodon asukkaita vierailemalla heidän luonaan huhtikuussa. Nuorten tyttöjen laulu pianon ja viulun säestyksellä ilahdutti kuulijoita kovasti.
Uudet soittimet ovat tuoneet paljon iloa ja monipuolisuutta musiikin tunneille. Innolla odotamme muuttoa uudelle kampukselle, jossa musiikki saa hienot ja monipuoliset tilat bänditiloineen ja studioineen luokkatilan sekä varaston lisäksi.

Fysiikan työkurssi

Toisen vuosikurssin fysiikan opinnot päätettiin odotettuun kokeellisen fysiikan kurssiin. Työpareittain laadittujen tutkimussuunnitelmien pohjalta kurssilla määritettiin mm. piilasin taitekerroin sekä lentopallon hitausmomentti. Tietotekniikkaa hyödynnettiin monipuolisesti mittauksissa ja työselostuksia laadittaessa.

kansi

Lakitiedon soveltavalla kurssilla (yhk7) ennätysmäärä vierailijoita ja vierailukäyntejä

Tämän lukuvuoden lakitiedon soveltavan kurssin opiskelijat saivat kuulla ja nähdä monipuolisen ”kattauksen” eri yhteiskunnallisissa tehtävissä toimivien ihmisten arjesta.

Tässä kurssilaisten tiivistelmiä ja kommentteja mm. velkaneuvojan, asianajajan, oikeustieteen opiskelijan, tullivirkailijan ja vankeinhoitajan vierailuista.

Pääsimme kurssin aikana tutustumaan myös Poliisiammattikouluun, Poliisimuseoon sekä seuraamaan käräjäistuntoa Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

 

VELKANEUVOJA

  • Tampereen talousvelkaneuvonnasta tuli kertomaan Kirsi Karttunen ja hän kertoi monipuolisesti mitä tehtäviä talousvelkaneuvonnalla on ja keitä he ovat.
  • Heidän asiakkainaan toimivat kaikki kunnan asukkaat ja velkaneuvonta on maksutonta. Velkaneuvonnan saanti ei ole kiinni iästä eikä sukupuolesta vaan siitä miten olet talouttasi hoitanut.
  • Hän kertoi muun muassa pikavippien haitoista ja niiden aiheuttamista ongelmista.
  • Velkaneuvonnan yksi tärkeimmistä tehtävistä on valaista ja auttaa asiakasta oppimaan hallitsemaan hänen oman rahan käyttöä.
  • Hän kertoi erilaisia esimerkkejä veloista ja velan otosta ja hän antoi hyviä vihjeitä miten kontrolloida rahan käyttöä eri tilanteissa.
  • Kirsin pitämä esitelmä/puhe oli erittäin vakuuttava ja laajasti sekä monipuolisesti toteutettu, joka avasi velkavalvojan tehtäviä ja muitakin asioita mitä velkavalvojan ammattiin ylipäänsä kuuluu. Hän painotti puheessaan pikavippejä ja niiden haittoja ja varoitti niistä koituvista velkakierteistä, mikä on erittäin tärkeää.

 

ASIANAJAJA

Asianajaja Mika Allen tuli kertomaan asianajajan työstä. Mika asuu Narvassa ja hänellä on toimisto Ideaparkissa ja Valkeakoskella. Siellä hän työskentelee yleensä 9-18. Lisäksi hänellä menee yleensä noin yksi päivä viikossa tuomioistuimessa työskennellessä. Joskus päivät saattavat venyä, koska Mika uppoaa työskentelyynsä. Mika myös jakoi muutaman hänen uransa mielenkiintoisimmista tapauksista.

 

OIKEUSTIETEEN OPISKELIJA

* Pääsykoekirjat lyhyitä ja tiiviitä

* Yo arvosanoilla ei kauheaa merkitystä (hyvä valmistautuminen pääsykokeisiin)

* Paljon koulunajan ulkopuolista opiskelua

* Kattavasti kerrottu opiskelusta ja koulusta ylipäätään

* Kertoi rahankäytöstä ja kuinka rahat riittää

* Oikeustieteelliseen aika vaikea päästä

* Opiskelupaikat (Turku, Rovaniemi, Joensuu)

 

TULLIVIRKAILIJA

Yhdelle tunnillemme saapui tullista vierailijoita kertomaan tullin toiminnasta. Saimme kuulla mm. harmaasta taloudesta, tuoteväärennöksistä ja tullaamisesta. Tunnin päätähti oli kuitenkin tullikoira Onni, joka vilkkaalla luonteellaan hurmasi kaikki.

2

 

VANKEINHOITAJA

Kurssilla saimme vieraaksemme Teija Suvannon vankeinhoitajan. Mukaan tuli myös sosionomi, joka kertoi omia kokemuksiaan työharjoittelustaan.

Teija Suvanto on rikosseuraamusesimies. Rikosseuraamuslaitos vastaa tutkintavankeuden toimeenpanosta ja yhdyskuntaseuraamusten ja vankeusrangaistusten täytäntöönpanosta.

Vangeilla on vankilassa tiukat säännöt. Vankilassa ei saa käyttää kännykkää eikä tietokonetta. Tämän takia vangit (varsinkin elinkautisvangit) voivat pudota kelkasta, sillä he eivät osaa maksaa esim. laskujaan. Tästä tulee myös ristiriitoja. Tavoitteena olisi estää rikollinen toiminta vankeusaikana, ja jos internet olisi kaikille sallittu, ,niin talousrikollisella olisi paikka tehdä rikos.

Toimintamuotoja Kylmäkosken vankilassa on mm. päihdekuntoutus, työtoiminta, esim. puhdistajat, hoitotyöt ja kutomo. Vangit saavat palkkaa n. 70 snt-1,20 e/tunti.

Työharjoittelijaa hämmensi päihteiden käyttö hyvin paljon, sillä se on todella yleistä vankilassa.

 

VIERAILU POLIISIAMMATTIKORKEAKOULULLA (POLAMK)

Vietimme mielenkiintoisen parituntisen Hervannassa, Suomen ainoassa poliiseita kouluttavassa oppilaitoksessa. Isäntämme, Poliisikoulun opettaja Kari Koppanen, kertoi poliisikoulutuksesta, esitteli harjoittelukaupunkia sekä rikoslabraa. Poliisimuseossa saimme rutkasti tietoa poliisityön historiasta sekä pääsimme valitsemaan oikeita toimintatapoja interaktiivisen pelin avulla.