DMusa blogi: Disney On Ice – Lumotut Maailmat
Disney On Ice toi tällä kertaa Lumotut Maailmat -esityksen Suomeen!
Jääshow’ssa oli tällä kertaa mukana Toy Story, Pieni Merenneito, Autot ja Frozen -tarinat. Kuten arvata saattaa, yleisömäärä oli jälleen erittäin suurin.
Itse nautin Disney On Icen huumasta oikein urakalla, kävin sen nimittäin katsomassa kaksi kertaa! 😀
Torstain 8.2 sain vapaaksi tettipaikastani ja matkustin kohti Helsingin Pasilaa. Olin akkreditoinut Livenationin sivujen kautta illan esitykseen ja haastattelemaan sen suomalaisia luistelijoita päivän harjoituksissa. En voi sanoin kuvailla, kuinka upeaa oli nähdä kulisseihin ja luistelijat Disney On Ice brändätyissä treenivaatteissaan. Tiedä sitten olenko päästäni vialla. Kun kävelimme Elsan ikonisen lumimekon ohi, kiljuin sisäisesti xDD Koko jutusta tuli sellainen Dinseyland -efekti! Täytyy myös nostaa hattua Livenationille median paikkalipuista. Paikka oli keskikatsomon keskivaiheilla, josta oli TÄYDELLINEN näkyvyys jäälle! Tuolloin torstaina en ihan täysin keskittynyt esitykseen, sillä minua huoletti puhelimeni pian loppuva akku, mutta selvisin silti junaan. Lauantaina sitten olin ihan täysillä mukana, kun kanssani matkaan lähti kaverikin! Tosin meinasimme myöhästya, joten sitten täysiä juostaan permannolle, missä olivat silloiset paikkamme.
Ensimmäisenä lavalle tulivat Mikki, Minni, Hessu ja Aku! He ovat innoissaan lähdössä matkalle ja juontavat Toy Story 3:n tarinan sisään! Ensimmäinen osuus Toy Storysta oli ihan hyvä ja kekseliäs, mutta se kesti kaikista tarinoista pisimpään. Osuudesta oltaisiin voitu karsia pois ainakin yksi Barbie ja Ken -jäätanssi, sillä niitä oli kaksi ja olivat tosi pitkiä. Jos niin oltaisiin tehty, niin muita osuuksia ei olisi tarvinnut tiivistää NIIN paljon.
Toisena tuli taas Pieni Merenneito. Meri ja sen kansa oli toteutettu erittäin kauniisti ja Aalloissa siis -kappaleen ajaksi, otettiin jäälle lapsia ”sukellusveneeseen” seuraamaan luistelijoiden ilakointia. Yksi häiritsevimmistä jutuista oli se, että Prinssi Erik ei sanonut sanaakaan esityksen aikana.
Autot -osuus oli esityksen lyhyin ja sen ymmärtää, sillä jäällä ei periaatteessa ollut muuta kuin koneistoa. Mielenkiintoista oli nähdä, miten Pixarin leffoista tutut hahmot oli toteutettu jäälle. Ja hyvin olikin toteutettu, puhumattakaan osuuden pyrotekniikasta!
Frozen oli PARAS osuus! Ainoa asia mikä häiristi, oli että Annan ja Hansin kihlaus tapahtui vielä nopeammin kuin leffassa xD Tätäkin oltaisiin voitu pidentää, jos Toys Story ei olisi ollut niin pitkä. Tarina toimii kaikista parhaiten jäällä ja kaikki voi helposti arvata miksi! JÄÄTÄ LUNTA TAIKAA 😀
Kokonaisuudessaan Disney On Ice – Lumotut Maailmat oli toimiva ja hyvä jääshow! Esityksestä olisi voinut saada paremman, jos ensimmäistä Toy Storya olisi tiivistetty enemmän ja näin muuta osuudet olisivat saaneet lisää aikaa, mutta Toy Storya se ei olisi niin haitannut.
Luistelijat pisti kaikkensa ja he eläytyivät rooleihinsa hämmästyttävän upeasti. Varsinkin permannolla ollessani, näin hyvin hahmojen ilmeet ja huulisynkan. Olen erityisen ylpeä pääroolien esittäjistä esim. Elsan näyttelijä lipsynkkasi Taakse Jää -kappaleen ulkomaalaisena melkeinpä täydellisesti samalla esittäen vaatimaa jääkoreografiaa! Luistelijat varmaankin harjoittelevat huulisynkkaa vieläpä erikseen.
Paikan päällä oli jälleen järjetön määrä myyntikojuja ja tällä kertaa taisinkin vetää kunnon ostosöverit, kun mukaan lähti torstaina Olaf -lippu, sekä lauantaina Olaf -jäähilekippo ja käsiohjelma (jonka kanssa tuli Salama -hattu) xD Ja jälleen hinnat olivat ihan pilvissä, mutta jonkun takia se ei minua nyt haittaa 😀 Myyjät puhuivat englantia, mutta olivat tosi iloisia <3
-Veikko | Arvosana: ★★★★
Tässä vielä DMusa Median haastatteluvideo luistelijoiden kanssa!