ARVOSTELUSSA: Coco (3D)
Pixarilta tuli elokuva viimeksi kesällä, kun valkokankaalla viihdytti Autot 3! Talvilomalla elokuvateatteriin saapui nyt Oscar -palkittu Disney leffa nimeltä Coco. Ensi-iltansa se sai Mexicossa jo syksyllä Kuolleiden Päivä -juhlan aikaan, joten vähän myöhässä tännepäin tuli.
Amerikassa sen edessä näytettiin 20 minuutin lyhytelokuva ”Olafin Jouluinen seikkailu”, mutta se poistettiin myöhemmin. Kaikki yleisöstä ei ilmeisesti pitänyt sen pitkästä pituudesta. Mutta millainen sitten on Coco?
Nuori Miguel haluaisi soittaa ja näyttää musikaalisuuttaan, mutta perhe ei hyväksy musiikkia vanhojen kaunojen takia. Ihmeen kaupalla, hän päätyy kuolleiden maailmaan, jossa hän kohtaa aiemman sukupolven. Mutta miten päästä takaisin?
Yleisilmeeltään elokuva on värikäs kuolemateemasta huolimatta. Teemana on siis Kuolleiden Päivä, joka on suomessa vielä suhteellisen tuntematon juhla. Se on vähän kuin Halloweenin espanjalainen korvike.
Tarina on jälleen Pixarin parhautta ja kukaan hahmoista ei ole turha! Elokuvalla on tärkeä sanoma suvun sotkujen korjaamisessa ja toisen intohimon hyväksymisessä. Tottakai mukana on pientä kohellusta, toimintaa ja paljon musiikkia! Kuolleiden maa on toteutettu kauniisti ja visuaalisuus kukoistaa. Elokuvasta on erittäin vaikeaa löytää mitään negatiivista!
Suomidubbi toimii myös hyvin! Erityisesti jäi myös mieleen Sari Ann Stoltin suoritus. Elokuvassa voi kuulla myös Waltteri Torikan ääntä!
Coco on yksinkertaisesti täysosuma, josta jää hyvä mieli! Se on taidolla tehty ja ansainnut parhaan animaation Oscarinsa!
-Veikko | Arvosana: ★★★★★