Arvostelu juoppuhullun päiväkirja-elokuva
Tuottajat: Juha Vuorinen ja Aleksi Bardy
Pääosat: Joonas Saartamo, Santtu Karvonen, Krista Kosonen ja Johannes Holopainen
Ohjaaja: Laura Maijala
Tuotantoyhtiö: Dictator Films
Juoppohullun päiväkirja elokuva julkaistiin 28. Joulukuuta 2012. Juoppohullu päiväkirja elokuva pohjautuu Juoppohullun päiväkirja kirjoihin. Elokuvassa todistamme Juha Bergin humalahakuista juomista ja hänen kommelluksiaan Helsingin kaduilla. Juoppohullun päiväkirjasta tehdyssä elokuvassa näemme samoja vanhoja tuttuja hahmoja kuten Kristian, Mikael ja Tiina. Elokuvassa vilahtelee aina välillä kirjoista tunnistettavia kohtauksia kuten kohtaus jossa Kristian saa sukupuolitaudin, mutta elokuvassa on hyvin vähän kohtauksia alkuperäisestä kirjasta, joka teki elokuvasta turhauttavan katsoa.
Mielestäni juoppohullun päiväkirja elokuva ei ollut erityisen hyvä sillä se ei onnistunut luomaan kirjojen huumoria. Suurin vika elokuvassa oli mielestäni se että tarinaa ei ollut tehty kirjojen pohjalta. Toinen onglema oli, että jotenkin koko elokuva oli saatu pyörimään jonkun ihmeen ”city kanin” ympärille. City kani oli jänis joka ilmestyi aina silloin tällöin ja aiheutti sereenisen hiljaisuuden ja kaikkien hahmojen pysähtymisen. Pienempiä ongelmia elokuvassa oli, että juoni oli aikalailla koko elokuvan ajan hukassa. Suurin osa elokuvasta tuntui siltä niin kuin olisi katsonut 85-minuuttia sketsejä jossa pyörii samat hahmot.
Loppujenlopuksi Juoppohullun päiväkirja elokuva ei ollutkaan niin hyvä filmi kuin se olisi voinut olla. Elokuvassa oli niin paljon potentiaalia ja mahdollisuutta, mutta huono tarinan kerronta ja lähes olematon juoni teki elokuvasta todella huonon ja katselukokemuksesta surkean.
kouluarvosanalla sanoen elokuva oli 1/5