Elokuva-arvostelu: Elämä pelissä
Elämä pelissä on amerikkalainen tositapahtumiin perustuva urheiludraama. Amerikkalaisen jalkapallo-tähden Michael Oherin rankasta nuoruudesta kertova elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2009.
17-vuotias Michael ”Big Mike”on ollut jo useassa siaisperheessä äitinsä huumeongelman takia, mutta karkaa aina lopulta. Hänen ystävänsä isä, jonka sohvalla Michael nukkuu, yrittää saada poikaansa ja Michaelia kirkon kouluun. Michaelin keskiarvo on kuitenkin vain 0,6 ja älykkyysosamääränsä keskivertoa alempi 80. Koulun urheiluvalmentaja näkee kuitenkin Michaelissa potentiaalia ja anoo rehtoria antamaan pojalle edes mahdollisuus. Lopulta Michael pääsee kouluun. Michael ei kuitenkaan tunne oloansa hyväksi uudessa koulussa. Vain yksi ihminen haluaa olla Michaelin ystävä. Hän on nuorempi oppilas SJ, jonka äiti, Leigh Anne Tuohy, on tavoitteellinen suunnittelija ja koripallotähden, Sean Tuohyn, vaimo. Eräänä sateisena yönä Tuohyjen perhe on ajamassa lentopallopelin jälkeen kotiin, kun he törmäävät Michaeliin. Leight Anne kysyy, minne poika on menossa ja Michael kertoo menevänsä koulun jumppasaliin, koska siellä on lämmin. Michael oli pari päivää ennen lähtenyt ystävänsä perheen luota ja nyt hän oli taas koditon. Leight Anne tarjoaa Michaelille vain yhden yön ajaksi, mutta lopulta halua päästä poikaa lähtemään ja Michael jääpyy perheeseen yö toisensa jälkeen. Perhe auttaa Michaelia nostamaan numeroitaan ja ennen kuin he huomaavatkaan, Michael on jo osa perhettä.
Elokuvasta paremman tekee se, että se perustuu tositapahtumiin. Juoni kuulostaa aluksi hieman hullulta, mutta se on samalla hyvin ennalta arvattava. Lopun tiesi heti alusta lähtien ja jollei jo aluksi tietäisi, että elokuva perustuu tositapahtumiin, tuntuisi sen lähes jokainen tapahtuma liian ”too good to be true”. Mutta vaikka juoni on ennalta arvattava, ei se ole tylsä ja viihdyttää katsojaa alusta loppuun. Jotkut asiat tulivat ihan puskista ja elokuvassa tunnelma saattoi vaihtoa hyvin nopeaan, mutta hyvällä tavalla.
Elämä pelissä yksi teema on lähimmäisen rakkaus. Muut oudoksuvat Michaelia koko ajan hänen ison kokonsa ja tumman ihonsa vuoksi, vaikka hän oli oikeasti hyvä käytöksinen ja lempeä. Michaelia juostiin pakoon leikkikentällä ja katsottiin vinoon pesulassa. Michael ei ollut tyypillinen ghetto-nuori, mutta häntä kohdeltiin kuin yhtä. Vain Tuohyjen perhe ei tuominnut häntä ulkokuoren perusteella. Michaelin saamat flashbackit ovat kuvattu todella hyvin. Niiden myötä katsoja näkee myös Michaelin menneisyydestä kaiken tarvittavan ja juoni selkeentyy. Välillä oli kuitenkin vaikea tietää, kuka on kuka ja jotkin elokuvan henkilöitä jäivät epäselviksi. Lopussa ei muutenkaan kerrota, mitä Michaelin äidille tapahtui, jonka olisin halunnut vielä kuulla.
Elokuva on puitteista huolimatta todella hyvä ja se on ehdottomasti yksi niistä, jonka jokaisen pitäisi nähdä.
