Ystävänpäivä 14.2
Meillä hakkarissa ystävänpäivää juhlistettiin pukeutumalla pinkkiin tai punaiseen ja keräämällä halauksia halipassiin. Lisäksi penkkarit kävivät koulullamme.
Historiaa:
Ystävänpäivän uskotaan saaneen alkunsa muinaisen Rooman Lupercalia- juhlasta, jota vietettiin 15. helmikuuta. Juhlalla kunnioitettiin Junoa, roomalaista naisten ja avioliiton jumalatarta, sekä Pania, luonnon jumalaa. Nuoret miehet kokoontuivat Palatinus-kukkulalla olevaan luolaan ja uhrasivat vuohia ja koiran. Juhlan jälkeen nuoret miehet kulkivat ympäriinsä vuohennahkoihin pukeutuneina ja läiskivät vastaantulijoita vuohennahkaisilla remmeillä. Sen uskottiin lisäävän hedelmällisyyttä.
Kristityt yrittivät lopettaa tämän juhlan 400-luvun lopussa. Siihen kuuluneita perinnäistapoja siirtyi kuitenkin edellisenä päivänä vietettyyn pyhän Valentinuksen päivään. Kristityillä juhla on ollut kahden Valentinus-nimisen kristityn pyhimyksen päivä, mutta ei tiedetä tarkkaan, kumpaa Valentinusta on tarkoitettu. Toinen näistä henkilöistä oli roomalainen pappi ja toinen Ternin piispa. Päivä omistettiin Valentinukselle vuonna 350, ja nykyäänkin se on myös Valentinin nimipäivä.
Valentinuksen päivän romanttiseen rakkauteen liittyvillä tavoilla ja uskomuksilla on pitkä historia etenkin Englannissa ja Ranskassa, jossa vietettiin jo 1300-luvulla ystävänpäivän juhlia ja rusettiluistelun kaltaisia lemmenarpajaisia. Viralliseksi juhlapäiväksi Valentinuksen päivä julistettiin Englannissa vuonna 1537.
Etelä-Euroopassa uskotaan yleisesti, että linnut valitsevat itselleen parin juuri Valentinuksen päivänä.
Vasta 1800-luvun alussa Valentinuksen perinne siirtyi Atlantin yli Yhdysvaltoihin. Siitä kasvoi nopeasti suuri kansanjuhla kortteineen ja lahjoineen. Samaan aikaan päivän vietto oli jo unohtunut monissa Euroopan maissa. Yhdysvalloissa on muun muassa tytöillä sellaisia uskomuksia, että ensimmäinen mies, joka kävelee heitä vastaan ystävänpäivänä, on Valentine, eli se heidän oikeansa. Lisäksi uskotaan, että ystävänpäivänä omenan halkaiseminen ja siementen lukumäärän laskeminen todistaa sen, kuinka monta lasta kyseinen tyttö saa. Yhdysvalloissa rusettiluistelu kuuluu ystävänpäivän perinteisiin.