Chinese Rocks
Korealaisen ja japanilaisen populaarimusiikin ohella myös kiinalaisten pop-musiikki alkaa kiinnostaa ihmisiä.
Kiinalainen popmusiikki, Mandopop tai C-pop, syntyi Kiinassa 1920-luvulla, kun musiikkilajia alettiin soittaa yksityisillä radioasemilla. Toisen maailmansodan jälkeen C-poppia alettiin markkinoida yhä laajemmin ja brändi vahvistui.
Nykyisin pop on yksi suurimmista musiikkigenreistä Kiinassa, ja kauniit ja komeat popmuusikot ovat erityisesti nuorison ihailunkohteita. Maailmalla C-pop on kuitenkin vielä varsin tuntematonta esimerkiksi Korealaiseen popmusiikkiin (K-pop) verrattuna. Syinä on esimerkiksi Kiinan tarkka nettivalvonta, joka estää esimerkiksi Youtuben käytön, eikä kaikki kiinalainen musiikki löydy sieltä. C-pop on kuitenkin hyvin samanlaista kuin K-pop. Teemat lauluissa ovat hyvin samankaltaisia kuin länsimaisessa maallistuneessa populaarimusiikissa. Myös jotkut korealaiset artistit ovat tehneet kappaleistaan kiinalaisen version, esimerkkinä korealainen tyttöbändi Miss A, jossa kaksi jäsenistä on syntynyt Kiinassa ja he näin ollen osaavat puhua mandariinikiinaa. Osa artisteista kuitenkin tekee kiinalaisen version suuremman kohdeyleisön toivossa.
Korealaisten muusikkojen kiinalaiset versiot saavat ihmiset maailmalla kiinnostumaan myös C-popista K-popin tavoin. Ja PSY:n hittikappaleen myötä ihmiset alkavat varmasti huomioida myös muuta aasialaista musiikkia. Nykyisin kiinassa popmusiikkia tuottaa esimerkiksi JVR, JYP ja Sony Music China ja – Taiwan
Yksi esimerkki menestyneestä kiinalaisesta popartistista on Jay Chou. Jay Chou aloitti nousukiitoisen uransa 2000-luvun alussa, ja hän tekee musiikkia ja näyttelee yhä. Hän tuli julkisuuteen kiinalaisesta kykyjenetsintäohjelmasta soitettuaan pianoa ja sävellettyään musiikkia vuonna 1998. Popin lisäksi Chou laulaa RnB-musiikkia. Hänen ensimmäinen albuminsa ”Jay” julkaistiin vuonna 2000. Hän on tällä hetkellä kytköksissä Sony Music Taiwaniin, mutta on työskennellyt myös JVR- ja Alfa musicilla. Chou julkaisi tämän vuoden alussa uuden kappaleen nimeltään ”Ukulele”, ja esittää sitä maailmankiertueellaan.
Rainie Yang on kiinalainen kuuluisia naislaulaja, joka aloitti popuransa myös noin vuonna 2000, ja sai levytyssopimuksen Sony Music Taiwanilta vuonna 2005, mutta Yang lauloi jo aikaisemmin esimerkiksi televisiosarjoissa ja lauloi bändissä 4 in love. Kolmeakymmentä lähestyvän Rainien nykyinen tyyli on hioutunut ja erikoistunut balladeihin. Rainien ura jatkuu yhä vahvana, ja hänkin on tällä hetkellä maailmankiertueellaan uuden albuminsa ”Love Voyagen” myötä, joka on nimetty 7 minuuttia kestävän upean balladin mukaan.
Rainie Yangin Love Voyage
Jay Choun Ukulele