Uusia ideoita lisäkoulupäiviin?
Pidämme koulupäivän myös tänä lauantaina 20.4. Joidenkin oppilaiden vanhemmat korvaavat oppilasta tai tulevat tämän mukana koululle seuraamaan opetusta. Tunnit pidetään suht normaalisti. Noin 70 vanhempaa on kertonut osallistuvansa, mikä on todella vähän. Monet eivät pidä koulumme lauantai koulupäivä-ideasta. Yleensä lauantai on koululaisen lempipäivä, kun saa nukkua pitkään ja olla stressaamatta koulusta. En itsekään pidä ideasta, mutta pakkohan se on hoitaa alta pois. Lisäkoulupäivään voisi jatkossa kyllä kehittää toimivamman idean, ja kuitata päivän esimerkiksi teemapäivän muodossa, jotta päivä ei olisi niin raskas. Olisi myös hyvä idea, että oppilaat saisivat yhdessä äänestää, millaista toimintaa siellä järjestettäisiin. Jos me oppilaat keksimme hyvän idean toteuttaa nämä päivät, meidän tulisi kertoa niistä, jotta niitä voidaan harkita