9. luokan TET – raportti
Olen Antti Ruhala 9G luokalta. Vietin TET-viikkoni Kierrätyskeskus varikolla, joka on työttömien vapaaehtoistyöllä toimiva kirpputori.
Ensimmäistä päivää jännitin aika paljon, mutta töihin saavuttuani jännitys alkoi kadota hyvin nopeasti huomatessani työntekijöiden rentouden työn suhteen. Tutustuin työpaikan huoneistoon sekä tulevan työpaikkani tehtäviin.
Tiistaina leikkasin vanhoja lakanoita pieniksi noin 20cm x 20cm palasiksi joita lapset voisivat käyttää käsipyyhkeinä. Sain työni valmiiksi nopeammin kuin oli alunperin suunniteltu joten sain viettää vähän rennompaa päivää loppua kohden.
Keskiviikon tehtävät eivät sitten olleetkaan niin mukavia, pääsin hiomaan penkkien maalipintaa rikki jotta ne voitaisiin sitten myöhemmin maalata uudelleen. Minkäänlaisia hiomakoneita ei paikanpäällä tietenkään ollut, joten sain hioa kyseisiä penkkejä ilman hanskoja varastossa tuulettimen lämmittämis voimaan luottaen.
Torstaina Kierrätyskeskus ei ollut auki, joten sain viettää päivän kotona nukkuen ja tietokone pelejä pelaillen, pääsin tietysti korvaamaan kyseisen päivän lauantaina kahvin ja viikko palautteen merkeissä.
Perjantaina viimeistelin penkkien hiomista sekä maalasin muutaman penkin. Tänä päivänä sain myös vihdoin aikaiseksi opolta saadun paperin etsimisen ja myöhemmin sen täyttämisen työpaikan kahvitauolla.
Kokonaisuudessa TET-viikkoni oli mukava ja ilmapiirin vaihdoksen suurten yritysten ilmapiiriin huomasi helposti, vapaaehtoistyössä työn teko on paljon rennompaa, eikä kahvi tauot ole rajattu kellonaikoihin, vaan siellä voi kuluttaa suuremmankin osan päivästä, jos ei muuta tekemistä löydy. Tietenkin palkan suhteen löytyy sitten vähän isompia eroja.