TET- viikkoni
Otin mallia Viljami Pirttimaan omasta TET raportista täältä Menin TETtiin Hakalan korjaamolle, jossa korjataan autoja. Tein pelkkiä pikkuhommia koko viikon.
Ma 6.2
TET-viikoni alkoi maanantaina kahdeksalata aamulla, kuten yleensä. Ensimmäinen tunti meni siihen, mihin mitä minut laitettaisiin tekemään. Koko päivänä tein muutamia asioita, kuten öljyisten roskien vienti ja tavallisten roskien vienti.
Ti 7.2
Vein taas roskia, mutta tällä kertaa myös toisen tettiläisen kanssa. Ulkona oli kylmä, muttei liian kylmä.
Ke 8.2
Kaivoin lumen alta auton pohjasuojia
To 9.2
Ryttäsimme pahvilaatikoita ja heitimme ne muitten pahviroskien sekaan. Veimme myös muitakin roskia.
Pe 10.2
En muista muuta kuin, että kaikilla oli joka päivä omat eväät mukana. Kaikki söi noin klo 11-12 aikana.