Hurts esiintyi rakastamassaan Suomessa kuudetta kertaa
2.11 Helsingin Jäähallille oli saapunut englantilainen synthpopduo Hurts. Duo koostuu laulajasta (Theo Hutchcraft) ja kosketinsoittajasta/kitaristista (Adam Anderson). Hurts on ollut Suomessa aikaisemminkin esiintymässä peräti 6 kertaa. He ovatkin useasti kertoneet pitävänsä erittäin paljon Suomesta ja suomalaisista faneistaan. Jopa heidän uusimman Exile-levynsä kansilehtisessä lukee Onnellisuus maanpaossa suomen kielellä maailmanlaajuisissa painoksissa. Hurts on tehnyt kaksi levyä Happiness 2010 ja Exile 2013. Heidän suositumpia kappaleita ovat mm. Wonderful Life, Stay ja Miracle.
Helsingin jäähallin ovet aukesivat jo klo. 19 ja hetken jonottamisen ja odottelun jälkeen Hurtsin lämppäri Say Lou Lou saapui esiintymään. Porukka jäähallissa ei kovin lämmennyt vielä muutaman Say Lou Loun esittämän biisin aikana, vaan ihmiset pysyivät hiljaisina. Say Lou Loun lähtiessä porukka jäi odottamaan kuumeisesti Hurtsin saapumista lavalle. Yhdeksän aikaan jäähalli oli pimeä ja siniset valot alkoivat välkkyä lavalla. Hurts saapui vihdoin lavalle fanien kiljuessa. Theo käveli lavalle huppu päässä Adam perässään. He olivat pukeutuneet mustiin ja siisteihin vaatteisiin sliipatun tyylinsä mukaan.
Tunnelma Helsingin jäähallilla oli mahtava Hurtsin esiintyessä upeiden valojen välkkyessä. Laulaja Theo sai heti yleisön mukaan ja esiintyi tunteella. Hän oli myös hauska ja rento, kuten hyppiessään lavalla Sandman-biisin aikana, huolimatta duon biisien vakavista sanoituksista. Konsertin noin puolessavälissä Adam ja Theo esittivät Blood, tears and Gold –biisin seisoen lavan edessä vieretysten, jolloin istumapaikoilla olevat fanit heiluttelivat valoja. Tunnelma oli kaunis.
Hurts esitti konsertissaan enimmäkseen biisejä uusimmalta levyltään Exile, mutta myös Happiness-albumilta oli mukana monta hyvää biisiä. Livenä Hurts kuulosti tuplasti paremmalta kuin levyltä kuunneltuna, sillä silloin Theo upea ääni ja biisien puhuttelevat sanat tuntuivat sydämessä asti.