Terveisiä Lempäälään JVG:ltä
22.11 Koulullamme vieraili JVG esiintymässä Selvä Perjantai -tapahtumassa. Pääsimme haastattelemaan heitä ennen heidän keikkaansa.
Jare ja VilleGalle olivat rentoja, ystävällisiä ja hauskoja. He kertoivat olleensa ennenkin Lempäälässä, ja esiintyneensä monella koululla aiemminkin. Keikka sujuikin hienosti haastattelun jälkeen, mukana vieraana oli myös Mäkgälis.
Musiikista…
Kysyimme JVG:n lemppari biisiä heidän omista biiseistään. He vastasivat miettimättä Voitolla yöhön, ja kertoivat, että se julkaistaan 29.11. Biisi on nyt jo julkaistu, ja voit kuunnella sen tästä. Vanhoista biiseistä heidän lempparinsa on Raiders. Kysyimme, keitä artisteja tai bändejä he tykkäävät kuunnella. Jare vastasi, että tietysti Mäkgälis, ja VilleGalle lisäsi Sini Sabotage ja Gasellit. Uudesta levystään he kertoivat, että he yrittävät aina päivittää uutta materiaaliaan, että se olisi vähän erilaista kuin ennen. JVG paljasti myös, että uudella levyllä on mukana ainakin Sanni, Karri Koira ja Mäkgälis. Kaikkia he eivät vielä uskaltaneet paljastaa. Paras keikkapaikka missä he ovat olleet, ovat Levin Hullu Poro ja Tavastia.
Faneista…
”Me tykätään meiän kaikista faneista. Voiks faneista olla tykkäämättä?” JVG kertoi. ”…Käy keikolla, ostaa meiän levyi ja fanittaa meitä… Ilosista, ja haluu meiän kans yhteiskuvii”, he lisäsivät, millaisista faneista he tykkäävät. Kysyessämme, mikä on hulluinta, mitä fanit ovat tehneet heidän takiaan, JVG mainitsi Raisan, joka on käynyt 75 heidän keikallaan. ”Jengi odottaa yön yli tuol jossain, vie varsinkin kun lapset odottaa tuo jossain, me ollaan aina ihan kauhuissamme, et pitää mennä kotiin välillä”, JVG jatkoi. He kertoivat myös, että heillä on vain hyviä muistoja faneistaan, ei mitään pahoja.
Kouluaineista…
Historian ja uskonnon tunnit eivät oikein kiinnostaneet heitä yläasteella. ”Sen takia me koitetaan tässä nyt ite tehä historiaa, kun ei oo aikasemmin kiinnostanu”, JVG kertoi. Liikunta oli tietenkin heidän lempiaineensa.
Mitä muuttaisitte maailmassa?
”Liian isoi kysymyksii”, Jare pohti. ”Mä leikkaisin Mäkgäliksen tukan”, VilleGalle heitti nauraen. ”Hieno kysymys”, VilleGalle mietiskeli. ”Noo, no onhan täs maailmassa varmaan aika moni asia pielessä. Toiset näkee nälkää ja muuta, sen jos sai muutettuu, niin oishan se hienoo…” Jare pohti pitkään. ”Ihmiset ois vähän positiivisimpiä! Positiivisuutta! Nuoret kehuis meitä youtubesta, eikä ois vaan sillein, et äää ihan p*****, vaan olis sillein positiivisesti, et vitsi pojat on nähny vaivaa, kiva kappale. Ois kivaa lukee sellasta”, JVG keksi lopulta.
”Terveisiä kaikille tänne Lempäälään ja hyvää alkavaa talvea. Ja Lekille tsemppiä!” JVG toivotti vielä lopuksi.
Kiitos JVG:lle haastattelusta ja upeasta keikasta!