Pääkirjoitus 19.12.2013
Nyt on koulu vihdoinkin puolessa välissä, ja pääsee ansaitulle parin viikon lomalle. Yhdeksännellä luokalla vuoteen on mahtunut paljon paineita, varsinkin kun haluaa päästä hyvään lukioon. Kokeet ovat onneksi onnistuneet hyvin, ja numerot ovat tällä hetkellä mahtavassa kunnossa. Vähän pidempi loma on kuitenkin tarpeessa, uni on välillä jäänyt ihan liian vähäiseksi. Joulujuhlaa odotellessa on hyvä ja iloinen mieli, ja joululahjat odottavat parin päivän päässä. Joululoma kannattaa käyttää hyvin, koska se ei loppujen lopuksi ole kauhean pitkä aika. Hyvää joulutekemistä on esim. nukkuminen, laiskottelu, tietokone- tai konsolipelaaminen ja telkkarin tuijotus. Liikuntaakin voi vähän harrastaa. Hiihto, luistelu ja pulkkamäki ovat hyvää aktiivista tekemistä. Joulu on myös hyvää aikaa leipomiseen. Mitä olisikaan joulu ilman pipareita ja joulupullaa! Hyvää ja rauhoittavaa joululomaa kaikille!