Home » Uncategorized

Hollannissa oli kivaa

Written By: admin on joulukuu 20, 2013 No Comment

25. marraskuuta 20 innokasta oppilasta lähti Hollantiin vaihtoon. Ennen matkaa porukka piti intoa ja jännitystä yllä pitämällä Hollantikokouksia. Lähtö aamuna kukaan ei varmasti kieltänyt jännittävänsä. Bussi koululta kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää lähti n. kello 10.

Noin kahden tunnin lennon jälkeen saapui lento Amsterdamin suurelle lentokentälle, sieltä bussikyyti lähti kohti Schoonhovenia. Kaikki tapasivat isäntäperheensä ja lähtivät kaikki eri koteihin tutustumaan perheeseen.

Photo_25.11.2013_17.02.06[1]

Tiistaina oli koulupäivä, ei tosin aivan normaali sellainen. Monet tulivat pyörillä kouluun, vaikka matkaa saattoi olla yli kymmenenkin kilometriä. Koulua kierrettiin eri kouluaineiden merkeissä vaihto-oppilaiden kanssa ja tutustuttiin Hollantilaiseen koulukulttuuriin. Kouluruokaa ei tarjonnut koulu, joten jokaiselle täytyi olla omat eväät. Eniten suomalaisia ehkä hämmästytti että evääksi saatettiin ottaa suklaan täytteinen leipä tai muuta makeaa. Koulupäivä kesti yhdeksästä kolmeen ja päivän aikana kerittiin käymään terveystiedon, kemian, liikunnan, draaman sekä kuvaamataidon tunneilla. Jokainen tunti oli järjestetty englanniksi. Ilta isäntäperheissä meni jokaisella vähän eritavoin, osa oli keilaamassa, osa juhlissa ja jotkut viettivät aikaa vain perheen kanssa.

nimetönnimetön1

Keskiviikko päivä vietettiin Haagissa. Kaikki kävivät kahdessa museossa, hollantilaisen taiteilijan Escherin sekä vanhan vankilan tiloissa olleessa museossa. Kun pääsi ensimmäisestä museosta oli hetki aikaa etsiä seuraava ja odotellessa käydä syömässä sekä shoppailemassa. Näiden jälkeen bussi suuntasi Madurodamiin, Hollannin pienoismallin luo. Sieltä sitten suunta kohti vesipuisto Tikibadia joka on tunnettu monista hurjista liukumäistään. Kolme tuntia oli katsottu sopivaksi ajaksi uimiseen, jonka jälkeen varmasti väsynyt porukka pääsi koulun kautta isäntäperheisiin.

nimetön2nimetön3

Torstai oli Efteling päivä. Se on suuri satuteemainen huvipuisto. Laitteita oli pääosin hauskat vuoristoradat ja vähän pienemmille tarkoitetut laitteet. Siellä sai käydä syömässä, ostaa matkamuistoja ja pitää muuta hauskaa. Kun sieltä saavuttiin koululle, olivat kaikkien vaihto-oppilaiden perheet siellä. Jokainen perhe oli tehnyt jotain hollantilaista ruokaa kaikille tarjottavaksi. Syömisen jälkeen kaikki lähtivät perheisiin, osaa kuitenkin kutsui taas juhlat, kun taas toiset olivat niin väsyneitä etteivät jaksaneetkaan mennä. Illalla alkoi varmasti kaikilla jo pieni pakkailu, sillä seuraavana päivänä täytyisi jo lähteä.

Perjantai oli GPS-tour Schoonhovenissa. Hollantilaisten täytyi ladata jokin tietty ohjelma kännykkäänsä ja syöttää sinne koordinaatit. Osalla tämä ei toiminut ja osalle tuli kylmä, jotkut tekivät tehtävän ehkä jopa loppuun, mutta suurin osa puheista päätellen säntäsivät viime hetken ostoksille tai koululle. Koululla pelattiin vielä hollantilaisia pelejä, leivottiin hollannissa perinteisiä joulun aikaisia keksejä, jotka muistuttivat hieman pipareita, katsottiin siellä vielä Mr.Beaniakin ennen lähtöä, mutta kun lähtö koitti kaikki, ainakin suomalaiset olivat surullisia lähdöstä. Hyvästeltiin perheet ja oppilaat. Kun kaikki olivat bussissa tuntui melkein kaikkia itkettävän, jossain kohtaa matkaa itku muuttui nauruksi. Jossain kohtaa jouduimme liikenneruuhkaan onnettomuuden takia, mutta kerkesimme kentälle. Lopulta pääsimme check-in:stä sisään ja kerkesivät jotkut vielä piipahtamaan Starbucksissa. Täpärästi kaikki ehtivät koneeseen ja matka kohti suomea saattoi alkaa.

Digg this!Add to del.icio.us!Stumble this!Add to Techorati!Share on Facebook!Seed Newsvine!Reddit!

Leave a Reply:

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  Copyright ©2009 Nettivekkari, All rights reserved.| Powered by WordPress| Simple Indy theme by India Fascinates