Jalkapallon MM 2014
Yksi vuoden suurimmista urheilutapahtumista, ehkä jopa suurin on Jalkapallon maailmamestaruus kilpailut.
Jalkapallon kuninkuudesta pelataan neljän vuoden välein. Tänä vuonna Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut pelataan Brasiliassa. Ne ovat järjestyksessään 20. maailmanmestaruuskilpailut. Brasilia on näin järjestyksessään viides maa, joka järjestää maailmanmestaruuskilpailun toisen kerran. Ensimmäisen kerran maa järjesti kilpailun vuonna 1950.
Maailmanmestaruuskilpailuihin valmistautuminen Brasilian jalkapalloliiton mukaan nielee noin 800 miljoonaa euroa, jotka käytetään vanhojen stadionien kunnostukseen ja uusien rakentamiseen. Rio de Janeironkin Taloudellinen tilanne ei ole rikasta lähelläkään joten kaupunki pistää karmean määrän rahaa Kisoihin valmistautumiseen vaikka osa kaupungista on köyhää slummi aluetta, tätä tietenkin on protestoitu joiltakin tahoilta, mutta MM-kisat tuntuvat silti menevän kaiken muun ohi.
Kisojen karsintalohkojen arvontatilaisuus järjestettiin Rio de Janeirossa 30. heinäkuuta 2011.
Lopputurnaukseen selviytyi 32 joukkuetta