Hannu ja Kerttu: Noitajahti
Hannu & Kerttu: Noitajahti on 2013 vuoden ilmestynyt elokuva, joka on jatkoa sadulle Hannu & Kerttu. Elokuvan alussa näytetään Hannun & Kertun lapsuutta, jossa heidän isä hylkää heidät pimeään metsään.
Juoni:
Alussa näytetään, kun Hannun & Kertun isä vie heidät pimeään metsään ja hylkää heidät sinne. Hannu & Kerttu lähtevät etsimään kotiaan, mutta löytää karkista tehdyn talon ja, kun heillä on nälkä niin he syövät talon etuosaa ja silloin talon ovi aukeaa ja he menevät sisälle josta hyökkää noita ja sulkee oven ja ottaa Hannun & Kertun vangiksi. Hannu on teljetty häkkiin ja pakotettu syömään karkkia ja Kerttu on laitettu siivoamaan noidan taloa, mutta Kerttu onnistuu työntämään noidan uuniin ja telkeämään noidan sinne ja siitä alkaa elokuvan varsinainen alku.
Hannu & Kerttu alkoivat noitien metsästäjiksi josta he tulevat pelätyimmiksi ja jokaisesta noidan taposta kirjoitettiin lehteen.
Hannu & Kerttu on kutsuttu kylään, jossa lapsia on kaapattu ja kaappaajaksi epäillään noitia. Kun Hannu & Kerttu ovat saapuneet kylään niin samaan aikaan siellä kylänväki on päättänyt tappaa naisen jota he luulevat noidaksi, mutta enne tappamista Hannu & Kerttu saapuvat ja estää tapon ja Hannu tutkii noidaksi epäillyn naisen ja ilmoittaa, että hän ei ole noita. Hannu & Kerttu on palkattu löytämään lapsien kaappaajan josta he lähtevät etsimään noitaa, mutta se ei ole noita, joka on kaapannut lapset niinpä he palaavat kylään suunnittelemaan, kuinka he saavat noidan kiinni ja lapset pelastettua. Hannu & Kerttu tajuavat, että noita on mahtavin mitä he ovat koskaan kokeneet ja hänellä on 2 noitaa jotka kaappaavat lapsia tarvittaman määrän, että he saavat mahtavat voimat ja Hannun & Kertun lapsuudesta paljastuu uusia asioita joita he eivät tienneet. Elokuvassa tulee monta käännettä ja lopuksi Hannu & Kerttu saavat tapettua noidan ja jatkavat noidan metsästystä toisessa paikassa, mutta he ovat saaneet pari apuria mukaansa.
Oma mielipide: Elokuva oli mielestäni mukava, jossa oli tarpeeksi toimintaa ja hyviä kohtauksia. Suosittelin elokuvaa sellaisille, jotka pitävät noidista, taikuudesta, hirviöistä ja sen sellaisesta ja en suosittelisi elokuvaa herkille ihmisille, kun kuvassa on kohtaukset jotka ei sovi kaikille.
Elokuvan on ohjannut Tommy Wirkola
käsikirjoittanut: Tommy Wirkola ja Dante Harper
Elokuva sai ensi-iltansa 8.helmikuuta 2013
Elokuvaa väitetään hyväksi ja huonoksi ja se on oma mielipide kumpana haluaa pitää sitä.
Näyttelijät
Hannu: Jeremy Renner Pitkä noita: Zoë Bell
Kerttu: Gemma Arterton Karkkinoita: Monigue Ganderton
Muriel: Famke Janssen Nuori Hannu: Cedric Eich
Mina: Pihla Viitala Nuori Kerttu: Alea Sophia Boudodimos
Edward: Derek Mears Hannun & Kertun isä: Thomas Scharff
Ben, fanipoika: Thomas Mann Adriana: Kathrin Kühnel
Sheriffi Berringer: Peter Stormare
Pormestari Engelmann: Rainer Bock
Jackson: Bjørn Sundquist
Sarvipäinen noita: Ingrid Bolsø Berdal
Punapäinen noita: Joanna Kulig
Elokuvan traileri: http://www.youtube.com/watch?v=U3a3rXI70xw