90-luku Hakkarissa
90-luku
Vuonna 1991 perustettiin toinen ATK-luokka ja internet tuli taloon -92. Internetin tullessa E-solun eteen oli kirjoitettu suurelle kankaalle kissankokoisin kirjaimin ”internet on täällä”. Lempäälän ja Vesilahden yläasteesta tuli Lempäälän yläaste vuonna 1992, kun Vesilahti sai oman yläasteen. Kouluun saatiin 90-luvun aikana myös useita hälytyslaitteitta ja VHS-nauhureita luokkiin. Koulun ensimmäinen apulaisrehtori oli Teuvo Heula, joka toimi Hakkarissa vain lyhyen aikaa. Seuraava apulaisrehtori Juhani Kauppila pysyi virassaan hieman pidempään, noin kaksi vuotta. Sen jälkeen iski 90-luvun lamakausi, ja Hakkarissa jouduttiin säästöjen vuoksi lopettamaan apulaisrehtorin virka. Vanha rehtori Tapani Huhta lopetti Hakkarissa 93-, ja Hakkari oli taas uuden mediamyllyn pyörteissä, kun entinen miss Suomi Satu Procopé aiheutti rehtorikautensa aikana hämminkiä. Oppilasmäärä oli myös hiukan pienempi, hiukan alle 600 oppilasta vesilahtelaisten siirryttyä Vesilahteen. Vesilahteen siirtyi (ja siirrettiin) myös joitakin opettajia. Koulussa majaili siis tuolloin enää vain lempääläiset oppilaat. Senaikaisia oppilaita vaivasi mm. viipaleen jakaantuminen kylmään ja kuumaan puoleen. Toisen puolen oppilaat talvilla pitivät toppatakkia tunnilla ja toiset kärsivät kuumudesta. – 95 siirryttiin ensimmäisten yläkoulujen joukossa jaksotettuun järjestelmään, joka oli ensin 5-jaksojärjestelmä, joka tarkoitti 5 jaksoa, 5 eri lukujärjestystä ja 5 todistusta vuoden aikana. Pitkiä valinnaisia saattoi oppilaalla olla 4 ja lyhyitä melkein 20 (lyhyt kurssi saattoi kestää vain puoli kurssia). 90-luvulla vietettiin erilaisia teemapäiviä; ihmisiksi-, kansainvälinen-, viestintä-, ympäristö- ja yrittäjyysteemapäivä. Apulaisrehtorit otettiin taas toimintaan -95, ja 2000-luvulle asti toimi kaksi eri apulaisrehtoria, vanha tuttu Jorma Kunnas (-95–98) ja Nina Päivärinta/Lehtinen (-98–01). Rehtoreina Procopén jälkeen olivat Tapani Huhta (lyhyen aikaa vuonna -94), Heini Mäenpää (-94–03) ja Nina Päivärinta (-97-98).