Seiskaluokkalaisten mystinen Tervajärvi-päivä 7.9.2012
Seiskaluokkalaiset lähtivät jännittävälle retkelle kohti Tervajärveä kera tukioppilaat. Matkalle lähdettiin iloisin mielin yhdeltätoista aikaisin aamulla, kun masut olivat täynnä kalapullia ja mössöperunoita. Samaan aikaan toisaalla Hakkarin koulun B-solussa oli kutsunnat. Paljon miehiä oudoissa asuissa. Mutta takaisin asiaan, Terviksellä oltiin yhteensä 5 tuntia, eikä kolmelle kahdeksasluokkalaiselle Sähköisen median edustajalle tippunut yhden yhtäkään keksin murua, eikä ompon pomppoo, samalla kun seiskat ja tukarit ahtoivat masuunsa kaikennäkösiä pullia ja keksejä ja Nasse-sedän piiraita. Terviksellä koettiin myös muuta mukavaa, kun seiskat leikkivät hippaleikkejä tukioppilaiden avustuksella. Opettajilla näytti myös olevan mukavaa, kun saivat kuunnella seiskaluokkalaisten epäselvää muminaa, joka kantautui kaukaa vatsalaukun pohjamudista. Paikalla oli myös ilkeä metsänpeikko! Seiskoille puhuttiin mm. ystävyydestä ja kaveruudesta, jotta he loisivat lämmintä ja aurinkoista ilmapiiriä meidän positiivisen ja ystävällisen ilmapiirin omaavaan Hakkarin kouluun. <3 Tästä luemme Annan, 7B, haastattelun Tervajärvi-päivän jälkeen.
Ai, näköjään mahtava Nokia Lumia 610 on mennyt poistamaan haastattelu videon. Suosittelemme Windows puhelimia kaikille!!!! <31
Eiku oli se tääl. Sori.
Mitä te teitte terviksel?
– Eka ku me tultii sinne saliin, nii me mentii ryhmii ja me saatiin se KOTO- vihko, niin me kirjoteltiin sinne jotain asioita ja puhuttii hyviä asioita vierustoverista ja sitten eka meidän piti keksiä kaks totuutta ja yks valhe ja sitten ne kirjotettin ja sitte tai yritettiin arvata et mikä niistä on se vaa se valhe ja kaks totta ja sitte ku lopetettii se KOTO- juttu niin nii sit me mentii leikkejä ja tällei.
Oliks se kivaa?
– Joo oli siel ihan kivaa.
Ootko tutustunu luokkalaisiis paremmi?
– No kyl siinä tuli jotai asioita mutta kyl niinku ennaltaa vähä tunsi.
Pitäiskö tällasia järjestää seiskoille tulevaisuudessa?
– No kyllä niitä vois olla vähä enemmä et pääsisi tutustuu paremmi
Ps pientä huumorinkukkaista tännekkin sivustolle ! XD