2000-luku hakkarissa
2000-luvun alku lähti käyntiin ryminällä, kun Sääksjärven koulu valmistui vuonna 2001. Osa Hakkarin koulun opettajista siirtyi opettamaan Sääksille. Myös ajan myötä Pohjois-Lempäälän oppilaatkin siirtyivät toiselle yläasteelle, ja oppilasmäärä pieneni yhä. Oppilaita oli vuosina 2001-2002 noin 400. Valinnaisia sai ottaa enää kolme pitkää ja kaksi lyhyttä. 2003 aloitti työnsä myös nykyinen rehtorimme Sanna Oikarinen. Apulaisrehtorina oli Hakkarissa vuosina 2001-2008 Jouko Puntola. Myös nelijaksojärjestelmä rantautui ja teemapäivät vähenivät entisestään. Vuoteen 2006 mennessä kaikissa koulussa tietokoneissa alkoi olla litteät näytöt. Myös 2000-luvulla koulussamme on ollut muutama skandaali. Vuonna 2006 koulusta erotettiin ATK-opettaja. 2008 Hakkarin oppilas kirjoitti pommiuhkauksen koulun vessaan ja internettiin ja aiheutti kaaosta loppupäiväksi, kun pelästyneet vanhemmat tulivat hakemaan lapsiaan kotiin. Pommiuhkauksen jälkeen kouluun asennettiin uusi valvontakamerajärjestelmä. Myös info-TV ja Helmi (samankaltainen kuin nykyinen Wilma) otettiin käyttöön vuonna 2007. Kasettinauhurit vaihtuivat DVD-soittimiin, ja piirtoheittimet videotykkeihin ja dokumenttikameroihin. Vuosina 2008-2011 apulaisrehtorina toimi Jouni Selin, ja vuodesta 2011 on apulaisrehtorina ollut Marko Salminen.
Numeroita ja tulevaisuudensuunnitelmia
Vuoteen 2009 mennessä Hakkarista on annettu noin 5000 päättötodistusta, 100000 oppiainenumeroa ja miljoonia koenumeroita. Hakkarissa arvioidaan vuonna 2019 olevan noin 550–650 oppilasta. Uutta viipaletta suunnitellaan kouluun tilanpuutteen ratkaisemiseksi. 2019 Hakkarin ja Sääksjärven lisäksi Lempäälässä on luultavasti muitakin yläkouluja. Koulua on remontoitu jotenkin, ainakin ilmastointi, ovet, ruokala ja WC-tilat. Kaikki vanhat opettajat, mukaan lukien Jorma, piirtoheittimet, VHS-laitteet ja putkitelevisiot ovat jo eläkkeellä.