Home » Tapahtumat

Kuka voitti ja mitä?

Written By: admin on maaliskuu 6, 2014 No Comment

Maanantaina 3.6.2014 järjestettiin jälleen jokavuotiset Oscarit. Tänä vuonna Oscareissa juhlittiin sankareita. Mukaan mahtui kaikki Sherkistä Katniss Everdeeniin ja Spidermaniin. Myös tavallisia arjen sankareita juhlistettiin. Lisäksi oli Ihmemaa Oz’ in 75. juhlavuosi. Tätä muisti esimerkiksi ohjelman juontaja Ellen DeGrenes, joka pukeutui Pohjoisen hyväksi noidaksi.
Juontajalla oli muitakin upeita tempauksia, kuten ryhmäselfie, joka hetkellisesti onnistui kaatamaan twitterin ja nousemaan sen uudelleenjaetuimmaksi kuvaksi. Lisäksi hän tilasi pari pizzaa ja jakoi niitä eturivissä oleville näyttelijöille. Hän myös vitsaili useamman näyttelijän kustannuksella, esim. sanoi Jared Leton olevan kaunein näyttelijä paikalla ja muistutti kaikkia Jennifer Lawrencen viimevuotisesta kaatumisesta (hän kompastui portaissa hakiessaan Oscariaan) ja myös hänen tämänvuotisesta kaatumisestaan autosta noustessa.

Oscareissa on tapana myös arvostella näyttelijöiden pukeutumista. Ja tietenkin joka vuosi valitaan parhaiten pukeutuneet. Tänä vuonna parhaiten pukeutuneeksi äänestettiin Sandra Bullock, upeassa laivastonsinisessä Alexander McQueen’issa.
Toisena seurasi Kate Hudson Atelier Versace’issa.
Ihastusta herätti myös Lupita Nyong’o upeassa Pradassa.
Neljänneksi äänestettiin Jennifer Lawrence kauniissa punaisessa Dior’issa.
Viidentenä Cate Blanchett Armanissaan.
Kuudentena Charlize Theron myös Dior’issa.
Seitsemänneksi sijoittui Amy Adams sinisessä Gucci’ssa.
Kahdeksannen sijan jakoivat Jared Leto Saint Laurentissa ja Benedict Cumberbatch.

Sitten voimmekin jo siirtyä itse Oscareiden voittajiin. Kaikista eniten palkintoja kahmi Gravity. Se nimittäin voitti seitsemän Oscaria. Valitettavasti suomalainen Pitääkö mun kaikki hoitaa? ei voittanut Oscaria parhaasta lyhytelokuvasta, sillä se meni Heliumille.

Paras elokuva: 12 Years a Slave

Paras miespääosan näyttelijä: Matthew McConaughey (Dallas Buyers Club)voittajatoscars

Paras naispääosan näyttelijä: Cate Blanchett (Blue Jasmine)

Paras miessivuosan näyttelijä: Jared Leto (Dallas Buyers Club)

Paras naissivuosan näyttelijä: Lupita Nyong’o (12 Years a Slave)

Paras animaatio elokuva: Frozen- Huurteinen seikkailu

Loput voittajat voitte katsoa osoiteesta: http://oscar.go.com/nominees

Kuten varmaan arvaattekin, niin Leonardo DiCaprio ei taaskaan saanut Oscariansa, joten siitä syystä saatte nähdä tämän kuvan:

leoeisaanuoscarii

Digg this!Add to del.icio.us!Stumble this!Add to Techorati!Share on Facebook!Seed Newsvine!Reddit!

Leave a Reply:

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  Copyright ©2009 Nettivekkari, All rights reserved.| Powered by WordPress| Simple Indy theme by India Fascinates