Vastine mielipidekirjoitukseen: Mikä meni vikaan yläkoulua suunnitellessa?
Rehtorimme Sanna Oikarinen kertoi oman kantansa asiaan liittyen. Rehtorin mielestä on hyvä asia, että oppilaat ottavat kantaa ja nostavat asioita esille. Hän ymmärtää miltä oppilaista tuntuu, mutta kaikkiin näihin on olemassa syynsä. Hän kertoi, että kaikkia asioita ei voi korjata. Tunnit ja tilat eivät riitä toteuttamaan lyhyempiä päiviä loppuviikosta. Jotkut luokat ovat aina varattuina. Jakso josta mielipidekirjoituksen kirjoittajat kertoivat ei ollut edes kovin epätasainen, on ollut epätasaisempiakin. Oppilailla on eri mielipiteitä, jotkut tykkäävät tulla kymppiin ja jotkut kasiin. Meidänkin mielestämme olisi epäreilua tehdä koko koulun lukujärjestys vain yhden luokan toiveesta; mennä aikaisin ja päästä aikaisin. Tänä vuonna vain kahdessa jaksossa hygieniapassitunnit ovat kestäneet neljään, muuten neljään asti kestäviä tunteja ei ole ollut. Rehtori painottaa että ymmärtää oppilaita ja toivoo että oppilaatkin ymmärtävät, että lukujärjestyksen tekeminen on aikamoinen palapeli. Kysyimme rehtorilta olisiko mahdollista, että Hakkarissa olisi joskus koeviikot. Vastaus oli ei, koska peruskoulussa on oltava joka päivä opetusta. Lukiossa on sitten eri jutut.
Tilapula voi helpottaa, kun Hakkariin tulee uusi viipale kesällä. Erikoisluokkia sinne ei tule, joten se ei auta esim. fysiikkaan/kemiaan, kuvikseen, käsitöihin tai kotitalouteen. Erikoisluokat ovat kaikista käytetyimpiä ja tilasta puutetta. Uusi viipale tulee parkkipaikkojen väliin E ja D-solujen välille.