Hachiko- tarina japanilaisesta koirasta
Hachikō (Japani 10.12.1923 – 8.3.1935, rodultaan akita) tuli tunnetuksi uskollisuudestaan omistajalleen, josta on myöhemmin myös tehty elokuvakin (vuonna 2009). Koiran nimen alku osa ”Hachi” tarkoittaa ”kahdeksan”, numero viittaa koiran syntymään (se oli kahdeksas pentu) ja ”kō” tarkoittaa prinssiä tai ruhtinasta.
Hachikō syntyi lähellä kaupunkia, maatilalla nimeltään Odate, Japanissa 10. marraskuuta 1923. Koira tuli joka ikinen päivä odottamaan omistajaansa Shibyan rautatieasemalle. Hachin isäntä oli Tokion yliopiston professori Eisaburo Ueno, joka kuoli aivoverenvuotoon vuonna 1925 toukokuussa, työpaikallaan. Koira silti palasi Shibuyan rautatieasemalle uskollisesti seuraavina päivinä yhdeksän vuoden ajan odottamaan isäntänsä paluuta töistä.
Hachikō jouduttiin antamaan pois, kun isäntä kuoli. Mutta kuitenkin se aina pääsi pakenemaan ja meni yhä uudelleen hänen vanhalle kotitalolleen. Vähän ajan kuluttua Hachi ilmeisesti ymmärsi että professori Ueno ei enää asunut talossa. Se lähti etsimään isäntäänsä juna-asemalta, jossa oli ollut mukana niin monta kertaa aikaisemminkin. Ihmiset alkoivat tuoda koiralle ruokaa, jotta sen ei tarvitsisi odottaa nälissään. Näin jatkui yhdeksän vuotta.
Lopulta Hachikōn uskollisuudesta omistajaansa kohtaan tuli kansainvälinen symboli.
Hachikō kuoli 8. maaliskuuta 1935. Se löydettiin Shibuyan kadulta. Hachikōn täytettyä ruumista säilytetään Japanin luonnontieteellisessä museossa Uenossa, Tokiossa.
Nykyään Hachikōsta on kolme patsasta ympäri Japania, joista kuuluisin on huhtikuussa 1934 Shibuyan rautatieaseman eteen pystytetty pronssipatsas. Se on paikassa, jossa se istui odottamassa isäntäänsä.
lähde:Wikipedia