Home » Tapahtumat, Urheilu, Uutiset

Lempäälässä voit harrastaa monenlaista urheilua

Written By: admin on huhtikuu 11, 2014 No Comment

leki

LeKi

Lempäälän Kisa eli LeKi on perustettu vuonna 1904. Lajeja joita voi tällä hetkellä harrastaa on mm. jääkiekko, hiihto, yleisurheilu, palloilu, painonnosto ja kuntoilu. Palloilulajeja on esimerkiksi salibandy, lentopallo ja ultimate. Uutena tulokkaana on beach volley, joka on liittymässä palloilulajeihin. Lisäksi Kisan kanssa yhteistyössä toimii LeKi-futis Lempäälän Palloseura ry, joka vastaa jalkapallotoiminnasta.

Kisa järjestää lajien toiminnan ohella monenlaista toimintaa kaikenikäisille ja -tasoisille liikkujille. Lapsille löytyy myös toimintaa liikuntakoulun, kesäisen liikuntaleirin ja koulujen kerho-ohjausten muodossa. Aikuisille järjestetään vuosittain muun muassa juoksukoulua sekä erilaisten ikäihmisten ja erityisryhmien liikuntaohjauksia.

Kaiken kaikkiaan Lempäälän Kisa suurena lempääläläisenä yleisseurana pyrkii arvojensa mukaisesti liikuttamaan kuntalaisia iästä ja kunnosta riippumatta.

http://www.leki.fi/

http://lekifutis.sporttisaitti.com/

ratsuniitty

Lempäälän Ratsastuskoulu Ratsuniitty Oy

”Tallimme sijaitsee lähellä Lempäälän keskustaa hyvien kulkuyhteyksien varrella; Tampereelta matkaa kertyy noin 25 kilometriä. Tarjoamme laadukasta ratsastuksen opetusta kaikentasoisille ja -ikäisille ratsastajille sekä majoitamme yksityishevosia. Vuonna 2005 valmistuneet tilat takaavat harrastukselle viihtyisät ja turvalliset puitteet yhdessä ammattitaitoisen henkilökuntamme sekä kilttien ja osaavien opetushevostemme kanssa.”

http://www.ratsuniitty.net/

Lempäälässä on myös harrastetalleja mm. Majan talli. Myös Valkeakoskella ja Vesilahdessa on hyviä paikkoja harrastaa ratsastusta. Niistä lisätietoa voit etsiä netistä.

elina berg

Pirkanmaan Tanssiopisto Elina Berg

Pirkanmaan Tanssiopisto Elina Berg tarjoaa monipuolisesti monen tanssilajin opetusta. Lajit ovat baletti, lastentanssi, jazztanssi, nykytanssi, break dance, hip hop, sirkus ja karakteritanssi. Lisäksi on erillisiä workshopeja mm. afro dance, näyttämömeikin valmistus, teatteri-ilmaisu ja streetin workshopit. Opiskelijat esiintyvät monta kertaa vuodessa ja osallistuvat alan tapahtumiin ja kilpailuihin.

http://www.pirkanmaantanssiopisto.fi/tanssiopisto.htm

Lempäälässä toimii myös yksityinen tanssikoulu Dance Action. Tarjolla on sekä ryhmä- että yksityistunteja. Lisää tietoa voit katsoa täältä.

http://www.danceactions.fi/

pandat

Lempäälän Pandat ry

Lempäälän Pandat tarjoaa monipuolista liikuntaa lapsille ja aikuisille. Nuorille toimintaa on vähän vähemmän. Nuorille lajeja on mm. Street Dance 14-17 vuotiaille, telinevoimistelun taitoryhmä 7-14 vuotiaille, joka on suunnattu jo kauemmin telinevoimistelua harrastaneille ja 12-14 vuotiaiden tanssillinenvoimistelu.

http://www.lempaalanpandat.fi/

parkki

Liikuntakeskus Parkki

Lempäälän Liikuntakeskus Parkki sijaitsee Ideaparkin takana osoitteessa Kaipionmäentie 5. Liikunta Parkissa voi harrastaa liikuntaa vapaasti sitoutumatta. Tunnit voi maksaa kertamaksulla, sarja- tai kausikorteilla. Yläkerrassa on kuntosali, alakerran salissa voi käydä pelaamassa tietyillä vuoroilla sulkapalloa ja salibandya. Alakerrassa on zumba- ja lattaritanssitunteja, steptunteja, kahvakuulatunteja yms. Alakerrassa on myös huone spinningille, jota järjestetään tiistaisin, perjantaisin ja lauantaisin. Liikunta Parkki tarjoaa myös kursseja esim. sulkapallon peruskurssi.

http://liikuntaparkki.fi/

Liikuntakeskus Parkin kuntosalin lisäksi Lempäälässä toimii ainakin kolme muuta kuntosalia. Toinen on Lempäälän keskustassa sijaitseva Health & Body co ja kolmas sijaitsee Hakkarin liikuntahallin yläkerrassa. Myös Ideaparkin yläkerrassa on kuntosali KuntoCenter.

tarpsu

TarpSu

Tarpian Suunta eli TarpSu on suunnistusseura kaiken ikäisille ja se toimii Lempäälän, Vesilahden ja Akaan alueella. Pienemmille on ohjattuja oravapolkuratoja ja isommat pääsevät testaamaan taitojaan haastavemmilla radoilla.

http://tarpsu.sporttisaitti.com/

Digg this!Add to del.icio.us!Stumble this!Add to Techorati!Share on Facebook!Seed Newsvine!Reddit!

Leave a Reply:

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  Copyright ©2009 Nettivekkari, All rights reserved.| Powered by WordPress| Simple Indy theme by India Fascinates