Vapun Jeesus-marssi
Jeesus-marssi on maanlaajuinen, jatkuvasti laajaneva kristittyjen yhteinen rukoustapahtuma. Tapahtuma sai alkunsa Isossa-Britanniassa vuonna 1987. Jolloin 15 000 kristittyä kokoontui Lontoon kaduille rukoilemaan. Sieltä tapahtuma levisi nopeasti muualle maailmaan.
Suomeen tapahtuma rantautui vuonna 1992. Aluksi marssittiin kesäkuussa muun maailman kanssa, mutta se osoittautui huonoksi ajankohdaksi kesälomien yms. vuoksi. Siksi marssipäiväksi on vakiintunut Suomessa vapunpäivä, jolloin ihmiset ovat muutenkin liikkeellä. Nykyisin marsseja järjestetään kymmenissä kaupungeissa, mm. Helsingissä, Tampereella, Joensuussa, Heinolassa ja Kokkolassa.
Jeesus-marssi järjestetään jälleen Helsingin Senaatintorilla Vapunpäivänä 1. toukokuuta 2013. Tänä vuonna juhlitaan 20-vuotiasta marssia! Valtiovallan tervehdyksen tapahtumaan tuo eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma ja Helsingin kaupungin puolesta toriyleisöä tervehtii Helsingin kaupungin valtuuston 2. varapuheenjohtaja Sara Paavolainen. Tapahtuman teemana on kristittyjen yhteinen vuoden 2013 Rakas nuori –teema, joka korostaa nuorisotyön ja nuorten roolin merkitystä seurakunnissa. Tapahtuman juontajina toimivat Kirsi Rostamo ja Markku Vuorinen.