Home » Mielipiteet, Tapahtumat

Keikka-arvostelu: Softengine hurmaa persoonallisella musiikillaan

Written By: admin on toukokuu 9, 2014 No Comment

softengine2

Softengine esiintyi Ideaparkin keskusaukiolla 13.4. Softengine kertoi olevansa bändi Seinäjoelta, jonka nimeä moni ei tunne, mutta se mistä Suomalaisten pitäisi heidät tietää on että bändi on valittu Suomen Euroviisuedustajaksi. Yhtye esitti biisejään tulevalta albumiltaan, sekä jo tutuksi tulleen biisin Something better, jonka bändi esittää Euroviisuissa. Vaikka yleisöä oli vähän paikalla, bändi esiintyi näyttävästi ottaen lavan haltuunsa. Musiikki oli kiinnostavaa, ja se erottuu tämän hetken Suomalaisesta musiikista. Bändi jää mieleen persoonallisen musiikin, pukeutumisen ja esiintymishengen ansiosta, joten Suomella voi olla hyvä mahdollisuus päästä tänä vuonna kärkisijalle Euroviisuissa. Tyylikkäästi stailattu poikabändi vetää puoleensa myös paljon tyttöfaneja. Esiintymisen jälkeen bändi jäi juttelemaan fanejen kanssa, ja antoi myös nimikirjoituksia ja yhteiskuvia halukkaille.

Softengine selvisi Euroviisujen semifinaalista fiinaliin, jota voi katsoa huomenna yle tv2:lta klo. 22.00 alkaen.

softengine3

softengine

softengine4

Digg this!Add to del.icio.us!Stumble this!Add to Techorati!Share on Facebook!Seed Newsvine!Reddit!

Trackbacks/Pingbacks

  1. Nettivekkari » Blog Archive » Suomi selvitti tiensä Euroviisu-finaaliin

Leave a Reply:

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  Copyright ©2009 Nettivekkari, All rights reserved.| Powered by WordPress| Simple Indy theme by India Fascinates