Kolme vuotta takana, mitä jäi mieleen?
Viimein raskas peruskoulu on saatu päätökseen ja yhdeksäsluokkalaiset suuntaavat kohti uusia haasteita. Mutta mitä jäikään mieleen? Ja mitä kaikkea kolmeen vuoteen oikein mahtuikaan.
Kolme vuotta sitten, olimme koulun uudet tulokkaat. Olimme kaikki peloissamme, mutta samalla innoissamme aloittamassa koulua Hakkarissa. Päivä lähti käyntiin auditoriosta, jossa tapasimme luokanvalvojamme ja sitten kaikki koulun oppilaat, mukaan lukien me, suuntasivat liikuntahalliin kuuntelemaan rehtorin tervetuliaispuheen. Tämän jälkeen kävelimme innokkaina kohti viipaletta, jossa kotiluokkamme sijaitsi. Huomasimme, että joku koputti ikkunaan, ja kun käännyimme katsomaan, näimme keskisormen pystyssä kohti meitä. Tällaiset siis ovat muistot ensimmäisestä päivästä Hakkarissa. Koko seiskaluokka meni nopeasti, uusia juttuja opetellessa. Suurimpia vaikeuksia tuottivat uuden lukujärjestyksen opettelu sekä monimutkainen koulurakennus ja solujärjestelmä.
Kun kahdeksasluokka alkoi, olo tuntui vanhalta. Emme enää olleet koulun nuorimpia ja uudet seiskat joutuivat pahojen katseiden kohteeksi. Oli huvittavaa katsella, kun seiskaluokkalaiset hädissään etsivät oikeita luokkiaan ja väistelivät vanhempia oppilaita. Mutta edelleen, ysiluokkalaiset olivat niitä vanhimpia, joita meidän kasiluokkalaisina täytyi väistellä.
Nyt ysiluokkalaisina olemme koulun vanhimpia. On meidän vuoromme olla vanhimmat, ne joita seiskat hädissään säntäilevät pakoon (tosin kukaan ei koskaan ole meitä paennut). Koko vuosi tuntuu menneen nopeasti, kokeita ja tehtäviä väkertäessä. Pian jatkamme uusiin haasteisiin, uusiin aamuihin, joina vain haluaisi palata takaisin sänkyyn.
