Taksvärkkipäivän kohde; MMK
Written By: admin on lokakuu 24, 2014
No Comment
MMK eli Maailma, Me Kaikki ry:n on projekti, jonka tavoitteena on saada lapset pois kujilta, auttaa heitä leikkien ja askarrellen löytämään omia vahvuuksiaan ja kerhoiän jälkeen lähettää heidät Suomalaisten kummien tukemana peruskouluun. Kerhotoiminnassa on mukana 36 lasta ja jonossa on tälläkin hetkellä yli 200. Lapset ovat vähävaraisista kodeista ja lähes kaikkien vanhemmat ovat luku- ja kirjoitustaidottomia. Kerholla lapset ensimmäistä kertaa maalaavat, piirtävät, käyttävät saksia, palapelejä, leluja. Moni halii ensimmäistä kertaa pehmolelua, jonka hän löytää kerhon lelulaatikosta. Lapsille opetetaan perushygieniaa ja ympäristöstään huolehtimista. He saavat myös tarpeellisen välipalan ennen kotiin lähtöä.