Selvä Perjantai 14.11
Viime viikon perjantaina vietettiin Selvää perjantaita Hakkarin liikuntahallissa.
Jo ovella sisään tulijat puhallutettiin, jotta jokainen olisi varmasti tulossa selvin päin sisään. Aluksi meno oli aikas hiljaista, mutta tunnelma kyllä kohosi loppua kohden. Pääsimme yhdessä toisen toimittajan kanssa haastattelemaan Mansesteria, Brädiä ja Uniikkia. Jokainen heistä veti todella upean keikan ja yleisö oli mukana loppuun asti. Suurkiitos siis heille.
Kuinka päädyitte/päädyit esiintymään Selvään Perjantaihin?
Mansteri: Facebookissa mainostettiin tätä tapahtumaa. Otimme sitten yhteyttä, kun olemme olleet monessa tämän kaupungin järjestämissä tapahtumissa.
Brädi: Toivon, että järjestäjät ovat tehneet jotain taustatutkimusta kenet nuoret saattaisivat haluta. En tiedä muuta, kuin että keikkamyyjä soitti ja sanoi, että nyt ois mua ja Uniikkia kysytty, että tuutteko.
Uniikki: Minua pyydettiin.
Mikä on ollut se tähän mennessä mieleen jäävin keikka?
Mansesteri: Tähän mennessä varmaan Summer Up, sillä se oli yleisesti mieleen jäävin, koska pääsi näkemään koko tapahtuman rakennusvaiheen. Sekä myös kun olimme pieninä artisteina niiden isojen joukossa, silloin näimme sen hierarkian artistien välillä. Kokonaisuutena siis Summer Up. Mutta Kalajoen juhannus 2011 on myös jäänyt mieleen, sillä se oli meidän ensimmäinen iso keikka.
Brädi: Ensimmäisen soolo-levyn julkaisu vuonna 2010 oli tietysti hyvin tärkeä keikka , ja tuli hieno fiilis, että vihdoin pääsen oman levyn kanssa keikkailemaan. Ja tietysti suomen suurimmat rapfestarit, Simerock ja Brockfest joka vuosi ja tietysti täysin uskomaton Cheekin stadium keikka, mutta kyllä joka vuosi tulee mahdottoman hienoja juttuja.
Uniikki: Ehkä se on se kun mulla oli sellanen kapasiteettiyhtye, jonka kanssa mä tein tätä musiikkia ennen kun mä olin soolo artisti. Niin niiden kanssa me 2008 lopetettiin keikkailu ja pidettiin tauko, mutta sit me oltiin summerapeissa 2012 ja me tehtiin yks sellainen kamppack keikka niin se oli tosi makeeta. Vedettiin iso show livebändin kanssa. Se oli kyl sellanen, mikä on jäänyt hyvin mieleen.
Onko teillä mitä suunnitelmia talvelle, että kuinka keikkailette?
Mansesteri: No loppu vuosi on hyvin täynnä. Käydään esim. Ikaalisissa, Äänekoskella, Tampereella ja ainakin Iisalmi.
Brädi: Nyt on vähän hiljaisempi vaihe, kun meidän uralla toi alkuvuosi on aina vähän huono, mutta kyllä niitä tulee, kun kevättä kohti mennään. En nyt muista ulkoa, mitä paikkakuntia mutta sieltä se alkaa kalenteri täyttyä ja uuden levyn teko on nyt käynnistetty.
Mikä innosti teitä tekemään musiikkia?
Mansesteri: Oikeastaan meillä kaikilla on, että aloitettiin ihan kokeilu mielessä tekemään Mixereitä ja huomattiinkin sitten että se on kivaa.
Brädi: Jännä kysymys. En ole musikaalisesta perheestä, ja en osaa soittaa mitään soittimia. Mä vaan jotenkin rakastuin tähän räppiin tosi paljon ja olen aina tykännyt kirjoittaa ja käyttää niinku tekstiä ja kikkailla sanoilla. Ja sitten se räppi löysi tonne mun sydämeen ja alkoi tulla unelmia siitä, että tota ois tosi kiva tehä myös ite ja vuosia väännettiin sitä siellä Lahdessa omalla porukalla ja siitä se rupesi pikkuhiljaa sitten aukeamaan. Täytyy sanoa, että on hienoa että siitä tuli ihan ammatti. En ois uskonut junnumpana, mutta kannatti pitää omasta jutusta kii.
Uniikki: (Emme ehtineet kysyä kysymystä.)
Mikä fiilis tälleen keikan jälkeen? (Kysyimme kysymyksen vain Uniikilta, sillä haastettelimme häntä keikan jälkeen.)
Uniikki: Ihan hyvä. Niinku mä sanoin tuolla lavalla, että se oli oikeasti yks niitä parhaimpia yleisöjä kesän jälkeen ja oli enemmän ihmisiä kuin osasin odottaa, koska mä tiesin että tää Lempäälä on aika pieni paikka ja tänne oli varmastikin tullut muualta ihmisiä. Täällä oli tosi hyvä fiilis.