Lemmikkimessut 2014
ELMA-messut 2014, eritysesti lemmikkimessut, eläintentuojan näkökulmasta
Eläintentuojan messut alkavat jo perjantai-illalla eläinten valmistelulla ja pakkaamisella. Stressi kasvaa kun miettii ja kyselee kaikilta kenet tuntee ”puuttuuko jotain? Tarvitsenko tätä mukaan?”. Eläinten kuljetusboxit pitää laittaa valmiiksi, eläinten ja omat tavarat pitää vielä pakata. ”Mihin tämä kaikki mahtuu? Ehdinkö tekemään tämän kaiken?” Lopulta kun kaikki matkaan mukaan tulevat asiat ovat kunnossa voi nukahtaa hetkeksi.
Lauantaina 8.11. herätyskello soi kello 5.30. Sänkyyn ei voi jäädä makaamaan vaikka tahtoisi, pitää nousta ylös. Aamupala ja pukeminen menevät vielä puoliunessa. Juna lähtee Toijalasta 07:28 ennen sitä pitää vielä laittaa eläimet boxeihin ja laittaa niiden ruuat valmiiksi. Hampaat ehtii juuri ja juuri pestä, hiukset ehtii harjata junassa. Pilkon rasiaan porkkanaa ja kurkkua, jotka toimivat marsuilla tuore-eväinä viikonlopun ajan. Laitan marsut boxeihin ja heitän niille heinää sinne. Boxit laitan IKEA-kassiin päällekkäin. Kassiin jäi hieman tyhjää tilaa jonne mahtuu kaksi ruokakuppia, pellettirasia, tuoreet ja marsujen hoitovälineet, joita ovat mm. Tummeli-rasvaa, viila, kynsisakset, topseja ja vanulappuja. Kassin päälle viltti, jotta marsut eivät saa kylmää. Heitän repun selkään, jossa on omat tavarani ja nostan painavan marsukassin olkapäälleni. Nyt pitääkin jo juosta autolle.
Saavun Toijalan juna-asemalle ja odottelen hetken ystävääni, joka tulee mukaan messuille omien marsujensa kanssa. Kiiruhdamme painavien kassiemme kanssa oikealle raiteelle odottamaan junaa. Junan saapuessa juoksemme sen perässä päästäksemme pikajunan ensimmäiseen vaunuun, jonka oli määrä viedä meidät Pasilaan.
Junassa jättimme marsut eteiseen ja istuimme paikoillemme seinän taakse, josta näki laukut. Junamatka kesti vain tunnin ja 18 minuuttia, joka oli miellyttävä aika istua hyvän ystävän vieressä matkalla uuteen kokemukseen. Kello 08:46 juna pysähtyi Pasilassa ja hyppäsimme kasseinemme ulos. Kävelimme juna-asemalta Helsingin Messukeskukseen. Matka oli lyhyt eikä kävellen mennyt kuin noin 10min ovelle 4.2, josta eläintentuojat tulivat messuille. Sisäänkäynnillä saimme näytteilleasettajan kulkuluvat, joilla pääsimme kulkemaan kaikista ovista. Ovilta suuntasimme Suomen Marsuyhdistyksen ständille, jossa menimme eläintentarkastukseen. Läpäistyämme tarkastuksen menimme hakemaan itsellemme paikkaa pöydillä, jotka olivat varattu SMY:lle.* Löydettyämme paikan lähdimme täyttämään marsujen pulloja.
Aamupäivä menikin vastatessa kävijöiden kysymyksiin, marsujen puunaamisessa ja kaverien näkemisessä. Jossain vaiheessa tuli aika viedä omia marsuja PET-tuomarille arvosteluun. Juttelin tuomarin kanssa samalla kun marsu oli hänellä. Tuli aika viedä seuraava marsu. Omat marsut on nyt arvosteltu, joten on aikaa kierrellä! Kiersin ystäväni kanssa koko hallin, jossa lemmikkimessut pidettiin. Kiersimme myös alakerrassa olevan outletexpon, ruoan-ja kädentaitomessun ja ELMA-messujen kotieläinpuolen. Pääsimme lähtemään vasta kuudelta, joten odottelimme hallissa jutellen ystävien kanssa jäljelle jääneen ajan.
Kuudelta lähdimme ystäväni ja eläinten kanssa autolla Helsingin keskustaan sedälleni. Saimme viettää yön siellä. Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin, tarkistimme eläimet ja lähdimme takaisin messukeskukseen. Ehdimme olla messarissa noin puolesta tunnista tuntiin kunnes sähköt katkesivat. Odottelimme yli tunnin pimeässä hallissa. Valojen palattua alkoivat arvostelut ja kuskasin eläimiäni boxi-tuomari-boxi väliä. Koko päivä meni taas kierrellessä, katsellessa ja kavereiden tapaamisessa.
Palkintojen jaon jälkeen kiirehdimme äkkiä Pasilan juna-asemalle, josta junamme lähti 17.45 kohti Lempäälää. Junamatka meni leppoisasti ja reilu kahden ja puolen tunnin päästä olimme kotona.
*SMY= Suomen Marsuyhdistys