Mielipide: Lopettakaa hylkeiden metsästys
Hylkeitä on metsästetty jo vuosisatojen ajan ruuaksi sekä niiden nahan takia. Esimerkiksi Grönlanninhylje on kuollut sukupuuttoon Itämeren alueella todennäköisesti liiallisen metsästyksen tuloksena. Etelänmerellä hylkeitä on metsästetty jo 1800 luvulta lähtien suurissa määrin, sekä monta saarta on metsästetty sukupuuttoon hylkeiden metsästyksen takia. Nykypäivänä hylkeitä metsästetään Kanadassa sijaitsevalla Saint Lawrencen lahdella. Hylkeet tapetaan perinteisellä keinolla eli hakkaamalla niitä päähän kunnes kallo murtuu.
Saimaan norppia on metsästetty 1800 luvulta asti. siitä maksettiin tapporahaa, sillä se luokiteltiin vahinkoeläimeksi. 1955 Saimaan norpan metsästys lopetettiin mutta kanta väheni silti huomattavia määriä. Rauhoituksen jälkeen norppien vähenemiselle oli monia syitä mutta suurin oli Nailonverkot joihin norppia sotkeutui ja hukkui. Myös Metyylielohopean määrä Saimaalla oli tällöin hyvin korkea. Myös pintajään romahtaminen aiheutti pesäkuolleisuutta jopa 40%
Joka vuosi hylkeitä tapetaan melkein 300 000 josta jopa kolmasosa on alle kolmikuukautisia kuutteja.
Merileopardi on ainoa tunnettu Hylje joka on tappanut ihmisen sillä vuonna 2003 Merileopardi tappoi Biologisti Kristy Brownin Kun hän oli snorkkelisukeltamassa. Tämä on ainoa kerta kun hyljekanta on onnistuneesti saanut kostonsa.