Reksin palsta: Eletään ihmisiksi
Reksin palsta maaliskuu 2015
Meitä on joka junaan. Niinhän sanotaan, kun halutaan kuvata sitä, että porukkaan mahtuu kovin erilaisia ihmisiä. Hakkarinmäellä työskentelee joka päivä noin 650 ihmistä. Oppilaita, opettajia, muuta henkilökuntaa. Välillä käy vierailijoitakin. Osa viettää täällä koko vuoden, osa on vain lyhyen aikaa käymässä. Osaammeko elää yhdessä ihmisiksi?
Lueskelin juuri ilmestynyttä väitöskirjaa, jonka nimi on ”Kavereita nolla”. Se kertoo karua tarinaa siitä, kuinka jotkut elävät vuosikausia niin, että kokevat olevansa tosi yksin. On perheenjäseniä, on luokkakavereita, on sukulaisia ja naapureita, mutta kokemus on kuitenkin se, että on ihan yksin.
Yksinäisyys on todella musertava tunne silloin, kun se ei ole vapaaehtoista. Kaikille tekee varmasti hyvää olla välillä yksin, mutta jos on aina yksin, se ahdistaa. Yksinäisyyttä voi lieventää pelkästään se, että saa kokemuksen siitä, että tulee nähdyksi ja kuulluksi.
Ihmisiksi eläminen on minun mielestäni sitä, että nähdään ja kuullaan toinen toisemme – siis oikeasti nähdään ja kuullaan ja kuunnellaan. Se on myös sitä, että toimitaan yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaan, sillä siinäkin on kyse toisen huomioonottamisesta, usein tietysti myös turvallisuudesta, siisteydestä ja terveydestäkin.
Otetaanko yhteiseksi tavoitteeksi vaikkapa se, että sanotaan aamulla vastaantuleville ihmisille koulun pihalla tai käytävillä ”moi”, ”terve”, ”huomenta” tai jotain muuta mukavaa. Ja katsotaan toista silmiin ja hymyillään. Niin, että meille jokaiselle tulee tunne siitä, että meidät on nähty. Että sillä on väliä, olemmeko täällä vai emme. Että olemme tärkeitä jäseniä tässä porukassa.
Siispä: hymyilemisiin!
reksi-Sanna
