Home » Mielipiteet

Talvi-Tervis: Toinen näkökulma riparista

Written By: admin on maaliskuu 20, 2015 No Comment

Koulultamme leirille osallistui huimat 14 oppilasta.

Lähdimme kohti tervistä jo perjantaina 20.2. Ensimmäinen ilta meni sääntöjen kertaamiseen ja toisiin tutustumiseen ja nukkumaankin mentiin vasta 11 jälkeen.

Lauantai alkoi klo. 8.30 herätyksestä ja aamupalasta. Leirijumis eli leirijumalanpalvelus alkoi heti ruokailun päätyttyä. Tämän jälkeen oli leirin ensimmäinen SSS eli opetus tunnit, jotka kestivät 2,5 tuntia! Seuraavan ruokailun ja tunnin vapaa-ajan jälkeen vuorossa oli leirigames eli raamisryhmissä (noin 3-4 leiriläisen ja yhden isosen joukkuessa) tapahtuva kilpaileminen muita ryhmiä vastaan, lajeina mm.tulitikun heitto, nöffe, hankisäbä, pomminpurku, huojuvatorni, raamatunkohdan etsiminen, hankijuoksu, huutojuoksu, pyllyralli…

Jälleen kerran ruokailu ja kohti seuraavaa SSS tuntia, joka sekin kesti 2,5 tuntia. Uusi ruokailu, jonka jälkeen vuorossa oli raamis, jossa luettiin oman raamis-ryhmän kanssa kohta raamatusta ja suunniteltiin seuraaman päivän jumikseen meille määrätty tehtävä esim. raamatunkohta, virsien valinta, alttarin koristelu, esirukous tai hyvyyden jakaminen eli jokin tehtävä, joka suoritettiin jumiksen lopuksi (toisen halaaminen, toiselle hyvää sanominen, eskimopusu yms…). Kun raamis oli suoritettu alkoivat saunat, joiden aikana sai joko mennä saunaan ja avantoon tai jäädä pelaamaan esim. korista sisälle. Sitten alkoi kaikkien odottama iltaohjelma eli isosten nolaamis-tuokio. Eli kysymyksessä oli isosten esittämien ketsien katselu ja yhteisten leikkien leikkiminen. Viidennen ruokailun jälkeen (leirillä ei ainakaan nähnyt nälkää) oli vuorossa iltahartaus, jossa isoset kertoivat kukin vuorollaan (yksi isonen päivässä) omista kokemuksistaan ja uskon asioistaan. Vaikka luulisi, että toisen uskonasioiden ja elämäntarinan kuunteleminen on tylsää tuli leirin aikana tietoon myös asioita jotka laittoivat hiljaiseksi. Hartaudesta lähdettiinkin usein mietteliäänä pois ja kohti huoneita, jossa luettiin jonkun isosen kanssa kaksi lukua raamatusta ennen nukkumaan menoa tai lamppua.

Seuraavat päivät kuluivat saman kaavan mukaan herätys-ruokailu-jumis-SSS-lounas-vapaa-aika- leirigames- ruokailu-SSS-ruokailu-raamis- saunat-iltaohjelma- ruokailu-iltahartaus- hiljaisuus ja nukkumaan meno klo 11 tai halutessaan sai mennä puoli tuntia kestävään lamppuun jossa mm. laulettiin .

Leirin aikana kävimme myös Birgitankirkossa soittamassa urkuja ja Ristimäessä etsimässä mm. vanhinta sinne haudattua henkilöä.

Perjantai 27.2 oli viimeinen kokonainen päivä ja se olikin vähän erilainen. Herätys tapahtui vasta 9 aikoihin, jonka jälkeen tavallisesti ruokailu ja jumis. SSS tunnitkin menivät tavallisesti jonka jälkeen suoritettiin suulliset loppukokeet omalle vetäjälleen, viimeinen leirigames ja ruokailu. Illalla katsottiin elokuvaa ja kuljettiin yksikerrallaan isosten pitämä syntiensovitus-rata läpi, jossa mm. kuljettiin silmät sidottuna, jouduttiin melkein ristiinnaulittavaksi ja nähtiin Jeesus ristiinnaulittuna. Nyt vuorossa oli iltapala, joka koostui isosten tarjoilemista pizzoista, hot wingseistä , limsasta ja dippi kasviksista. Ruokailun jälkeen oli isosten iltaohjelman loppuspektaakkeli, jossa saimmekin nauraa ja paljon. Lopuksi siirryimme kokoontumistilaan, jossa aina iltahartaudet pidetään. Siellä kerroimme omasta fiiliksestämme ja nukkumaan menimme vasta klo 2 jälkeen.

Lauantaina jouduimme kotiin noin.klo 16 vähän levähtämään ja valmistumaan sunnuntaina olevaan konfirmaatioon.

Leiristä jäi aivan mahtava fiilis ja siellä olisi voinut olla toisenkin viikon. Leiriläiset, isoset ja vetäjät olivat huippu kivoja. Kiitos ikimuistoisesta leiristä!

Digg this!Add to del.icio.us!Stumble this!Add to Techorati!Share on Facebook!Seed Newsvine!Reddit!

Leave a Reply:

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  Copyright ©2009 Nettivekkari, All rights reserved.| Powered by WordPress| Simple Indy theme by India Fascinates