Home » Uncategorized

Hakkarin koululla riitti eilen naurua

Written By: admin on maaliskuu 20, 2015 No Comment

sam6

Torstaina 19.3.2015 pääsimme nauttimaan Sami Hedbergin the365 maailmanennätyskiertueesta Hakkarin koulussa. Koululla järjestettiin kaksi näytöstä. Kello 16.00 ja 19.00, molemmat näytökset olivat loppuun myytyjä.

Sami Hedberg sai yleisön nauramaan jo pelkästään kävelemällä lavalle. Sami kertoi haluavansa maailmanennätyskiertueellaan päästä käymään mahdollisimman monissa ja uusissa paikoissa. Hänen mielestään oli hienoa päästä Lempäälään, ”eihän tänne voi edes eksyä”.

Sami osasi hauskuuttaa yleisöä, vaikka ikäryhmä vaihteli laidasta laitaan (k10). Hän otti yleisön mukaan kyselemällä heidän lemmikeistään, musiikkimausta, elokuvista ja mopoista/mopoautoista, ja keksi niistä hulvatonta läppää. Läppä sopi hyvin aikuisille ja lapsille, vaikka hän meinasikin kerran unohtaa ikärajan.

Sami esitteli showssa myös taitoaan matkia kaikenlaisia ääniä ja kertoi, että taidolla ei kyllä tee yhtään mitään. Kuitenkin vuonna 2008 hän antoi äänensä Bolt-elokuvan läskille Raivo-hamsterille. Sami vitsaili kuinka äänittäminen, Raivoon eläytyminen, muutti melkein hänetkin hamsteriksi ”kotiin piti ostaa suolakivi, mutta sitten alkoi mennä jo liian pitkälle, kun olisi pitänyt juoksupyöräkin hankkia”.

Hedberg esitteli taitojaan kitaran kanssa, jolloin viimeistäänkin koko sali repesi täyteen nauruun. Hän nimittäin lauloi monella eri tyylillä ja ”kielellä”. ”Tiedättekö Jason Mrazin I’m yours –kappaleen? Se on nimittäin alun perin mun kappale, alkuperänen on intiaksi. Esitän sen nyt…”

Show ei kuitenkaan ollut kovin yhtenäinen, ehkä Samin oli hieman vaikeampi keksiä lapsille sopivaa läppää. Loppua kohti show hiipui aavistuksen, mutta silti ihmiset nauroivat vielä shown jälkeenkin. Keikan jälkeen innokkaimmilla oli mahdollisuus päästä vielä vaihtamaan pari sanaa ja ottamaan yhteiskuvia Samin kanssa. Myös nimmareita oli mahdollisuus saada lopuksi.

Sami Hedbergin Stand Up -Show sai paljon hyvää palautetta, ja oppilaat olivat innoissaan, kun vanhempainyhdistys järjesti tällaisen tapahtuman. Toivottavasti saamme jatkossakin nauttia tämänkaltaisista tapahtumista.

 

Digg this!Add to del.icio.us!Stumble this!Add to Techorati!Share on Facebook!Seed Newsvine!Reddit!

Leave a Reply:

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  Copyright ©2009 Nettivekkari, All rights reserved.| Powered by WordPress| Simple Indy theme by India Fascinates