Miksi valintoja pitää tehdä jo näin nuorena?
Suomen koulujärjestelmä pakottaa nuoret tekemään isoja päätöksiä omasta ammattivalinnastaan, kun oma ymmärrys ja tieto itsestään on monella vasta kehittymässä. Monet suomalaiset nuoret heräävät opintojen lopulla siihen, että ovat opiskelleet itselleen aivan väärää tutkintoa ja joutuvat aloittamaan taas uuden ammatin opiskelun aivan alusta. Nuorille pitäisi jäädä enemmän ammatillisia vaihtoehtoja vielä senkin jälkeen, kun opintojen pääsuunta on valittu. Ainahan voi opiskella uudestaan ja lisää ammatteja itselleen, mutta olisi helpompaa jos omaa ammattia saisi miettiä vielä pidempään opiskelun ohessa.
Amerikassa oppilailla ns. peruskoulu jatkuu 18-vuotiaaksi asti, mutta Suomessa oma valinta täytyy tehdä lukion tai ammattikoulun välillä jo 15-vuotiaana. Toisaalta lukiossa voi vielä miettiä tulevaa ammattiaan, mutta jos haluaa esimerkiksi lääketieteelliseen yliopistoon kannattaa valita itselleen tiettyjä aineita, joista on hyötyä lääkiksessä. Joten lukiossakin täytyisi vähän jo tietää, mitä haluaa.
Pitäisikö Suomessakin kaikkien oppilaiden jatkaa lukioon 9. luokan jälkeen ja tehdä ammatinvalinnan vasta lukion jälkeen? Vai voisiko yläasteen jälkeen kaikilla olla ammattistartti, jonka aikana oppilaat saisivat tutustua kaikkiin mahdollisiin, myös yliopistoissa opiskeltaviin, ammatteihin? Tämän jälkeen oppilaat voisivat jatkaa joko lukion kautta yliopistoon tai ammattikouluun.
Tsemppiä kaikille 9.luokkalaisille, jotka vielä pohtivat tulevaa ammattiaan!