Miksi vappua vietetään?
Vapun historia
Vapun historia ulottuu 700-luvulle. Kun vuodenkierto jaetaan kahdeksaan osaan, kevätpäiväntasaukseen ja kesäpäivän seisaukseen puoliväli osuu toukokuun alkuun. Euroopassa keltit ja germaaniset kansat viettivät kesän alkamisen juhlaa toukokuun alussa.Eurooppalainen tapa polttaa tulia kevään juhlan yhteydessä elää Suomessa keskikesän juhannuskokkoina. Suomessa juhannuskokkoja poltettiin maan itäisissä osissa, mistä tapa levisi 1900-luvun aikana koko maahan. Vappuna vasemmisto kerääntyy joukolla kuuntelemaan puheita ja käymään ideologisia keskusteluja. Vappu on tärkeä hengennostatuksen juhla. Vappuna nähdään niitäkin tovereita, joita muuten niin harvoin ehtii tavata.
Työväenluokka juhlii vappua saavutustensa takia. Näytämme, että meitä on vielä ja että työväestön edut yhä kiinnostavat meitä – ja taistelemme niiden puolesta. Vappuna on hienoa päästä marssimaan.
Jo 1900-luvulla oli tapana lähteä ravintolaan syömään vappulounasta ja kuuntelemaan kuorokonsertteja. Sima mainitaan jo Kalevalan tarinoissa, mutta nykyisen kaltaista simaa on valmistettu 1700- luvulta.
Vappu suomessa
Vappu suomessa on suomanlainen ympäri suomen maata. Ihmiset juovat simaa ja syövät tippaleipää. Mutta esimerkiksi Helsingissä vietetään samalla työväenliikkeen vappua jolloin työväenliikkeen kannattajat järjestävät oman vappu marssinsa. Suomessa vappu juhlitaan myös serpentiinillä, vappu palloilla, opiskelijatkin pääsevät ylioppilaskokeistaan ja juhlivat sitä ylioppilas hattu päässään. Vaikka alkoholin käyttö ei kuulu vappuun niin silti sitäkin käytetään paljon.
kuinka maailmalla juhlitaan vappua
Euroopassa keltit ja germaaniset kansat viettivät kesän alkamisen juhlaa toukokuun alussa ja juhlamenoihin kuuluivat kokkojen polttaminen.
Irlannissa ja Skotlannissa on vietetty huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa kevään juhlana kelttiläistä Beltane-juhlaa. Beltanen aikana sytytetään kokkotulia, joiden uskotaan edistävän karjan hedelmällisyyttä. Karja on ajettu rituaalisesti haltiatulien läpi.
Saksassa vappuyö tunnetaan noitien ja taikuuden yönä.
Ranskassa on tapana antaa rakkaimmalle kielokimppu tai koiranruusu. Kielo on Ranskassa kevään symboli ja se voidaan antaa onnen toivotuksena.
Iso-Britanniassa on tapana kruunata toukokuun missikuningatar ja pitää morris-tanssiaiset. Joskus siellä pidetään myös karnevaali päivä.
Havaijilla vappupäivä tunnetaan Lei-päivänä ja julhitaan havaijin omaa kulttuuria.
Yhdysvalloissa vappu sai aikansa Euroopan siirtolaisilta, Amerikassa tehdään vappuna kevätkoreja. USA:ssa on myös Minneapolisin vappuparaati.