Megajatkis 2015
Nyt on ripareiden ”jatkot” juhlittu Tervajärvellä 28.-30.8. Perjantaina kokoonnuttiin Tervajärvelle illalla kahdeksan aikoihin, mutta paikalla oli leiriläisiä jo ennen seitsemää. Ensimmäisenä varattiin omat huoneet, mutta jostain kumman syystä kaikille 110 hengelle ei riittänyt sänkyä, joten jotkut joutuivat nukkumaan lattialla, joko huoneissa tai luokassa. Se ei kuitenkaan haitannut ketään, sillä asiaan piti asennoitua etukäteen. Ilta sujui rattoisasti Scrabblea pelaillen ja iltapalaa syöden. Nukkumaan päästiin ohjelman puolesta vasta kahdentoista aikoihin, mutta varmaa on, että porukka valvoi vielä hiljaisuuden jälkeen.
Lauantaina herätys oli yhdeksältä ja aamupala toimi liukuvana, sillä kaikki eivät olisi mahtuneet samaan aikaan syömään. Lähes heti syötyämme oli riparin käyneille tuttu leirijumis, joka kesti tunnin verran. Sen jälkeen oli vapaa-aikaa ja taas syötiin. Keittiö oli valmistanu kanakastiketta ja riisiä ja jokainen sai varmasti syödäkseen. Päivä jatkui Megagamesien merkeissä. Porukka jaettiin kahdeksaan osaan ja pelissä oli kahdeksan erilaista pisteitä. Paras joukkue voitti kaksi karkkipussia ja hyvän mielen. Hyvän mielen saivat kuitenkin myös muut, vaikka voitto ei kotiin tullutkaan. Ilta sujui nauraen, leväten ja ulko- sekä sisäpelejä pelaillen. Vähän ennen kymmentä Terviksen salissa aloitettiin seurat. Niiden kahden tunnin aikana jaettiin puheenvuoroja ja laulettiin. Ajan kulu yllätti monet, kun kello oli jo 23.40 ja oli aika käydä nukkumaan.
Sunnuntai valkeni hyvässä säässä jo kahdeksan aikoihin. Aamupala ja siivoaminen, niinhän se menee joka leirillä. Porukalla siivottiin yhteiset tilat ja jokainen huolehti sen lisäksi omat huoneensa. Siivoamisessa meni tosiaan aika vähän aikaa, kun yhdessä tehtiin. Tervis jäi siis odottamaan seuraavia käyttäjiään, kun suurin osa porukasta suuntasi Mikkolan bussilla kohti kirkkoa. Osa leiriläisistä ”karkasi” kotiin joko päästyämme kirkolle tai ennen joukkokyytiä. Joillain syynä oli treenit tai väsymys, jota leirielämä usein tuotti.
Tapahtumana Megajatkis oli aivan mahtava! Uusiin ihmisiin ehti tutustua lyhyen viikonlopun aikana. Jatkiksella ei ollut virallisia oppitunteja ollenkaan ja ohjattukin toiminta oli hyvin vapaata. Suosittelemme leiriä siis kaikille! Huikea porukka ja ohjelma!
Kiitos kaikille vetäjille, ohjaajille, isosille ja tämän vuoden rippikoululaisille!