Elokuva-arvostelu: Naapurit
Naapurit (engl. Neighbors) on vuonna 2014 ensi-iltansa saanut Nicholas Stollerin ohjaama komediaelokuva. Suomessa elokuvan ensi-ilta oli 27 heinäkuuta 2014. Pääosissa elokuvassa ovat Zac Efron, Seth Rogen ja Rose Byrne.
Juoni: Nuori aviopari muuttaa rauhalliselle asuinalueelle vauvansa kanssa. Alue oli rauhallinen siihen asti kunnes naapuriin muutti yliopiston veljeskunta. He juhlivat joka yö, sotkevat ja pitävät meteliä. He tekevät myös erilaisia tihutöitä naapureilleen. Aviopari tekee kaikkensa saadakseen heidät muuttamaan pois, mutta se on iso projekti.
Elokuva oli kaikin puolin hauska ja viihdyttävä. Se sopii kaikille amerikkalaisista elokuvista pitäville. Naurua ei elokuvan katsomisesta puutu. Roolissa ovat hyvät ja hauskat näyttelijät, jotka ovat muistakin elokuvista tuttuja. Elokuva on erityisesti suunnattu aika nuorelle väelle, mutta voi se joitain aikuisiakin naurattaa. Ainoa miinuspuoli oli se, että elokuvan tapatumat olivat aika yksitoikkoisia ja juoni oli hyvin yksinkertainen. Suosittelen silti kaikkia katsomaan kyseisen elokuvan, jos pitää jenkkikomedioista ja yliopistoelokuvista! Arvosanaksi antaisin 3/5.