Rehtorin palsta lokakuu 2015
Tosi pitkään tänä syksynä oli niin kaunista ja lämmintä, että tuntui aivan kuin kesä olisi vain jatkunut ja jatkunut. Siitäpä syystä minulle ainakin tuli pienoisena järkytyksenä se, että nyt olemme jo toisen jakson alussa. Siis että neljäsosa vuoden töistä on jo tehty!
Jos vielä muistatte syksyn aloitustilaisuuttamme liikuntahallilla, niin muistatte varmaan myös sen, että soitin siellä rahisevana tallenteena Pave Maijasen Pidä huolta – kappaleen. Sen sanoma tuntuu tänään vielä ajankohtaisemmalta kuin se tuntui elokuussa.
Kappaleessahan sanotaan mm. näin: ”Pidä huolta itsestäs ja niistä, jotka kärsii. Anna apusi sille, joka elääkseen sen tarvii. Sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa.”
Elokuussa sovelsin näitä ajatuksia yhteiseloon täällä koulussa. Pidä huolta itsestäsi ja muista. Auta aina, jos voit. Kun sinua autetaan, ymmärrät myös sen, miten voit auttaa muita. Kun teemme asioita yhdessä ja toinen toistamme auttaen, kehittyy se ilmapiiri, jota Hakkarin hengeksikin kutsutaan. Sellainen ilmapiiri, jossa jokainen saa olla sellainen kuin on. Jossa jokainen täällä koulussa työskentelevä on yhtä tärkeä ja arvokas kouluyhteisön jäsen. Jossa apua saa, kun sitä pyytää ja toivottavasti silloinkin, kun ei edes osaa pyytää.
Tätä samaa laulua kuunnellessa voi ajatella myös Suomen tämänhetkistä pakolaistilannetta. Suomeen saapuneiden turvapaikan hakijoiden määrä on yllättänyt kaikki. Joukossa on niitä, jotka ovat paenneet henkensä hädässä sotaa ja terrorismia, sekä niitä, jotka ovat lähteneet etsimään parempaa tulevaisuutta itselleen ja lapsilleen. Varmasti joukkoon mahtuu myös epärehellisiäkin ihmisiä, aivan kuin mahtuu meidän suomalaistenkin joukkoon. Nyt koetellaan tuota laulun sanomaa: haluammeko pitää huolta niistä, jotka kärsivät? Annammeko apua niille, jotka elääkseen sitä tarvitsevat? Uskommeko siihen, että hyvä kiertää ja että se, jota tänään autetaan haluaa huomenna auttaa jotakuta toista? Me olemme saaneet pitkään elää rauhan ja hyvinvoinnin keskellä. Vaikka ei suuria rikkauksia olisikaan, on meillä kaikilla kuitenkin lämmin asunto, jossa asua ja ruokaa syödäksemme. On vaikea asettua sellaisen ihmisen asemaan, jonka koko elämä on kahdessa muovikassissa ja joka on päätynyt tuhansien kilometrien päähän kotimaastaan aloittamaan uutta elämää. Pienilläkin teoilla on sellaisessa tilanteessa suuri merkitys.
Apu voi olla monenlaista. Koulussa se voi olla sitä, että neuvoo kaveria, jos tämä ei osaa jotakin. Tai että auttaa etsimään kadonneita tavaroita, että auttaa kyynärkeppien kanssa kulkevaa kantamaan reppua tai tarjotinta ruokalassa. Apua on sekin, että ottaa yksinäiset mukaan porukkaan ja juttelee mukavia niiden kaikkein hiljaisimpienkin kanssa. Yhteiskunnassa se voi olla sitä, että lahjoittaa itselle tarpeettomia tavaroita sellaiselle, jolla ei ole mitään tai että lahjoittaa aikaansa vapaaehtoistyöhön. Se voi olla myös sitä, että yrittää levittää rauhan ja sovinnon ajatuksia sinne, missä keskustelu käy kuumana ja ymmärrystä erilaisten ihmisten kohtaamiseen ei tunnu olevan. Oikein hyvä aloitus avun antamiselle on ystävällinen hymy kaikille päivän aikana kohtaamillesi ihmisille!
