Home » Arvostelut

Peliarvostelu: Plague inc. evolved

Written By: admin on lokakuu 19, 2015 No Comment

Plague Inc tuli aluksi mobiililaitteille vuonna 2012. Nyt se on raivannut tiensä laajennettuna versiona Xbox Onelle ja PC:lle Pelin idea on yksinkertainen ja toteutus varsin viihdyttävä. Tarkoituksena on sairastuttaa ja tuhota koko ihmiskunta.

Aluksi valittavana on vain yksi tauti. Muut avautuvat sitä mukaa, kun on läpäissyt edellisen. Vaihtoehtoina ovat muun muassa bakteeri, virus, sieni, parasiitti sekä joukko muita. Leviämistavat ja oireet vaihtelevat, joten jokainen pelikerta on erilainen. Myös valtioilla on heikkouksia ja vahvuuksia, joilla on merkitystä. Esimerkiksi saarivaltiot, joita voi olla todella hankala tartuttaa.

Pelialueena toimii maailman kartta, josta valitaan aloitusmaa. Maahan ilmestyy tartunnan merkiksi punaisia pisteitä, jotka lisääntyvät sitä mukaa kun sairaus leviää. Infektoituneiden määrän kasvaessa ruudulle ponnahtaa suuria kuplia, joita puhkaisemalla saa käyttöönsä DNA-pisteitä. Pisteitä käytetään oman taudin kehittämiseen lisäämällä leviämistapoja sekä oireita. Suurin osa ajasta menee odotellessa infektion leviämistä, mutta onneksi aikaa voi nopeuttaa.

Ihmiskunnan tartuttaminen on jatkuvaa tasapainoilua. Tauti täytyy saada leviämään ensin tarpeeksi laajalle ennen kuin tappavat oireet iskevät. Joskus voi käydä niin, että kaikki infektoituneet kerkeävät kuolla liian aikaisin ja tauti häviää. Liian rankat oireet myös kiinnittävät huomiota ja ihmiset pistävät hanttiin sulkemalla lentokenttiä ja satamia sekä kehittämällä parannuskeinoa. Myös maailman mullistukset on huomioitu hyvin, ja ruudun yläaidassa oleva uutisikkuna kertoo ajankohtaisista tapahtumista. Osa on pelaajan kannalta turhaa tietoa, mutta esimerkiksi tavallista suurempi lintujen kevätmuutto voi osoittautua ratkaisevan tärkeäksi tiedoksi taudin leviämisen kannalta.

Plague Inc: Evolvedin idea kuulostaa hirvittävältä, mutta kyseessä on humoristinen ja erittäin koukuttava peli. Lisäksi maailman tuhoamisen ohessa voi myös sivistää itseään. Maita klikkailemalla avautuu tietoruutu, jossa on sairastumistilaston lisäksi perustietoja maasta.

maxresdefault

Digg this!Add to del.icio.us!Stumble this!Add to Techorati!Share on Facebook!Seed Newsvine!Reddit!

Leave a Reply:

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  Copyright ©2009 Nettivekkari, All rights reserved.| Powered by WordPress| Simple Indy theme by India Fascinates