Reilun kaupan kunta arvonimi Lempäälään
Reilun kaupan kunta arvonimi myönnettiin Lempäälän kunnalle 19.10.2015 kolmantena kuntana Suomessa.
Reilun kaupan kunta arvonimi myönnetään kunnalle, joka haluaa edistää hankinnoillaan kestävää kehitystä ja Reilua kauppaa. Arvonimen saamiseksi kunnan tulee sitoutua täyttämään Reilun kaupan kunnan kriteerit.
Virallisissa kunnan tarjoiluissa on käytettävä Reilua kahvia ja teetä ja ainakin yksi muu sertifioidun tuotteen tulee olla käytössä.
Lempäälän kokoisen kunnan hankkeessa mukana tulee olla vähintään 15 yhdistystä/työpaikkaa/toimipistettä, jotka käyttävät Reilun kaupan tuotteita.
Reilulla kaupalla tarkoitetaan erilaisia kaupankäyntitapoja, joissa pyritään ottamaan huomioon niin taloudellinen kuin sosiaalinenkin hyvinvointi ja paikkaamaan näin sekä vapaan että esimerkiksi tullimuureilla rajatun kaupan aiheuttamia epäkohtia. Yritykset käyttävät termiä myös tarkoittamaan erilaisia yrityskohtaisia sosiaalisen vastuun ohjelmia. Reilun kaupan sertifiointijärjestelmä on tunnetuin esimerkki reilun kaupan järjestelmästä.