Sivistysjohtajan haastattelu
Mitä sivistysjohtaja tekee? Toimii esimiehenä kouluille, vastaa päätöksenteon valmistelusta eli valmistelee ehdotuksen poliitikoille, jotka päättävät asiasta. Sivistysjohtaja on myös toiminnanjohtaja esim. kulttuuri-, kieli ja liikunta-asioissa.
Kuinka Lempäälän koulua ja opetusta kehitetään? On meneillään aika paljon kehitysprojekteja, jotka liittyvät opetukseen, oppimiseen ja ympäristönkehittämiseen. Sitten on laatuasia, halutaan kehittää oppimisen ja opettamisen laatua ja kouluarkea, että olisi hyvä arki.
Miksi kouluruoka ei ole parempaa? Kouluruoka tehdään aika halvalla ja sehän on ihan perusruokaa, kyllä minä siitä pidän.
Miksei koulualuetta hiekoiteta, kun se on liukas? Lähtökohta on se että ainakin kulkureitit hiekoitetaan, jos ne jäätyvät. En sitten tiedä, onko niillä loppunut hiekka vai mitä.
Miten vertailisit Hakkaria Hääksjärveen? Sääksjärvihän on yhteiskoulu, siellä on eskarista ysiluokkaan, Hakkarissa 7-10. Täytyy sanoa että molemmat koulut ovat äärettömän hyviä kouluja, mutta kuitenkin erilaisia, mutta meillä on kunnassa sellainen tavoite, että olisi yhteisiäkin asioita.
Työn plussat ja miinukset? Plussia on paljon, tykkään ihan hirveästi tästä työstä. Tässä on kivaa se, että saa olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja tietää sen, että mitä tahansa tekee, tekee sen muiden ihmisten hyväksi.
Miten oppilaat voivat itse vaikuttaa kouluun ja opetukseen? Voi olla yhteydessä suoraan minuun, voi otta yhteyttä lautakunnan jäseneen, melkein mikä tahansa käy, voi vaikka lähettää sähköpostin.
Mitä haluisit muuttaa Lempäälän kouluissa? Haluaisin parantaa yleisesti oloja, pari uutta koulua olisi kiva.
Terveisiä Hakkarin koululaisille/vanhemmille? Ei mitään erityistä, hoidetaan työt kunnolla, kaikilla hyvä mieli ja jos on jotain sanottavaa, otetaan reilusti puheeksi.