Home » Tapahtumat

Anne Frank -näyttelyprojekti

Written By: admin on marraskuu 30, 2015 No Comment

Anne-Frank-Desk

Kuka Anne Frank?

Anne Frank on 1929 syntynyt, tunnettu juutalainen tyttö, joka eli holokaustin aikana vainottua elämää. Nuori tyttö kirjoitti päiväkirjaansa paljon omista kokemuksistaan vainojen aikana, sekä sen aikaisesta juutalaisten elämästä. Kirjassa kuvattiin kaikki kurjuus toisesta maailmansodasta ja ihmisten arvosta. Anne kirjoitti kirjaansa Hollannissa, Amsterdamissa erään talon ullakolla pakoillessaan Hitlerin joukkoja muiden juutalaisten ja vainottujen kanssa. Hän kuitenkin jäi kiinni elokuussa 1944. Anne ja tämän sisko Margot siirrettiin ensin Auschwitz-Birkenauhun kuukausiksi ja lopulta Bergen-Belseniin. Tytöt eivät kuitenkaan kuolleet kaasutuksessa, vaan heidän epäiltiin kuolleen, joko lavantautiin tai pilkkukuumeeseen. Margot kuoli ennen Annea, mutta tarkkaa päivää ei voida kumminkaan sanoa. Tytöt kuolivat kuitenkin muutamia viikkoja ennen vapautusta vuonna 1945 alkuvuodesta.

Miksi Annesta tuli kuuluisa?

Anne Frankissa ensimmäisenä kiinnitti huomion elävä kirjoitustyyli, joka kertoi todella tarkasti hänen tuntemuksiaan ja kokemuksiaan toisen maailmansodan aikaisista kauheuksista. Samalla hän kuitenkin elää lähes normaalia elämää. Riitelee, rakastuu, nauraa ja itkee. Kaikki tämä on kuvattu kirjassa tarkasti. Päiväkirjassa suurimmassa osassa on kuitenkin pelko. Anne ehti kirjoittaa kirjaa vain kaksi vuotta saatuaan sen lahjaksi 13-vuotissyntymäpäivänään. Tytön isä Otto Frank julkaisi päiväkirjan muun perheen kuoltua saadakseen ihmiset ymmärtämään kaikki se epäinhimillisyys mitä silloin tapahtui.

Anne Frank -näyttelyprojekti

Kyseinen projekti on saanut alkunsa vuonna 2012 hollantilaisen Anne Frank Housen ansiosta ja nyt myös Hakkari saa nauttia näyttelystä. Perjantaista 4.12. alkaen Hakkarin liikuntahallin aulan täyttää 39 näyttelypaneelia, joissa on tarkasti kerrottu Anne Frankista ja hänen elämästään. Tapahtuma on oppilaiden opastama. Näyttely on nähtävissä 16.12. asti. Opastetuista kierroksista tulee tarkempaa aikataulua ja infoa lähempänä. Lue lisää täältä.

”Näyttelyn ytimen muodostavat lainaukset Anne Frankin päiväkirjasta ja valokuvat hänen perheestään. Näyttelyssä seurataan myös muiden henkilöiden kokemuksia syrjinnästä ja vainosta. Näyttely ulottuu nykypäivään asti: Syrjintä Suomessa tänään on yksi teemoista.”

Digg this!Add to del.icio.us!Stumble this!Add to Techorati!Share on Facebook!Seed Newsvine!Reddit!

Leave a Reply:

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  Copyright ©2009 Nettivekkari, All rights reserved.| Powered by WordPress| Simple Indy theme by India Fascinates