Ihastuttava Lucia-kulkue
Lucian päivää vietetään 13.päivä joulukuuta.
Lucian päivää vietetään Pyhän Lucian muistoksi.
Luciaan liittyvät legendat ovat peräisin Sisilian saarelta italiasta. Ensimmäinen pohjoismainen tieto Lucian päivästä vietosta on Ruotsista vuodelta 1746.
Ajatuksena on, että Lucia tuo valoa pimeään joulun odotukseen.
Lucia pukeutuu valkoiseen kaapuun, seppeleeseen ja kynttilään.
Punainen nauha Lucian ympärillä merkitsee itse Luciaa.
Suomessa Lucia neidon valitsee Folkshälsanin ja Hufvudstadsbladetin sanomalehtiyhteistyöllä.
2015 vuoden Luciaksi on valittu Sonja Lehto 19-vuotta Kauniaisista.
Lucia kruunataan Helsingin Tuomiokirkossa jonka jälkeen he lähtevät kiertämään Helsinkiä.
Lucia kulkue tuli hiljaa ja hyräillen pimeisiin souluihin juuri oikealla äänellä ja täydellisellä lukunopeudella.