Hakkarilaiset Sappeessa
Liikuntapäivää vietettiin jälleen 16.2. ja noin 130 oppilasta oli kyseisen päivän Sappeen laskettelukeskuksessa. Busseille lähdettiin D-solusta hieman kahdeksan jälkeen. Yhteensä kolmen bussin voimin lähdettiin ajelemaan kohti Sappeeta. Perillä oltiin hieman ennen puolta kymmentä, jolloin jäimme busseihin odottamaan, että opettajat hakisivat meille liput. Sen jälkeen olimme täysin vapaita lähtemään. Todella moni lähti vuokraamaan varusteita, mutta loput ryntäsivät suoraan rinteisiin. Rinteet olivat onneksemme juuri lumikissalla vedettyjä ja lähes täysin koskemattomia. Kantti siis puri lumeen todella hyvin. Hakkarilaisissa oli monen tasoisia laskijoita. Oli niitä jotka laskivat auraamalla alas, mutta myös niitä jotka laskivat todella taitavasti.
Tänä vuonna koulu ei valitettavasti tarjonnut oppilaille lämmintä ruokaa, mutta eväiksi saimme grahamlihapiirakan, pillimehun ja banaanin. Moni kuitenkin kävi myös syömässä omakustanteisesti lämpimän ruoan.
Suurin osa pojista vietti aikansa Iso-Streetillä ja Mini-Streetillä, sekä crossradalla, kun taas tytöt keskittyivät hiomaan tekniikoita kuntoon, vaikka aina silloin tällöin joku uskalsi käydä kokeilemassa edellä mainittuja rinteitä useaankin otteeseen.
Kaikin puolin päivä oli oikein onnistunut. Ketään ei onneksi sattunut, vaikka kaatumisia tulikin ja kaikki selvisivät ilman ensiapua. Oppilaat käyttäytyivät muita asiakkaita kohtaan oikein asiallisesti, vaikka jonoa alkoikin kertyä kiitettävästi kellon lähentyessä kolmea. Ysiluokkalaisten bussi pääsi lähtemään hienosti tasan kolmelta, mutta kasi- ja seiskaluokkalaiset jäivät odottelemaan myöhässä olevia oppilaita hetkeksi. Kaikki bussit olivat kuitenkin neljän aikoihin takaisin Hakkarissa.